Kalenterivuosi 2014: kannattajan itsearvio

Ne muutamat ihmiset, jotka blogiani saattavat seurata ovat varmaan ihmetelleet (tai eivät) pidentynyttä päivitysväliäni. Viimeiset kaudet minun kaltaiselle jalkapallon seuraajalle ovat olleet ylitsepääsemättömän tuskaisia. Varsinkin paikallisjoukkueeni Viikinkien tasainen alamäki johti lopulta sarjapaikan menetykseen, joka näytti enemmän luovuttamiselta kuin taistelulta. "Julkiset huhut" jopa esittävät, että koko joukkue olisi hajonnut, eikä Viikinkejä näin ollen nähdä edes kakkosessa. Vaikkei joukkueen pelilliset otteet varsinaisesti kiinnostaneet. Pelaajat vaihtuivat niin useasti, etten tiennyt kauden alussa ketä meillä edes pelaa. Ykkösessä oli silti mukavaa. Tärkeintä siinä oli sosiaalinen linkki, yhteenkuuluvuuden tunne. En ehkä kovinkaan helposti pysty menemään uuteen katsomoon, tai ainakaan vähään aikaan.

Ulkomaiden seuratuista AS Roman nousu takaisin eliittiin tuntuu täysin yhdentekevältä, koska Juventus managerivaihdoksistaan ja ikääntyvästä väestöstään huolimatta ei häviä koskaan. FC Barcelonasta on tullut tylsä, hajuton ja mauton muoviseura. Sitä se on varmasti ollut vuosikymmeniä mutta nyt ne viimeiset symboliset elementit on purettu, kun paitamainokset annettiin Qatarilaisille ja Unicefin logo sai paikkansa takahelmasta perseen korkeudelta. Luis Suarezin osto ei auta imagoa ainakaan yhtään. Samalla, kun Barcelona valmistautui kyseenalaisista nuorten lupausten kaupoista langetettuun siirtokarenssiin, ostivat he ehkä yhden viime kausien puhutuimman pelaajan. Suarez on toki äärettömän lahjakas, mutta myös kusipää rasisti, jolla on paljon oppimista herrasmiehisyydestä ja pelin kunnioittamisesta.

Sitten on tietenkin aina ihana Tottenham Hotspur, joka osoittaa kausi kaudelta enemmän olevansa kuvaus omasta sielunmaisemastani. Uskoa on, asiat näyttävät hyvältä paperilla. Ei tarvitse olla maailman paras, komein ja hauskin. Kunhan uskaltaa, on rehellinen ja tekee parhaansa tyylillä ilman nöyristelyä tai likaisuutta. Mutta Spurs-kannattajan mielenterveyden vuoristoradassa pessimismistä optimismiin ja takaisin on hiton lyhyt matka. Paluu pohjalle tulee aina yhtä yllättäen ja yhtä kovaa. Sitä lupaa itselleen, että ensi kerralla en usko siirtohuhuja, en usko jatkuvuuteen kunnes manageri on pysynyt pallillaan ainakin kolme kautta, en usko pelin kehittyneen ennen kuin pokaali on nostettu ja nelossija nähty. Ehkä Chelseakin on kaadettu matkalla ainakin 3-0. Tällä hetkellä Tottenham on kuin hattrick-joukkue täynnä teknisiä ja ennalta-arvaamattomia pelaajia. Samalla Stoken kaltaiset habajoukkueet, kylmä Walesilainen syyssade taikka Turkkilainen perunapelto jarruttaa kaiken pelaamisen kunnes, joku pelaajista saa suonenvedon ja voittaa yksin ottelun. Turhan usein näin ei käy enää. Spurs ei ole enää hauska. Maaniset 3-3 ja 4-4 tasapelit ovat historiaa, kuten myös 6-4 voitto Readingistä ja 9-1 voitto Wiganista menneiltä kausilta.

Kuluneen kesäkauden päätteeksi myös oma joukkue, Hakaniemen palloilijat, jossa pelasin kesän kynnykseltä lähtien, ajautui putoamistaisteluun. Nyt matka jatkuu sitten seiskassa. Pelaaminen itsessään on toki hauskaa, mutta jokainen seuravalintani tuntuu vahvistavan sitä kaoottisuutta mitä tämä maailma itsessään on ja samalla sitä omaa erityisyyden tunnetta. Eihän kukaan muu vain kärsi näin paljon jalkapallon, tuon kuningaslajin, vuoksi. Otin jalkapallon vahvasti elämääni osittain samoista syistä kuin valitsisin uuden kielen opeteltavaksi. Ymmärtäisin mistä ystäväni puhuivat ja lopulta voisin puhua kenen kanssa tahansa. Nick Hornbyn Fever Pitch osoittautui varsinaiseksi Baabelin kalaksi. Synkempi syy jalkapallon päästämisessä elämääni oli se, että pyrin täyttämään sillä jotain tyhjyyttä ja levottomuutta. Koko oman elämän tunneskaalan, onnistumisten ja pettymysten kanavoiminen tähän lajiin on käsittämättömän helppoa. Mutta, kun vastineeksi ei saa onnistumisen tunnetta, alkaa lopulta joukkueen epäonnistuminen syödä itseään takaisin päin kohti lähdettään, minua. Joskus maanantaiaamun tuska ei johdukaan villistä viikonlopusta, vaikeista ihmissuhteista, työstä.. Mikään ei johda pahempaan moraaliseen krapulaan kuin suosikkijoukkueen häviämisen todistaminen. Siinä hetkessä tavallaan kyseenalaistaa kaikki valintansa. Jos kerta en osannut valita oikeata joukkuetta, miksi osaisin tehdä mitään muitakaan valintoja elämässäni?

 

Annan itselleni kalenterivuodelle 2014 arvosanaksi 3/5.

 

Seurasin pakolliset MM-kisat, Spurs-puppeloinnit, Suomen maajoukkuepelit ja muut Euroopan sarjojen pelit sekä isot kohtaamiset (Mestareiden liigan pudotuspelit, sekalaiset AS Roma pelit ja FC Barcelona). Sen sijaan pyrkimykseni pelata itseni Hakaniemen palloilijoiden folk loreen kaatui jatkuvaan puolikuntoisuuteen. Blogosfäärin puolella epäonnistuin rajusti pyrkimyksessäni tehdä sosiologista opintomatkaa Heteniinyt hornankattilaan. FC Viikinkien tuska lamaannutti liikaa. En myöskään osallistunut yhteenkään vieraspelimatkaan koko kesän aikana.

Tottenhamin vuoristorata jatkuu

Seura, joka on kohdannut useita aamunkoittoja viimeisen kuuden vuoden aikana, sai jälleen opetuksen entiseltä kilpakumppaniltaan, joka on nyt jo vuosia edellä. Manchester City ja Tottenham kisasivat samasta nelossijasta, jonka romahtanut Liverpool jätti jälkeensä. Kerran Spurs voitti kisan ja pääsi pelaamaan mestareiden liigaa. Sen jälkeen kehitys on tyssännyt. Redknapin jälkeen ruoria käänteli ensin AVB, jonka taktinen jäykkyys ei soveltunut olemassaolevalle materialle. Sherwood kävi kokeilemassa menoa ilman minkäänlaista pelisuunnitelmaa. Pochettino on paluu AVB:n muottiin. Nuori, nousussa oleva, modernia prässipeliä suosiva ulkomaalainen. Mikäli Pochettinonkin kohdalla Levy vetää katapultista, voi Spurs unohtaa top neljä haaveensa toistaiseksi.

Yllättävää kyllä verrattuna viime kauden kohtaamisiin, tämä City peli olisi ollut voitettavissa. Agueron 2-1 rankkariosumaan mennessä Spurs oli luonut nopeilla hyökkäyksillä neljä maalintekopaikkaa, yhden maalin ja avain ottelun alkumetreillä yhden nopean liikkeen päätteeksi reserveistä vaikuttavan nousun tehnyt Ryan Mason oli yksi vastaan yksi tilanteessa maalivahdin kanssa. Hart torjui kuitenkin hyvin ja ottelu olisi voinut olla hyvinkin erillainen, jos Mason olisi avannut valioliigamaalitilnsä. Hetkeä myöhemmin Aguero näytti miksi hän on Suarezin lähdön jälkeen liigan ehkä paras hyökkääjä. Aguero loi kuin tyhjästä maalin ohjatessaan pallon tarkalla vedolla läpi rankkarialueen ruuhkan. Kyseinen maali ei vaihteeksi raivostuttanut ollenkaan. Se oli puhdasta millin tarkkaa laatua, jolle ei kukaan voi mitään. Spurs iski hyvin peliin kiinni lähes välittömästi. Ryan Mason taklasi Cityn puolustusalueella aikailevan Fernandolta pallon, josta Soldado laittoi hyvän diagonaalipallon boksiin Eriksenille lauottavaksi. Kuitenkin hieman pehmeä rankkari iski pahasti Tottenhamin selkärankaan. Ottelu näytti kuitenkin menevän tauolle 2-1 tilanteessa, Spursin saadessa muutaman hyvän kaukolaukauksen aikaiseksi. Masonin, Eriksenin ja Soldadon positiivinen liike näytti avaavan peliä Spursille halutessaan.

Toinen puolisko oli sitten menoa. Spurs pärjäsi alkuun siedettävästi omalla pelillään. Luoden muutaman hyvän laukaisupaikan. Soldadolle tarjottiin tilaisuus käyttää erikoistaitoaan, rankkarin vetoa. Tämäkin tuomio oli kyseenalainen, sillä Demichelsin rike näytti taphtuvan boksin ulkopuolella. Soldado kuitenkin poikkeuksellisesti ampui huonon rankkarin. Alas ja vain hieman sivuun. Hartin tarvitsi ainoastaan aavistaa kumpaan suuntaan mies laukoi ja kaatua pallon eteen. Akrobatiaa tai refleksejä se ei vaatinut. Soldadon pelivireen heikkous näkyy ilmeisesti miehen liikkeissä niin hyvin, että häntä on helppo ennustaa. Tämän jälkeen City sai selvän rankkari Fazion vetäessä Agueron kumoon rankkarialueella. Sen sijaan punainen kortti oli suhteellisen raju veto, sillä tilanteen kokonaisuuden kannalta oli hieman kyseenalaista olisiko Aguero päässyt matalaan keskityspalloon edes. Toisin sanoen, kyseessä oli rike, mutta ei välttämättä selvä maalintekotilanne. Muutenkin rankkari ja punainen on turhan raju tuomio lähes aina, niin sanottu double penalty. Oli selvää, että Tottenhamin peli oli siinä.

Spursin ongelmana on jatkuvasti puolustuksen organisoinnin ongelmat. Väitetään, että ongelma on toppareiden hitaus ja laitapakkien sijoittumisongelmat. Silti jotain AVB onnistui tekemään oikein viime kauden alussa, jossa ensimmäisestä 11 pelistä Spurs piti nollat seitsemässä, hävisi kahdesti 1-0 ja kerran 3-0. Kunnes tuli City ja iski kuusi malia, yhtä monta kuin Spurs oli siihen mennessä päästänyt. Spursilla oli toki ongelmia voittaa pelejä ilman 1-0 rankkariosumia samaan aikaan, mutta se ei voi olla koko totuus. Ei AVB parkkeerannu bussia, pelit olivat Tottenhamin hallintaa. Höykkäys oli tylppää mutta korkea puolustuslinja kesti. Mutta sen City pelin jälkeen ei moista linjakontrollia enää ole ollut. Kaboul juoksentelee ympäriinsä yrittäen ratkaista jokaisen ongelman. Tässä tuleekin mielestäni se merkittävä huomio. Ei Kaboulin tarvitse olla nopea, hänen täytyy olla oikeassa paikassa, ja koska organisaatio pettää joko keskialueella tai laitatonteilla, yrittää hän turhaan ratkaista kaikkea. Esimerkiksi Arsenal pelissä Kaboul suoritti kahdeksan pallopurkua, kolme syötönkatkoa ja kolme laukauksen blokkausta omalla rankkarialueellaan. Tämänkin ottelun ainoa takaisku maali tuli tilanteessa, jossa niin moni asia petti, ettei Kaboulkaan voinut asialle enää mitään.

Pochetinon systeemi toimii pitkälti siten, että Koko hyökkäysnelikko sekä mahdollisesti alempi pelintekijä prässää pallonmenetyksen jälkeen sen verran agressiivisesti, että joko voittavat pallon (kuten maalit Arsenal ja City pelissä tulivat) taikka hidastavat siten vastustajan hyökkäystä. Toisessa aallossa keskikentän pohjan, laitapkkien tai toppareiden tulisi joko katkoa vastustajan pystysyöttö tai vähintäänkin estää syötön saanutta pelaajaa kääntymään ja pääsemään vauhtiin. Tämä oli toistuvasti ongelmana. Tottenhamin prässi ei toimi tarpeeksi tehokkaasti tai ei ole rytmitetty oikein. Lisäksi laitapakit ovat toistuvasti sijoittunut väärin pallonmenetyksen kanssa, jolloin Dier ja Rose joutuvat yleensä juoksemaan 30 metrin takaa-ajoasemassa takaisin kohti omaa maaliaan. Lisäksi Capouen pohjapelaaminen ailahtelee. Hän ei ole Schneiderlin eikä Stambouli ole vielä väläyttänyt sitä mitä pitäisi olla tarjolla. Liian usein siis kun yläkerran prässi pettää vastustaja saa yhdellä syötöllä ja hyökkääjän liikkeellä pallon pelattua Spursin keskikentän ja puolustuksen väliin täysin paineettomaan tilaan. Mikäli topparilinja seisoo vahvana tällaisessa tilanteessa pallo kyetään usein pelaamaan laitaan, koska laitapakit ovat kateissa.

Chadli, Eriksen ja Lamela tekevät tällä hetkellä älyttömästi töitä mutta keskushyökkääjän tontilla ei oikein ole ketään, joka pystyisi olemaan joka osa-alueella vahvoilla (pallon hallinta, syöttäminen, tilantekojuoksut, maalinteko ja menetyksen jälkein prässi). Soldado oli huomattavasti tehokkaampi kokonaispelissä kuin Adebayor tällä kaudella, mutta kokonaisuus jäi laimeaksi. Harry Kane ei ehkä pärjää yksinäisenä kärkenä mutta olisi työmoraalinsa takia varmasti paras vaihtoehto tällä hetkellä. Mitä tulee puolustuksen organisointiin sekä keskikentän pohjaan. Joko ongelmat poistuvat kovalla treenillä tai sitten seinä tulee vastaan taidoissa. Spurs on saattanut sittenkin ostaa keskinkertaisuutta, eikä Pochettino voi sitä ongelmaa poistaa. Sen sijaan Levyn pitäisi edelleen antaa aikaa ja resursseja kestävälle kehitykselle.

Valioliiga: Spektaakkeli vai huonoa puolustamista?

Käytin kauden alkupuoliskon lomailuun niin työn teosta kuin kirjoittamisesta. Jatkoin kuitenkin tiiviisti kotisohvalta kuningaslajin seurantaa ja twitteranalysointia. Eräs feedissäni esiintynyt toimittaja kommentoi Chelsean 6-3 voittoa Evertonista. Hänen mukaansa neutraalille tämä näyttäytyisi huikeana jalkapallon riemuvoittona, mutta missään tapauksessa ei mestarisuosikki voisi päästää kolmea maalia ja olla tyytyväinen. Ottelun maalit olivatkin osittain silkkaa komediaa. Sama huomio tehtiin viime kaudella Liverpoolin 3-3 tasapelistä Evertonia vastaan. Viisi kuudesta maalista johtui käytännössä puolustuksen merkkausvirheistä. Vielä, jos nostetaan Manchester Unitedin hämmentävä 5-3 tappio Leicesteria vastaan johdettua ottelua 3-1. Tottenham päästi viimekaudella pelkästään Cityä vastaan 11 maalia, ja Arsenalkin joutui taipumaan vieraissa 6-3 tulevaa mestaria vastaan. Kuinka viimeiset seitsemän vuotta top 6:ssä pyörineet joukkueet häviävät näin suurilukuisesti toisilleen? Miten todelliset suurseurat kuten ManU ja Arsenalkin taipuvat tällaisin lukemin? Hegemonia kamppailuissa toki kyse on pelaajien henkisistä voimista mutta netin keskusteluissa on herännyt puhetta siitä, onko peli kasvattanut enää suuria puolustajia vuosikymmeneen?

Päätin tarkastalla tilastojen valossa tätä ilmiötä. Kuinka valioliiga mestarien puolustuspelaaminen näkyy sarjataulukon tappio ja päästettyjen maalien sarakkeissa:

Päästetyt maalit / ottelu kehity 2003-14

On nähtävissä selkeä trendi sille, että mestarit (sekä muu top 4) päästää kausi kaudelta enemmän maaleja. On syytä huomata, että mestari päästänyt kaikista tarkastelu kausista paitsi kahdesta vähemmän maaleja kuin muu top 4 keskimäärin. Ainoat poikkeukset ovat Manchester Unitedin viimeiset kaksi mestaruutta. Tämä on yksi tilastollinen osoitus siitä, että Ferguson sai joukkueen pelaamaan yli tasonsa. Varsinkin jälkeinen maalimäärä (1.13 maalia/ottelu) on tyypillinen joukkueille, jotka sijoittuvat niukasti top 4:n ulkopuolelle.

Mestarijoukkueet kausilla 2003-14

Huomamme myös taulukosta, että lukuunottamatta kahta ensimmäistä joukketta, mestari häviää keskimäärin viisi ottelua kaudessa. Arsenalin 2003-04 mestarijoukkue olikin poikkeuksellinen. Voittamattomiksi julistetun joukkueen tappioton putki alkoi keväällä 2003 ja jatkui syksylle 2004 asti. Kyseessä olikin yksi valioliigaa koskaan pelanneista kokonaisuuksista. Seuraavan vuoden mestari Chelsea oli täydellinen kuvaus Mourinhon visiosta. Taulukon Manchesterin Unitedin triplamestaruusvaihe on toki aikaa, jolloin Vidic ja Ferdinand olivat parhaimmillaan. Scholes ja Carrick ankkuroivat keskikenttää. Evra ja Gary Neville partioivat laitoja. Mutta jotain tapahtuu kuitenkin 2008-09 kauden päätteeksi. Siitä lähtien alkaa top 4:n päästettyjen maalien määrä nousuun, joka taittuu ainoastaan pragmaattisen Roberto Mancinin Cityn ensimmäiseen voittoon. ManU hävisi mestaruuden sillä kaudella maalierolla. Yksi seuraus ainakin kehityksellä on se, että vaikka tappiot pystytään edelleen minimoimaan, marginaalit pienenevät entisestään nelikon kesken.

Jalkapallotaktisesti edellä mainittu 2008-09 oli Pep Guadiolan ensimmäinen kausi Barcelonan peräsimessä. Tämä havahdutti jalkapallomaailman siirtymään näyttävään ja hyökkäävään jalkapalloon. Kansa oli kyllästynyt Mourinhon boring boring Arsenalilta vietyyn pelityyliin, joka rakentui äärimmäiselle puolustusorganisaatioille ja otteluiden kuolettamiselle johtoasemassa. Kuitenkin Barcelona ei ollut kovinkaan hyvä puolustussuuntaan. He olivat vain teknisesti niin ylivoimaisia, että kykenivät pitämään palloa tarpeeksi. Tästä syystä voitokas, tekninen ja näyttävä jalkapallo oli vaikea yhdistää. Tottenham on esimerkiksi puolustanu sexy footballiaan koko historiansa, mutta harvemmin se on tuloksia tuottanut. Voisiko kyse olla sitten siitä, että taktinen pelinmuutos on johtanut maalimäärien kasvuun? Vai peräti syvemmälle: taktinen pelinmuutos ei kasvata enää Michael Dawsonin tyyppisiä puolustajia, joiden ainoa ominaisuus on pelinluku ja pallon potkaiseminen helvettiin heti, kun se osuu jalkaan?

Cannavaro oli sukupolvensa viimeisiä suuria puolustajia. Cafu ja Roberto Carlos olivat modernin laitapakin isiä. Esimerkiksi Pyuolin lopetettua uransa Barcelonassa, jäi jäljelle uuden sukupolven yksiä lahjakkaampia toppareita, Gerard Pique, joka eitämättä on äärimmäisen tekninen ja hyvä pelinlukija. Silti ilman Tarzania Pique näyttää olevan hukassa, jos ja kun Barcelonan prässi pettää. Jotkin perusasiat kaiken teknistyneen jalkapallotreenin keskellä tuntuu kadonneen. Todella moni yrittää Piquen jalanjäljissä markkinoida itseään jonain palloa pelaavana keskuspuolustajana, tyyli jonka David Luiz vei äärimmilleen, ja nyt aiheuttaa jokaisessa cup-pelissä Spurs faneille sydänkohtauksia Vlad Chirichesin versioimana. Siksi Mourinho möi Luizin, 50 miljoonaa oli kiva bonus siinä samalla.

kauden 2013-14 Top 4 joukkueiden kehitykset kausilla 2009-14

Jos halutaan tehdä puhtaasti näiden tilastojen valossa analyysiä tämän kauden Top 4 suosikeista, voidaan katsoa yllä olevasta graafista viime kauden Top 4:n sijoittuminen päästettyjen maalien (keskimäärin/ottelu) perusteella.

Liverpoolin käyrä lähti nousuun joukkueen menestyksen heiketessä. Poikkeuksellisesti, vaikka joukkue pärjäsi paremmin kuin sitten kauden 2008-09, oli heidän päästettyjen maalien määrä huipussaan (1,32 maalia/ottelu) koko tarkastelujaksolta. Merkille pantavaa on esimerkiksi se, että kaudella 2009-10 Xabi Alonso ei enää ollut Liverpoolin keskikentän ankkuri (joukkue päästi tällä kaudella peräti 30% enemmän maaleja). Rodgersin menetettyä Suarez kesällä, on joukkueen hyökkäyspään otteet kylmenneet eikä puolustuspelaamisen epävarmuus ole parantunut yhtään, vaikka hankintoja pelipaikalle tehtiinkin. Liverpoolin kamikaze "tehdään enemmän kuin kaveri" -filosofia näyttää pettäneen.

Arsenalin käyrä on parantunut jonkin verran mutta todellisen painivan keskikenttäpelaajan puuttuminen johtaa toistamiseen totaaliseen sulamiseen tärkeimpiä kilpakumppaneita vastaan. Wenger tuntui ensin etsivän uutta Vieiraa (Song, Diaby, Flamini toistamiseen..) mutta viimeiset ikkunat ovat ollee täynnyä turhia toiveita faneilta. Jos joukkue ei kärsisi jatkuvista loukkaantumiskriiseistä ja omaisi edes yhden aidosti maailmanluokan organisaattorin keskikentän pohjalle, voisi tällä hyökkäysvoimalla oikeasti kisata mestaruudesta.

Manchester Cityn koko Abu Dhabilaisen sijoituskonsortiumin omistusaika näkyy ylläolevassa käyrässä. Tänä aikana Cityllä on ollu suurimman osan ajasta paras puolustuspelaaminen ja se on tuonut kaksi pokaalia. Cityllä on varmaan paras tai ainakin syvin materiaali mutta kuten ensimmäisen mestaruuden jälkeen, näyttää joukkue kärsivän nyt mestaruuskrapulasta. Keskikentän voimahahmoa Yaya Toureta ei tunnu oikein sytyttävän mikään, joka selvästi häiritsee Fernandinhon omaa pelaamista enemmän ankkuroivassa roolissa. Stokea vastaan kärsityssä tappiossa uusi hankinta Fernando taas tuntui jäävän täysin jyrän alle ja vaihdettiin lopulta loukkaantuneena pois. Kuitenkin materialtaan ainoa, joka aidosti kisaa Chelsean kanssa mestaruudesta.

Käyrän alussa Mourinho oli päättänyt jo ensimmäisen pestinsä Chelseassa ja käyrä lähtikin nousuun. Ancelottin Chelsea voitti 2009-10 mestaruuden. Tällä kaudella ManU jäi kakkoseksi paremmalla puolustustilastolla, mutta Chelsean ei niin salainen ase oli laukoa 103 maalia matkalla mestaruuteen. Tosin pisteissä tämä tarkoitti vain yhden pisteen eroa kakkoseen. Mourinho ei uskaltautuisi tällaisissa marginaaleissa pelaamaan. Hänen palattua viime kaudella, Chelsean päästetty maalimäärä ottelua kohden putosi hurjat 31%. Miksi he eivät voittaneet mestaruutta sitten? Sitä Happy One itse pohti viime kaudella. Kovasta puolustuksestaan huolimatta joukkueelta puuttui viimeistelijä ja keskikentän ankkuri. Liian moni ottelu päättyi tasan (seitsemän tasapeliä) ja täysin voitettavaia otteluita hävittiin (viisi kuudesta tappiosta oli yhden maalin erolla). Nyt joukkueella on Matic sekä Costa. Eikä mikään estä heitä tällä kertaa.

Onko kyse siis puolustajien huonoudesta vai taktisesta ilmapiiristä? Suoraan sanoen en tiedä. Erikoistilanteiden puolustaminen on lähes jokaisella valioliigajoukkueella koomista. Suosikkijoukkueeni Tottenham taas on päästänyt reilun kauden aikana eniten yksilövirheistä johtuneita maaleja (luku taitaa mennä jo lähellä 25). Ehkä totuus on jossain siellä välissä?

Van Gaalin mahdoton tehtävä

Manchester Unitedin kausi ei ole lähtenyt toivotulla tavalla käyntiin, itseasiassa se ei ole lähtenyt millään käyntin. Ponneton esitys avauskierroksella Swanseaa vastaan päättyi tappioon. Laudrupin lähdön jälkeen Swansean peräsimessä häärää entinen toppari Gary Monk (joka pelasi oli nostamassa joukkuetta aina neljänneltä sarjaportaalta valioliigaan). Vasta 35-vuotiaan Monkin ei uskottu saavan puhallettua tehonsa menettävään Swanseaan juuri uutta puhtia ja silti kykeni voittamaan Van Gaalin ManU:n niin taktisesti kuin pelaajien uskolla. Toisessa ottelussaan Sunderland oli lähellä viedä täydet pisteet ja lopulta. Kakkosjoukkueella pelaaminen Liiga Cupissa ei ole poikkeuksellista, mutta ManU:n eilinen 4-0 tappio kolmannella sarjatasolla pelaavalle MK Donsille osoittaa hyvin pelaajamateriaalin kapeuden. Avauksen jälkeen heikoista hankinnoista sekä loukkaantumisista johtuen, Van Gaalilla ei ole yksinkertaisesti mistä valita. Kolmen ottelun tulos tarkoittaa jo sitä, että ilman europelejä oleva seura joutuu käytännössä panostamaan kaikkensa FA Cupiin, jos mainetta ja kunnia meinaa tavoitella tällä kaudella. Lisäksi on hyvä huomata, että ManU on ollut tällä kaudella vain 13 minuuttia johtoasemassa.

Van Gaalia voidaan kritisoida taktisesta naiviudesta Swanseaa vastaan. Toisaalta loukkaantumisten vuoksi (Rafael ja Shaw) oli ymmärrettävää, että hän kääntyi 3-5-2 taktiikkaan, jota käytti onnistuneesti mm-kisoissa useaan otteeseen. Erona oli tosin se, ettei ManU:lla ole Nigel de Jongin kaltaista puolustavaa keskikenttäpelaajaa käytettävissä, joka pystyy suojaamaan puolustuslinjaa wing backien noustessa. Lisäksi puuttuivat laidoilta kovaa työtä tekevät Daryl Janmaat sekä Daley Blind. Ashley Youngin onneton esitys wing backina oli surullista katseltavaa. ManU ei saanut juuri mitään hyötyä laituristaan hyökkäyspäähän vasemmalta, sillä onnistuneet syöttölinjat viimeisellä kolmanneksella tapahtuivat lähinnä oikealla ja lisäksi Youngin onneton puolustustyöskentely tarjosi jatkuvasti tilaa linjan taakse Swansean nopeille hyökkäyksille, josta hyvänä esimerkkinä Routledgen taustajuoksu, jonka syötöstä Sigurdson teki voittomaalin. Sunderlandia vastaan joukkue jatkoi samanlaista steriiliä dominansia, jossa ei millään löydy vapauttavaa syöttöä viimeisellä kolmanneksella. Lisäksi wing backit näyttivät pelaavan entistäkin kurin laisemmin, hyökkäysten tulleen enemmän keskeltä ja jäävän poikittaiseksi jauhamiseksi Sunderlandin bussin edessä. Laitoja ei saatu käyttöön ollenkaan. Kussakin pelissä on huolestuttavaa syöttöjen määrä, jotka saavuttavat vastustajan boksin. Syöttölinjoja tarkastaessa, peli muistuttaa ällistyttävästi AVB:n Tottenhamia vuoden takaa.

Mestaruudesta taistelevan joukkueen täytyy olla jokaisella pelipaikallaan vahva, vähintäänkin avauskokoonpanossa. Katsoessa Chelsean ja Manchester Cityn joukkueita viimeisten ikkunoiden vahvistusten jälkeen, on helppo huomata missä ne vahvimmat kokonaisuudet ovat. Molemmat joukkueet voivat käytännössä peluuttaa kahta täysin erillaista avauskokoonpanoa ja silti olla vahva. ManU:lla on muutamia ns. World Class pelaajia joukkueessaan, mutta se on samalla tavattoman epätasapainoinen. Angel di Maria, Marcos Rojos, Luke Shaw ja Ander Herrera paikkaa näitä ongelmia. Siirtosummia on naureskeltu, mutta kyse on ollut pakosta, ei luksuksesta. Luke Shaw ottaa lähteneen Evran paikan vasempana laitapakkina. Marcos Rojos pelaa todennäköisesti topparia Rio Ferdinandin sekä Nemanja Vidicin lähdettyä. Herrera paikkaa vain osittain sitä kuuluisaa keskikenttäongelmaa, mikä muodostuu keskinkertaisesta mutta tarpeellisesta Darren Fletcheristä, alamäessä olevasta Michael Carrickista, lupaukseksi jääneestä Tom Cleverleystä sekä Marouane Fellainista, joka näyttää lähinnä eksyneeltä. Angel di Maria on Juan Matan sekä Robin van Persien lisäksi ainoat superhankinnat mitä joukkue on tehnyt viimeisten vuosien aikana. Jos Van Gaal saa vielä Arturo Vidalin houkuteltua keskikentälle voisi avauskokoonpanon, taktiikasta riippuen rakentaa vaikkapa näillä tavoin:

Joukkueen avaus olisi jo vahva tällaisenaan. Vidalin tilalle voidaan vielä asettaa Carrick tai Fletcher tuomaan vahvuutta ja kokemusta. Taikka hankkia myös uumoiltuna ollut Nigel de Jong joukkueeseen puhtaasti rikkovaksi keskikenttämieheksi. Vidal on kuitenkin hengeltään enemmän box-to-box henkinen.. Tosin joukkueesta puuttuu edelleenkin Paul Scholesin, Ryan Giggsin, Rio Ferdinandin tai Gary Nevillen kokemuksellinen johtajuus. Rooneyta on yritetty istuttaa kapteeniksi jo pidemmän aikaan, ja kovasta työmäärästään huolimatta mies ei kuitenkaan omaa tarpeeksi kylmää päätä siihen tehtävään. Kapteenin on johdettava esimerkillä mutta kuumapäinen Rooney saattaa heikolla peliesityksellään tai turhautumisellaan kentällä viedä koko joukkueen hengen. Puolustus tulee olemaan kuitenkin vielä kyseenalainen. Jonesista voi tulla vielä vahva johtaja mutta Evans on usein loukkaantuneena ja Chris Smalling ei ole väläyttänyt erityisesti. Rojo on jossain määrin kysysmysmerkki hyvien mm-kisojen jälkeen. Yksi täysin valmis ja kokenut toppari kuuluisi ostoslistalle.

Monet ManU kannattajat kokevat, että Moyesin totaalinen epäonnistuminen menee osittain Fergusonin uppiniskaisuuden sekä seuran ostaneen Glazerien perheen kyseenalaiseen omistajapolitiikkan piikkiin. Van Gaalin heikko kauden alku osoitti ikävällä tavalla rakenteiden rapautumisen jo vuosien ajalta. Hankintoja on tehty heikoin tuloksin (Fellaini, Young, Valencia jne..) ja omat akatemiakasvatit eivät tunnu löytävän enää edustukseen kuten ennen (Paul Pogban, Ravel Morrisonin ja Zeki Fryersin myrskyisät poistumiset kertovat syvemmästä ongelmasta). Kuitenkin verrattuna Moyesiin, Louis van Gaal on poikkeuksellisesti sellainen valmentaja, jolla on kovalta tasolta huomattavasti kokemusta ja ymmärrystä. Jos joku pystyy kurssin kääntämään näinä aikoina, on se hän. Tosin tämä kausi taitaa olla jo taputeltu tältä erää.

Vakioveikkaus ja anglofutisfilia

Enää kaksi yötä kunnes suomalaisten niin suosima Englannin valioliiga starttaa. Brittifutis tuntuu olevan jotenkin erityisen suosittua Suomessa. Lähes jokaisella jalkapalloa aktiivisesti seuraavalla on lapsuudestaan tai muusta yhteyksistä rakentunut jalkapalloidentiteetti, joka sisältää tai ei sisällä paikallisjoukkueen, maajoukkueen taikka sen korvaajan arvoturnauksissa sekä jonkun seurajoukkueen euroopasta, pääsääntöisesti englannista. Empiiristä menetelmää (kuulin Broncon takahuoneessa) käyttäen voi havaita, että siinä missä ei-Englantilaiset seurat  valikoituvat suosikeiksi yleensä suurseurahistorian kautta (Real Madrid, FC Barcelona, Bayern München, Inter, AC Milan, Juventus). Englantilaisseurojen tietämys on huomattavasti paljon laajempaa läpi sarjatasojen, ja näiden kannattajakunnissa näkee myös selkeitä sukupolvieroja.

Yhdyskulttuurin taustalla on varmasti osittain Veikkauksen (ent. Oy Tippaustoimisto Ab) vuonna 1940 käynnistämä vakioveikkauskulttuuri. Tutulla 1X2-pelillä saatiin jännitystä kierroksiin ja myös veikkaajat pääsivät kisaamaan yksittäisten otteluiden sijaan kokonaisuuksien hahmottamisessa. Paavo Nurmi kirjaili ensimmäisen rivin ja pelistä tuli hetkessä Veikkauksen tärkein yksittäinen tuote ennen Loton tuomista markkinoille. Kesäisen Suomifutiksen lisäksi tarvittiin veikkailtavaa myös talveksi. Englanti, ilman mainittavaa kansainvälistä menestystä, koettiin ilmeisesti Suomessa kuitenkin pallopelin kehdoksi ja suureksi vaikuttajaksi. Tästä lähtien lähes jokainen suomalainen on tuntenut vähintään nimeltä englantilaisia pääsarjatason joukkueita sekä pelaajia.

Nykypäivän Euroopan top 5 liigoista Englanti oli varmasti myös poliittisesti helpoin valinta niin Veikkaukselle kuin veikkaajillekin. Pelin perustamishetkellä Eurooppa oli sodassa, ja sen jälkeisinä vuosina Italia ja Saksa olivat häviäjiä, joilla oli käynnissä jälleenrakentaminen sekä kansainvälisen yhteisön asettama syyllisyyden taakka. Ranska oli miehityksen jälkeen heikko eikä sillä ollut mainittavaa menestystä kansainvälisesti. Espanja oli edelleen diktatuurin alainen, jonka seurajalkapalloilu oli äärimmäisen politisoitunutta. Sen sijaan Englantilaisen yhteiskunnan hillitty repressio sekä sodanvoittajakulttuuri sopi oivallisesti kupongille pelattavaksi.

Yleisradion televisioinnit 1970-80-luvuilla ovat syypäitä siihen, että tässä maassa on niin vahva Liverpool kannattajakunta, sillä ko. joukkue voitti mestaruuden 20 vuoden aikana kymmenen kertaa. Tämän kauden tuotoksena pubeista löytyy savuisia ukkoja, jotka seuraavat valioliigaa, koska muuta ei ole. He kuitenkin muistelevat niitä vuosia, kun brittifutista dominoivat pohjoiset ja keskiset joukkueet kuten Liverpool, Everton, Leeds United, Nottingham Forest, Derby County ja Ipswich Town. Näistä ainoastaan Liverpool on kisannut enää mestaruudesta valioliigassa. Everton on pienillä resursseilla pelannut yliodotustensa vuosikymmeniä, Leedsin kupla puhkesi 2000-luvun alussa ja vauhtia on haettu aladivareista. Kuka 1980-luvun lopulla syntyneistä voisi edes yhdistää Nottingham Forestin kahteen peräkkäiseen Euroopan Cupin voittoon? Taikka tietäisi Derbyä muusta kuin surullisen kuuluisasta visiitistä valioliigaan kaudella 2007-08, jolloin joukkue voitti vain yhden pelin.

Tälle kaudelle paluuta liigaan tekee Leicester City (jonka nimen oikeinlausuntaa voidaan pitää jonkinlaisena meriittinä), Burnley ja Queens Park Rangers. Ruksaatko näiden joukkueidden peleihin voittoja vai luotatko ennakkosuosikkeihin? Tänäkin vuonna mestaruuden vie joukkue, jonka valmentaja ei ole kotoisin sumusaarilta ja jonka avauksessa englantilainen pelaaja on enemmän markkinointiväline kuin merkittävä osa kokonaisuutta.

Isä, miksi me kannatamme Viikinkejä?

Kävin lapsena tasan kaksissa futistreeneissä ja niistä toipumiseen kului lähes 15 vuotta. 2006 mm-kisat ja Nick Hornbyn Fever Pitch kuitenkin osoittivat minulle väylän, johon oli mahdollista purkaa henkilökohtaisia turhautumisiani. Vaikka jalkapallo ei ollut minulle merkinnyt mitään ensimmäisen 20 ikävuoden aikana, olin oppinut että isänisäni pelasi HIFK:ssä  ja äidinisä taas futasi Helsingin Palloseurassa sekä valmensi heidän reserviä myöhemmin. Äitini pelasi FC Konnun naisten edustuksessa. Urheilullisesti minut oli siis kasvatettu vihaamaan Helsingin Jalkapalloklubia loppuun asti. Näin olin tiedostamatta tehnytkin. Ainoat pelit joita siihen mennessä olin käynyt katsomassa oli hyvän ystäväni joukkue, maineikas ja perinteikäs, Hakaniemen palloseura (Tsilari 5/2013 s. 10-11).

Jalkapallon noustua räjähdysmäisesti yhdeksi tärkeimmäksi elämänosalueeksi, aloin haikailemaan omaa joukkuetta Helsingistä, jota elää ja hengittää. HJK:n lisäksi pääsarjatasolla ei ole juurikaan ollut mistä valita. FinnPa pelasi vaihtelevalla menestyksellä 1991-1998, kunnes seura lakkautettiin liigasta pudottuaan. PK-35 joutui heti ensimmäisen liigakauden jälkeen Hjallis Harkimon raan'an pelailun uhriksi. Joukkue ostettiin ja nimi vaihdettiin FC Jokereiksi. Hyvästä alusta huolimatta projekti suli kasaan, lopulta seuran toiminta päätettiin lakkauttaa ja se käytännössä myytiin HJK:lle. Toinen uusioseura, Atlantis FC saavutti hyvän seitsemännen sijan kaudella 2001, mutta talousvaikeuksien jälkeen Finnforestin sponsoroimana joukkue muutti Vantaalle ja nimeksi tuli AC Allianssi. Tämän joukkueen taival päättyi lopulta sekavaan ulkomaalaisomistukseen sekä vedonlyöntirikoksiin.

Kuin sattumalta vuoden 2007 liigakaudelle nousi idän punainen, FC Viikingit. Äitini menneisyys Kontulassa sekä omat kokemukset Herttoniemen lukiossa vaikuttivat siihen, että koin vahvaa kaipuuta Itä-Helsinkiin, kantakaupunkilaisesta historiastani huolimatta. Muutama tuttu oli jo seurannut joukkueen taivalta kohti liigaa useamman kauden ja muutamat muut seurasivat kanssani Heteniityn katsomoihin. Koimme mahdollisuutta osallistua suureen projektiin, jossa 1965 perustettu seura oli nousemassa sekä Helsinkiläiseksi vaihtoehdoksi että mielenkiintoiseksi vastavoimaksi porvarillisen Töölön ja boheemin Itä-Helsingin välille. Kausi päättyi pettymykseen ja vuosikausien uskoon paluusta liigaan. Nyt matto on vedetty lopullisesti alta ja joukkueen otteet jatkuvat kaikella todennäköisyydellä kakkosessa seuraavalla kaudella.

Minulta kysyttiin viime lauantaina aionko jatkaa katsomossa kakkosessakin. Vastasin, että ei ole vaihtoehtoja. Joukkuekannatus on yleensä perintöä omilta vanhemmilta taikka sosiaalisesta ryhmästä nouseva harrastus. Kannattajien keskuudessa kaikki rationaaliset kanantusmuodot, kuten esimerkiksi yllättäen menestyneen joukkueen valikointi (katson teitä Manchester Cityn ja Chelsean kannattajat), koetaan gloryhuntaamiseksi eli törkeäksi kannatajuusprosessin ohittamiseksi. Tosikannattajat kokevat, että kannattajan on elettävä joukkueen mukana, jotta on oikeutettu menestyksestä nauttimiseen. Tosin tosikannattajaksi itsensä lukevat henkilöt usein kannattavat joukkueita, jotka lupaavat paljon mutta pettävät aina. Itsehän selkeästi valikoin FC Viikingit heidän huippuhetkellään, Veikkausliigakauden alkumetreillä, ja ainoa tapa jolla olen voinut hyvittää tämän törkeyden, on vuosikausien kärsimys jälkikäteen. Eli ei, en hylkää FC Viikinkejä. Istun jälleen ensi kaudella katsomoon sellaisten kannattajien joukkoon, jotka olen oppinut tuntemaan viimeisten seitsemän vuoden aikana, jotka ovat nähneet joukkueen nousun aina kakkosesta liigaan. Olen paikkani lunastanut aurinkokatsomossa.

Suurin oppi ja oivallus, mitä olen Heteniityn hornankattilassa saanut on kuitenkin se ymmärrys siitä mitä sen irratonaalisen ja sattumanvaraisesti valitun joukkueen kannatuskulttuurin taustalla on. Jalkapallo on hieno peli, jota voi seurata ja pelata niin kauan kuin oma fysiikka kestää, mutta se mitä aidosta katsomosta saa, ei koskaan saa hämyisen baarin nurkasta taikka omalta kotisohvalta larpatessa eurooppalaisten suurseurojen katsomotunnelmaa. Heteniitty on luonut minulle mielikuvan kesästä ja sen rytmistä. Ikäänkuin aika pysähtyisi aina, kun astun portista sisään ja laskeudun rappusia montun pohjalle. Kaljakarsinasta morjestaa jo tutut naamat ja loput löytyvät niiltä sijoilta, jossa jo vuosia ovat seisseet. Aika soljuu, ihmiset vanhentuvat, elämäntilanteet muuttuvat. Mutta siellä kentän reunalla olen edelleen se 20-vuotias haaveita täynnä oleva nuori. Huudan, laulan, vitsailen ja nauran tätä kaikkeuden kauneinta urheilulajia.

MM-kisat 2014: Die Maschine - Löw ja historian havinaa

Vuoden 2002 MM-kisojen finaalissa vastakkain asettuivat kaksi jalkapallouniversumin raskassarjalaista, Saksa ja Brasilia. Saksa oli raivannut tiensä finaaliin suhteellisen heikolla joukkueella, joka oli taktisesti ja teknisesti heikoilla. Kisat alkoivat vahvasti 8-0 voitolla Saudi Arabiasta. Tämän jälkeen Saksan tie jatkoi vahvasti puolustuksen kautta. Finaaliin mennessä joukkue oli päästänyt vain yhden maalin ja voittanut 1-0 -tuloksella suhteelisen helpot pudotuspelivastustajansa (Paraguay, USA ja Etelä-Korea). Finaaliin asteli kuitenkin Scolarin valmentama Brasilia, joka oli sekoitus kokemusta ja nuoria taitureita. Hyökkäyskolmikkona taituroi maagiset Rivaldo, Ronaldo ja Ronaldinho. Heistä sekä Ronaldo että Rivaldo olivat jo kertaalleen valittu maailman parhaaksi pelaajaksi, Ronaldon voittaessa sen vielä toistamiseen ja Ronaldinhon seuratessa perässä muutamaa vuotta myöhemmin. Saksalla oli ikääntynyt joukkue, jonka paras pelaaja oli aikansa paras maalivahti, Oliver Kahn. Kärjessä hääräsi nuori Miroslav Klose, joka teki ennätykselliset viisi puskumaalia turnauksessa. Brasilia voitti lopulta 2-0 viidennen mestaruutensa.

Völler kokeili vielä 2004 EM-kisoja mutta joukkueen jäätyä alkulohkoon alkoi joukkueen peli-identiteetin todellinen vallankumous ensin Klinsmannin ja sittemmin Joachim Löwin alaisuudessa. Saksan kotikisat vuonna 2006 esittelivät avauksessa pelanneen laitapakki Philipp Lahmin, johon monella tapaa tiivistyy modernin Saksalaisen jalkapalloilijan koko olemus, tekniikka ja ymmärrys siitä milloin pitää hyökätä ja milloin puolustaa. 2010 turnauksessa joukkueen selkärangan muodosti jo Thomas Müller, Sami Khedira ja Bastian Schweinsteiger, Toni Kroosin odotellessa vielä vuoroaan.

Brasilian ja Saksan voimasuhteet ovat tasoittuneet, ellei jopa kääntyneet Sakan puolelle, viimeisen 12 vuoden aikana. Saksa on sijoittunut kolmanneksi viimeisissä kahdessa MM-kisoissa, pudoten molemmilla kerroilla lopullista mestaria vastaan (2006 italia, 2010 Espanja). 2008 EM-kisoissa se hävisi finaalin Espanjaa vastaan ja 2012 tien katkaisi Italia. Saksan epäonnena on ollut viimeiset kymmenen vuotta Espanjan ylivoimainen dominanssi sekä ikivihreä Italia. Saksan vaarana oli juuttua Euroopan ikuiseksi kolmoseksi kunnes nykyinen sukupolvi olisi menetetty. Finaalipaikka on vain yhden pelin päässä, eikä tällä kertaa loppunelikossa ole Espanjaa taikka Italiaa. Olisiko vihdoin se kauan odotettu Saksan nousu Euroopan ykköseksi vihdoin tapahtumassa?

Ranskaa vastaan Löw muutti hienoisesti taktiikkaansa. Esimerkiksi ehkä turnauksen viihdyttävimmässä pelissä Ghanaa vastaan, joukkue avasi 4-3-3-systeemillä ilman keskushyökkääjää, Thomas Müllerin operoidessa eräänlaisena piilokärkenä. Lahm pelasi kyseisessä ottelussa keskikentän pohjalla Khediran ja Kroosin nostaessa peliään hyökkäyksen tueksi. Saksa tilastojen valossa dominoi ottelua, hallitsi palloa yli 60% ja suoritti yli 500 syöttöä. Ghana oli silti äärimmäisen vaarallinen vastahyökkäyksissä. Ghanan joka kolmas syöttö pelattiin Saksan puolustusalueella ja laukauksiakin oli enemmän. Ghanalaisten tarkkuus boksin ympäristössä niin syötöissä kuin laukauksissakin petti kuitenkin, ja peli päättyi tasan. Ranskan maalikone oli jo hyytynyt jonkin verran turnauksen edetessä mutta Benzeman, Valbuenan ja Griezmanin nopeita jalkoja ja halua pelata laatikossa ei voi aliarvioida. Keskikentän tulivoimaa edusti Cabaye ja Pogba. Vaihdosta löytyy vielä kliinisiä viimeistelijöitä kuten Loïc Rémy ja Oliver Giroud.

Löwin nikkarointi johti siihen, että Schweinsteiger ja Khedira ankkuroivat keskikenttää (esimerkiksi Khediran keskimääräinen sijainti oli 7-8 metriä alempana, hän yritti 20 syöttöä vähemmän ja suoritti enemmän puolustavia tapahtumia kuin Ghanaa vastaan). Götze jätettiin penkille ja Klose nostettiin kärkeen. Näin saatiin tiukka puolustus ja sen päälle hyökkäävä keskikenttä, jossa Kroos ja Müller ikiliikkujina jaksavat tehdä sitä tarpeellista perustyötä, juosta ja häiritä vastustajan syvää pelinrakentelua, samalla pitäen yhden miehen puhtaasti targettina. Saksa pelasi 40% vähemmän hyökkäyspähn syöttöjä, keskittyi enemmän laitojen kautta rakenteluun sekä pitkiin pystypalloihin. Ranska on toki paperilla paras joukkue mitä Saksa oli näissä kisoissa kohdannut mutta Saksan taktinen taantuma oli selvästi suuniteltu juttu. Se lähti vanhasta idealogiastaan, konemaisesta kollektiivisesta puolustuspelaamisesta, ja siinä se oli äärimmäisen hyvä. Ilman Hummelsin erikoistilanne maalia peli olisi voinut olla perin erillainen, koska Klose oli pettymys, eikä oikein saanut vaadittua terävyyttä mitä suoraviivaisempi hyökkäys olisi kaivannut. Benzema olisi saattanut rankaista negatiivisesta taktiikasta, ellei Manuel Neuer kera Hummelsin ja Mertesackerin olisi pelannut niin hyvin (Saksan puolustajat suorittivat 16 onnistunutta purkua boksista). Benzemalla oli lopulta seitsemän laukausta, kaikki boksin sisällä. Näistä  kaksi torjuttiin, neljä blokattiin ja yksi meni hienoisesti ohi. Saksa kuitenkin johti 13. minuutilta loppun 1-0. Mitä muuta he olisivatkaan kaivanneet?

Vaikkei Brasilian otteet ole olleet kovinkaan vakuuttavia näissä kisoissa, voisi uskoa että Löw jatkaa samalla taktiikalla. Brasilian kärjen takaiseen hyökkäyskolmikkoon on tarjolla Oscarin tekninen pelinrakentelu ja Hulkin sekä Willianin suoraviivainen juoksuvoima. Jos lisäksi Paulinho avaa, pystyy Brasilia kontroloidussa hyökkäyksessä aiheuttamaan miesylivoimaa jopa boksiin. Tästä syystä istuva keskikenttä varmasti jatkaa. Saksan kypsyys näissä kisoissa on ollut ihailtavaa ja tämä ottelu on oikeastaan vain heille hävittävänä. Paineet on Brasilialla jo muutenkin, eikä Thiago Silvan ja Neymarin puuttuminen helpota asiaa. Brasilia todennäköisesti nostaa monen Saksalaispelaajan seurakaverin Danten puolustuksen keskiöön. Willianin olisi sen sijaan pitänyt pelata jo avauksessa joko Hulkin tai Oscarin tilalla heti toisesta pelistä lähtien. Ennen kuulumatonta ei toki olisi, että Chelsean malliin Ramires nostetaan toiselle laidalle hyökkääjäksi. Neymarin ollessa sivussa, Brasilia tarvitsee jonkun ottamaan vastuuta pelistä. Tällä hetkellä sellaisen löytyminen tuntuu epäilyttävältä.

MM-kisat: Ratkaisun sankarit - osa 2

Perjantaina pelattavan pudotuspelikaavion "vasen" puolisko sisältää kaksi hegemoniaottelua, jossa auttamattomasti kaksi kovaa putoaa pois. Oikealla puolella kaaviota kohtaavat ensin Argentiina ja Belgia ja myöhemmin illalla Hollanti ja Costa Rica. Kyseiset ottelut eivät nostata samanlaista intoa paperilla ja alkujaan tuntuu, että suosikit Argentiina ja Hollanti olisivat jo varmistaneet kohtaamisensa välierässä. Tarkastellaankin näiden otteluparien ratkaisuyksilöt.

Eden Hazard

Chelseaan aikoinaan kovalla rahalla siirtynyt superlupaus Eden Hazard on malliesimerkki siitä mitä Belgian junioritoiminnassa tehdään oikein. Hyvällä peliälyllä, erinomaisella tekniikalla ja nopeudella lahjottu hyökkäävä keskikenttämies vois ottaa keskikentän yläkolmikosta minkä tahansa pelipaikan. Vasta 23 vuotias pelaaja, jopa näytti sen verran vahvaa mukautumista Mourinhon vaatimaan pelitapaan, että hänellä oli varaa pudottaa ja lopulta myydä Juan Mata pois joukkueesta. Hazardin pelivire kuitenkin oli vaikuttava tekijä Chelsean yleiskuntoon. Jokaisessa pelissä, jossa Chelsea menetti pisteitä, oli Hazard näkymätön. Nyt sama ongelma on iskemässä Belgian joukkueeseen, joka näyttää toivoneen hänestä omaa Messiä tai Neymaria, ellei peräti saman pelipaikan edustajaa, Kolumbian James Rodriquezia.

Belgia asettuu seuraavaksi Argentiinaa vastaan, joka ei ole vielä tässä turnauksessa esittänyt kovinkaan inspiroituneita otteita. Argentiinan tapa päästää kolme maalia Nigeriaa vastaan lohkovaiheessa kielisi sitä, että aktiivisella hyökkäyspelillä maaleja olisi tulossa. Hazard saa riippumatta Argentiinan systeemistä (kolmen tai neljän alempi puolustuslinja) vastaansa pelipaikkansa parhaimmistoon kuuluvan Pablo Zabaletan. Hänen kohtaamisessaan on Hazardin kannalta kaksi hyvää puolta. Ensinäkin Zabaleta tekee huomattavasti nousuja ja hakeutuu jopa vetopaikkoihin keskialueelle, silloin selustaan jää huomattavasti tilaa. Toisekseen Zabaletalla on toisinaan haasteita pitää päätään kylmänä ja turhautuminen heikentää hänen peliään. Belgian hyökkäyspelin rakentelu on ollut samanlaisessa taantumuksessa kuin Argentiinalla. Palloja heitellään yli keskialueen ja yksilösuorituksista toivotaan ratkaisua. Belgian puolustus tulee auttamattomasti olemaan pommituksen alla. Tästä syystä Hazardin kyvyt hallita hyökkäyspään peliä ja tehdä oikeita ratkaisuja itsensä ja joukkueen eteen nousee entistä suurempaan merkityksen.

Lionel Messi

Messi räväytti itsensä Pep Guardiolan Barcelonassa koko maailman tietouteen. Vikelä jalkainen laituri on tällä hetkellä teknisesti ehkä maailman paras pelaaja, jonka pallokontrolli on ylivoimainen. Ei ole siis yllätys, että itse Maradona tituleerasi silloin nuorta Argentiinalaista uudeksi Maradonaksi. Yleensä hyvä kärkipelaaja tekee keskimäärin urallaan 0.33-0.66 maalia per ottelu. Messi kykeni pitämään parhaimpina vuosina tuon luvun 1,2 maalissa per ottelu. Argentiinassa oli huomattu superlahjakkuuden syntyvän mutta kasvuhäiriöstä kärsinyt 12-vuotias Messi siirtyi Barcelonan akatemiaan, joka oli halukas maksamaan hoitojen kustannukset. Argentiinan maajoukkue on ollut vahva viimeiset 10 vuotta, jonka aikana hyökkäyspotentiaaliin on kasvanut tasaisesti niin Higuain, Lavezzi kuin Agüerokin. Seuraava superlupaus Erik Lamela odottaa vielä vuoroaan kehityksen tyssätessä. Mutta koko kansakunta on superätähdistään huolimatta kääntänyt katseensa Lionel Messiin.

Messin ura maajoukkueessa ei ole kuitenkaan ollut niin räväkkä kuin olisi saattanut odottaa. Messillä on selkeä identiteettiongelma varsinkin maajoukkueen peli-ideologioiden kanssa, sillä hän ei tahdo oikein millään istua kokonaisuuteen. Onko se sitten systeemistä johtuva ongelma vai Messin omaa tahtoa ratkoa pelejä mielensä mukaan? Usein on todettu, että Messin maagisuus on kiinni siitä millaisia pelaajia hänen ympärillään on Barcelonassa. 2006 kisojen Juan Roman Riquelme oli lähimpänä sellaista pelaajaa, joka olisi kuin Xavi. Messin saama tuki ja myös suojaus on vapauttanut hänet pelaamaan miten tahtoo. Argentiinan peleissä näissä kisoissa ongelmana on ollut nimenomaan tällaisen keskikentän kontrollin ja lyhytsyöttörakentelun puute. Palloa ei oikein saada pelattua tehokkaasti hyökkäysalueelle. Välimatka keskikentältä hyökkäyskolmikkoon on usein liian pitkä, eikä kukaa täyty linjojen välisiä tyhjiä tiloja. Vasta Angel di Marian pelatessa aktiivisemmin laidalla Sveitsiä vastaan, saatiin aikaiseksi näitä mies ylivoimia, jonka ansiosta Messille avautuu tilaa (vaikkei hän toki sitä aina edes tarvitse). Messi on ratkonut otteluita yksinään tässä turnauksessa, siitä osoituksena 1-0 kaukolaukaus Irania vastaan ja täydellinen syöttö Di Marialle Sveitsiä vastaan. Mutta tärkein huomio on se, että Messi ei ole Maradona. He ovat kaksi toisiaan muistuttavaa mutta silti erityyppistä pelaajaa. Ratkaiseva ero on siinä, että Maradona oli selkeästi johtaja, joka inspiroi itseään heikompia pelaajia maagisiin suorituksiin niin maajoukkueessa kuin Napolissa. Messi ei tunnu oikein inspiroivan edes maailmantähtiä.

Keylor Navas

Costa Rica nousi yllättäen kisojen kovimmaksi mustaksi hevoseksi voittamalla D-lohkon. 3-1 voitto Suarezittomasta Uruguaysta sekä rohkean ja ennakkoluulottoman pelin seurauksena hampaaton Italia taipui 1-0. Kurssi on ollut hieman alavireinen sen jälkeen. Englantia vastaan joukkue pelasi maalittoman tasapelin ja Kreikkaa vastaan jouduttiin käymään rankkareilla katsomassa jatkoon menijä. Costa Rica on selvästi ainoa joukkue, jolla ei ole supertähtiä joukkueessa. Arsenalin junioriosaston Joel Campbell aloitti vahvoilla otteilla ensimmäisen pelin. Sen jälkeen Fulhamista tuttu Bryan Ruiz on ottanut ohjat tekemällä maalit sekä italiaa että Kreikkaa vastaan. Olisi toki mielenkiintoista nostaa jompikumpi hyökkäyspotentiaalin pelaaja mutta Hollantia vastaan hyvät kisat pelannut Navas joutuu erityiseen rooliin.

Enspanjan liigan Levantesta tuttu torjuja Keylor Navas on noussu näyttävillä torjunnoillaan kesän siirtoikkuna uutisiin. Useampi suurseura näyttäisi olevan nyt miehen perässä. Ennen Kreikka pelin toisen puoliajan lisäaikaa Navas ei ollut päästänyt yhtään pelitilanne maalia (ja se ainokainenkin oli rankkari avauspelissä). Tosin se Kreikka pelissä päästetty maali oli muuten vahvalla kädellä torjuneelle Navasille heikko suoritus. Laukaus keskelle, jonka hän torjui suoraan Sokratisin jalkaan. Costa Rica oli erityisen jyrän alla ottelussa, koska luottopakki Oscar Duarte oli ajettu ulos. Tämä korostaa entisestään Navasin roolia Hollantia vastaan. Jollain 5-4-1 johdannaisella systeemillä peliin lähtevä joukkue joutuu nyt miettimään hollantia vastaan tarkasti wingbackien nousut, koska keskuskolmikkoon joutuu pelaamaan Duarten sijaan korvaava "kylmä" pelaaja. Costa Rican paras mahdollisuus on yrittää estää Hollantilaisten nopeat vastahyökkäykset ja ajamaan laukaukset kaukosektoreille, jotka Navas nappaa helposti. Jos linja pettää pitkin ottelua, on paineet Navasin harteilla pitä Costa Rica MM-kisa joukkueena mahdollisimman pitkään.

Arjen Robben

Robben on kisannut jo 10 vuotta korkealla tasolla. PSV:stä aikoinaan Chelseaan siirtynyt laituri oli tärkeässä roolissa Chelsean kahdessa mestaruudessa vuosina 2004-06, vaikkakin kehitystä haittasi muutama suurempi loukkaantuminen. Sitten hän siirtyi Real Madridiin, jossa saavutti yhden liigamestaruuden. Pérezin palattaua Realin puheenjohtajaksi, sai Robben väistyä uusien Galácticojen Cristiano Ronaldon ja Kakán alta. Uusi koti löytyi Bundesligasta Bayern Münchenin paidasta. Tänä aikana suoraviivainen, nopea ja tekninen vasen laitalinkki muuti hiljalleen oikealle puolelle kenttää puhtaaksi laitahyökkääjäksi. Robben on urallaan käytännössä voittanut kaiken seuratasolla mitä voitettavissa on ollut mutta Hollannin maajoukkueen materiasta huolimatta arvoturnauksissa on jäänyt saavuttamatta se taso ja unelma mikä puuttuu.

Ennen kisoja Hollannin maajoukkue näytti ikääntyneeltä hyökkäyksessä ja kokemattomalta puolustuksesta. Robbenin ja Van Persien heikot kaudet sekä aina mahdolliset loukkaantumiset varjostivat turnaukseen lähtemistä. Louis van Gaal näyttää saaneen Robbenista parhaimman irti nykyisellä taktiikallaan. Robben on pelannut selvästi vapaammassa roolissa keskemmällä samalla, kun pelisysteemi rakentuu wing backien nousujen ja diagonaalipallojen varaan. Robben on muutenkin aivan käsittämättömän nopea ikäisekseen mutta varsinkin tämä systeemi, jossa vastustajan annetaan nousta syvälle omalle puolustusalueelle on luonut miehelle älyttömästi tilaa tehdä pystyjuoksuja. Robbenin pallonkuoletustekniikka on aivan maailman luokkaa. Yleensä tekninen osaaminen ja nopeus ei yhdisty näin äärimmäisesti samassa pelaajassa. Robben tuntuu vapaamman pelipaikan ja itseluottamuksen myötä myös karistaneen yhden perisynneistään, joka osittain on psykologisesti kytköksissä hänen vasempaan jalkaansa. Jos hän pelaisi puhtaasti vasemapana laiturina, olisi hän maailman paras siinä, että juostaan päätyviivalle jonka päätteeksi joko keskitetään tai ajetaan itse sisään ja haetaan lyhyempää syöttöä pilkulle tai maalivahdin alueelle. Oikealle siirrettynä Robben on saanut nostettua omaa maalimääräänsä mutta samalla hän on usein päätynyt tekemään heikkoja ratkaisua heikon oikean jalan vuoksi. Hän, kuten niin moni muukin yksijalkainen pelaaja, pyrkii aina asettamaan itsensä vahvemmalle jalalle ja pelaamaan sitä kautta. Rutiinista poikkeaminen tuntuu olevan hankalaa, ja siitä syystä älykäs puolustaja osaa puolustää häntä. Jos Robben saisi purettua uransa loppupuolella pakkomielteistä vasenjalkaisuuttaan, kisaisi hän maailman parhaan pelaajan tittelistä.

MM-kisat: ratkaisun sankarit - osa 1

Arvoturnausten joukkueet erottuvat aina jossain määrin seurajoukkueista. Siinä missä seurajoukkue modernissa maailmassa voi hankintojen avulla kyetä rakentamaan parhaan mahdollisen kokoonpanon olemassaolevilla resursseilla, maajoukkue voi rakentua vain sille maalle pelaamaan oikeutetuista pelaajista. Näiden pelaajien taso vaihtelee tietenkin ikäluokittain. Siksi puhutaankin yleensä kultaisista sukupolvista, kun kasaan on saatu joukkue, joka on erityisen lahjakas. Belgialla sanotaan nyt olevan käsillään tällainen sukupolvi. Katsojat toki hakevat itselleen yksilöistä sankareita, pelaajia jotka antavat kasvot joukkueen peli-identiteetille ja peräti kansakunnalle. Katsotaan keiden nähdään olevan ratkaisuasemassa turnauksen lähentyessä loppua.

 

James Rodriquez

 

Kolumbia haukkoi henkeä kesäkuun alussa, kun Radamel Falcao ilmoitti, ettei kykene toipumaan loukkaantumisestaan ja siten jättäytyi kisajoukkueen ulkopuolelle. Suuri osa huomiosta oli kiinittynyt viimeisen kolmen kauden aikana kovaa tahtia maaleja takovaan äärimmäisen taitavaan sekä voimakkaaseen kärkipelaajaan. Odotukset laskivat, analyyseissä uskottiin Kolumbian menevän verrattain helposta lohkosta jatkoon mutta hyökkäyksen organisointi koettiin kuitenkin haasteelliseksi. Tämä tuntui jo sikäli erikoiselta pessimismiltä, jo ennen King Jamesin nousua, koska joukkueen pikkipaikalle oli tarjolla samantapainen Jackson Martinez, jonka maalintekotahti FC Portossa ei ole mitenkään hävettävää. Martinez ei ole saanut lopulta kummoisempaa roolia näissä kisoissa, vaikka startissaan Japania vastaan sai kaksi maalia.

 

Rodriquez siirtyi kovalla rahalla viimekesänä Ranskan liigassa pelaavaan Monacoon, jossa tahkoi yhdeksän maalia ja 12 syöttöä kauden aikana. Tässä turnauksessa hän on toistaiseksi ainoa pelaaja, joka on tehnyt maalin jokaisessa neljässä pelissä, tapahtuma jota ei ole käynyt sitten 2002 MM-kisojen, jolloin sekä Rivaldo että Ronaldo onnistuivat samassa. Hän näyttää tällä hetkellä sellaiselta pelaajalta, jolla ei oikein ole mitään erityistä heikkoutta. Hän liikkuu pitkin kentän leveyttä rakentamassa peliä, kykenee käyttämään molempia jalkojaan, syöttöarsenaali on laaja ja laukaukset vahvoja. Seuraava ottelu Brasiliaa vastaan on verrattain mm-tasolla kokemattomalle Kolumbialle lähinnä henkinen este. Mikäli Rodriquez pystyy ylläpitämään tasonsa vielä yhden ottelun sekä inspiroimaan muuta joukkuetta, voi Kolumbia mennä finaaliin asti.

 

Neymar

 

Brasilia on klassinen hyökkääjätähtien luvattu maa. Teknisen taituruuden ja ns. "luovan" pelaamisen DNA:lla varustetut keltapaidat ovat olleet vuosikymmeniä koko maailman katsojien ihastuksen kohteena aina Pelén astuessa maailman näyttämölle. 2000-luvulla Brasilia on tuottanut enemmän hyviä puolustajia sekä keskikentän pohjapelaajia kuin supertähtiä. 2002 joukkueessa oli maalikuningas Ronaldo (orig.), maailman kovin hyökkäävä laitapakki Roberto Carlos, Rivaldo ja nuori nousukas Ronaldinho. 2006 mukana oli Ronaldo, Ronaldinho ja Kaka, joka nousi seuraavalla kaudella maailman parhaaksi pelaajaksi. 2010 mukana olivat enää uran taitteen kokenut Kaká sekä Robinho, joka ei koskaan noussut luvatulle tasolle. Näissä kisoissa kaikki katseet kohdistuvat 22-vuotiaaseen Neymariin.

 

Neymarin ympärille rakentuu kaikki joukkueen liike. Keskikentän pohjalle asettuu Luis Gustavo, jonka tehtävänä on ankkurina suojata puolustusta sekä luoda hyökkääjille vapaus toimia dynaamisesti. Brasilian heikkoutena on kunnollisen keskushyökkääjän puuttuminen, joka nostaa Neymarin paineita maalintekijänä entisestään. Hänen vahvuutenaan olisi kuitenkin saada pelata vapaasti 4-3-3 systeemissä vasemman laitahyökkääjään tonttia. Hän nopea pallon kanssa, äärimmäisen hyvä harhautuksissa sekä läpisyöttöjen pelaamisessa. Näissä kisoissa hän on myös toki osoittanut vaarallisuutensa laukauksissa, mutta Brasilian hyökkäyspään ongelmat (Hulkin ruosteinen suoraviivaisuus, Fredin non-factor otteet ja Oscarin katoaminen kuvasta kesken ottelun) rajoittavat hänen omaa peliänsä sekä pakottavat hänet ottamaan kohtuutottoman suurta vastuuta harteilleen. Brasilian joukkue on yleensä ollut hyvä astin lauta supertähdille, nyt sellaista tasoa ei taustalla ole.

 

Ottelu Kolumbiaa vastaan tulee tosissaan mittaamaan Brasilian pelin tason. Neymaria ja Brasiliaa koskee tavallaan sama ensimmäisen "kovan" pelin jännitys kuin Kolumbiaa ja james Rodriquezia. Neymarilla ja Brasilialla vain on enemmän hävittävänä.

 

Thomas Müller

 

Saksa on varsinkin Joachim Löwin aikana ollut äärimmäisen kasvoton joukkue. Toki joukkue on täynnä maailman parhaimmistoon kuuluvista pelaajista, mutta Löw on rakentanut niin organisoidun ja puhtaan pelisysteemin, jossa yksilöt tavallaan sulautuvat yhdeksi organismiksi. Näin Saksa on klassisestikin pelannut. Se muistetaan usein mekaanisesta joukkuepelistä. Ainoa poikkeus on, että Löw on saanut myös pelin näyttämään äärimmäisen viihdyttävältä. 2010 turnauksessa viisi maalia iskenyt Müller on noussut viimeisen neljän vuoden aikana yhdeksi maailman parhaaksi ja jossain määrin aliarvostetuksi pelaajaksi. Näiden kisojen Müller on osoittanut miksi Saksa pelaa kärjetöntä 4-3-3-systeemiä, vaikka Espanja jo ontuili saman kanssa EM-kisoissa 2012. Kyse on nimenomaan siinä, että Fabregas ei ole yhtä hyvä kuin Müller niin sanotussa false nine roolissa.

 

Müller aloitti kisat hattutempulla Portugalia vastaan ja sen lisäksi osunut vain voittomaalilla USA:ta vastaan, mutta hän kahdessa muussa pelissä antanut maaliin johtavan syötön. Vasta 24-vuotias pelaaja on kuuluisa siitä, että hän ratkoo yleensä aina kovia otteluita. Siinä missä kovien tilastojen pelaajat tahkovat maaleja ja syöttöjä sarjakausilla heikoimpia vastaan, jäätyvät he sitten kovissa ratkaisevissa peleissä. Müller on viimeisten kausien aikana useasti tehnyt maalin juuri silloin, kun tarve. Müllerin neroutta on välillä äärimäisen hankala edes hahmottaa. Häneltä oli aikoinaan kysytty haastattelussa, että mikä on hänen omasta mielestään hänen paras ominaisuutensa jalkapalloilijana. Tähän mies vastasi, että ei oikein koe olevansa millään osa-aluella erityisen hyvä mutta hän tuntuu haistavan tilanteita. Müller on kykeneväinen spektaalelimaisiin maaleihin sekä ruuhkatilanteiden läpi harhautteluun mutta monet hänen maalinsa ovat juuri sellaisia mitä legandaarinen Pippo Inzaghi teki. Sellainen peli ei vaadi mitään erityistä tekniikkaa tai nopeutta. Vain kykyä lukea peliä ja liikkua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

 

Pirteästi liikkeelle, sittemmin hieman haparoinut, lähtenyt Ranska luo erityisen klassikko aseman seuraavaan otteluun. Kyseessä on samantapaista hegemoniaa kuin Kolumbian ja Brasilian välillä. Jos joku, Thomas Müller on sellainen pelaaja, joka kykenee ennakkopaineista huolimatta viemään joukkueensa jatkoon.

 

 

Karim Benzema

 

Kolumbian tavoin myös Ranskaa kohahdutti loukkaantumisesta johtuva poisjäänti ennen kisoja. Viimeiset kaudet kovassa vireessä ollu Franck Ribéry jäi kisakoneesta. Ranska on ollut EM-kisoista 2000 lähtien poukkoileva niin valmentajiltaan, pelaajamateriaaliltaan ja varsinkin pukukopin tunnelmaltaan. Nyt se on kuitenkin vahvimmillaan sitten Zidanen lopetettuaan uransa. Joukkueen materia on syvä jokaisella sektorilla, sillä on hyvä valmentaja ja äärimmäistä taitoa sekä tahtoa nuorissa pelaajissa. Benzema on antanut yleisön odottaa sitä hetkeä jolloin hän ottaa Ranskan ykköstykin paikan joukkueessa. Henryn jäätyä penkille 2010-kisoissa sekä lopetettuuaan maajoukkueuransa sen jälkeen, on kärkipaikalle ollut tunkua. Anelka, Cissé ja Giroud ovat olleet päteviä joukkuepelaajia mutta se jokin on puuttunut. Benzemalta se jokin on myös puuttunut aiemmin. Hän ei ole vuosiin kyennyt nousemaan Realissa kunnolliseen asemaan, koska hänen pääsääntöinen tehtävänsä on ollut tukea Cristiano Ronaldon tahtotiloja. Viime kaudella maalimäärät olivat liigassa nousujohteinen, mutta tärkeintä oli yleispositiivinen ilme pelaajassa. Uudistunut pelisysteemi tuotti 17 maalia ja 9 syöttöä.

 

Kuluvissa kisoissa Benzema on noussut kuitenkin Ranskan ykkösratkaisijaksi. Kolme maalia ja kaksi syöttöä kahdessa ensimmäisessä pelissä petasivat Ranskan tien jatkopeleihin. Tämän jälkeen meno on hyytynyt ja se voi myös olla ratkaisuasemassa joukkueen kohtalon kanssa. Liike on jähmettynyt viimeisimmissä peleissä, jolloin ei aukene edes tilaa keskikentän nousuille. Sulavasti liikkuva hyökkäysporukka takaisi vetopaikkoja Pogban ja Cabayen kaltaisille kaukolaukojille. Hitaasti soljuva peli ei myöskään sovi Benzemalle, joka on tottunut varsinkin Ancelottin Realissa kovatempoiseen vastahyökkäyspeliin, jossa hän on vahvempi. Pystyykö Benzema hilaamaan joukkuettaan mukanaan vaikean hetken yli? Hän ei ole juuri koskaan ollut sellaisessa tilanteessa. Häntä on ympäröinyt supetähdet joille hän tekee työtä. Nyt se työ olisi tehtävä itse. Saksa peli näyttää kuinka hyvin Ranska pystyy ylläpitämään positiivista ilmettään näissä kisoissa. Kaatuuko se Benzemaan vai kaatuuko hän muun joukkueen mukana ratkaisee ainakin jotain mitä hänestä tullaan muistamaan.

MM-kisat: Viimeisen kierroksen lohkoarviot

Tänään käynnistyy viimeinen lohkokierros. Tunnetusti jokaisen lohkon pari pelataan samalla kellonlyömällä, ettei vuoen 1982 kisojen tyylistä kikkailua enää tapahdu, missä kaksi joukkuetta käytännössä pelaavat kolmannen halukkaan ulos. Kuluneet kisat ovat olleet yksiä maalirikkaampia vuosiin ja sisältäneet todellista vuoristorataa. Pikainen lohkoanalyysi ja odotukset seuraavaksi:

 

A-lohko

 

Otteluparit: Kamerun - Brasilia ja Kroatia - Meksiko

Yleiskuva: Kamerunin joukkuepoliittiset häiriöt sekä Meksikon heikko karsintarupeama lupasivat Kroatialle ja Brasilialle helpon tien jatkoon. Kamerun ei ole saanut peliään käyntiin ollenkaan häviämällä molemmat pelit. Kroatia jäi tuomarivirheiden vuoksi tappiolle vaisua Brasiliaa vastaan mutta otti näyttävän voiton toisessa ottelussaan Kamerunia vastaan. Ennakkoluuloton Meksiko sekoitti tyylikkäästi lohkon ennusteen taivuttamalla Brasilian maalittomaan tasapeliin.

Vaihtoehdot: Heikkouksistaan huolimatta voidaan olettaa päätöskierroksella Brasilian voittavat Kamerunin. Toinen jatkopaikka kisataan siten Meksikon ja Kroatian välillä. Kroatia tarvitsee voiton, Meksikolle riittää tasapeli. Suurinumeroisella voitolla Meksiko voi vielä nousta lohkonsa voittoon.

Ennuste: Brasilia voittaa Kamerunin ja vie lohkon. Meksikon hyvä puolustusesiintyminen Brasiliaa vastaan tuskin toteutuu uudestaan ja Kroatian kova hyökkäysosasto rankaisee, joten Kroatia jatkaa jatkopeleihin.

 

B-lohko

 

Otteluparit: Australia - Espanja ja Hollanti - Chile

Yleiskuva: Espanjan totaalinen sulaminen Hollantia vastaan avauskierroksella laittoi koko lohkon vapaasti otettavaksi. Hollanti näytti kompuroivan Australia vastaan mutta lopulta nousi lohkon kärkeen. Chilen uuden sukupolven nousu näytti paperilla jäävän ensi kisoihin liian vaikean lohkon myötä mutta Espanjan kompastuttua joukkue on myös oikeutetusti pelannut itsensä jatkopeleihin.

Vaihtoehdot: Hollanti ja Chile ovat varmistaneet jatkonsa, joten ottelussa kisataan lohkovoitosta. Chile tarvitsee voiton, Hollannille käy tasapelikin maalieron vuoksi. Lohkokakkonen saa vastaansa todennäköisesti Brasilia, joten lohkovoitolla on myös panosta.

Ennuste: Hollanti ja Chile pelaavat molemmat kovatempoista vastahyökkäyspeliä, joten ottelun ratkaisuna on se miten ne saavat toisensa pelaamaan siten kuin itselleen sopii parhaiten. Ottelusta tulee tuskin varovainen, koska jatkopelit on jo luvattu mutta lohkovoitto on tärkeä. Tasapeli ja Hollanti lohkovoittajana jatkoon ja Chile kakkosena.

 

C-lohko

 

Otteluparit: Japani - Kolumbia ja Kreikka - Norsunluurannikko

Yleiskuva: Ennen kisoja lohko näytti täydeltä kysymysmerkiltä. Kolumbia oli selvästi ennakkosuosikki mutta ilman Falcaota kisoihin lähteneen joukkueen tulivoima saattoi hetkeksi jäädä kyseenalaiseksi. Sittemmin he ovat lyöneet viisi maalia kahdessa pelissä ja ottaneet lohkonsa haltuun. Japanista ja Kreikasta ei ollut haastajaksi, ja viimeistään heidän välinen maaliton tasapeli viime kierroksella osoitti, ettei kummallakaan ole oikein aseita näissä kisoissa. Paperilla vahva Norsunluurannikko sen sijaan avasi vahvasti Kreikkaa vastaan ja taipui lopulta Kolumbiaa vastaan.

Vaihtoehdot: Kolumbia on maalieronsa turvin käytännössä lohkovoittaja vaikkei voittaisi Japania, joka on pakkovoiton edessä niillä reunaehdoilla, että parantaa samalla maalieroansa ja toivottava, ettei Norsunluurannikko voita Kreikkaa, jonka jatkovaatimusket ovat samat kuin Japanillakin.

Ennuste: Kolumbia voittaa lohkonsa ja Norsunluurannikko seuraa toisella sijalla.

 

D-lohko

 

Otteluparit: Italia - Uruguay ja Costa Rica - Englanti

Yleiskuva: Englanti sekoili tavanomaista pahemmin näissä kisoissa, sillä joukkue on jääny viimeksi alkulohkoon 1958. Takavasemmalta piikkipaikalle kiilasi kuitenkin Costa Rica, joka yllätti kaikki hyvällä pelisysteemillä, joka on aidosti parempi kuin osiensa summa. Kun Englannin ja Italian kompurointi olisi antanut tilaa Uruguaylle selvään jatkopaikkaa, Costa Rican nousu sekoitti lohkon yhdeksi mielenkiintoisemmiksi.

Vaihtoehdot: Englanti on ulkona jatkosta riippumatta tuloksesta. Costa Rica sen sijaan on jo jatkossa mutta voi tasapelillä varmistaa itselleen edullisen lohkovoiton. Italian ja Uruguayn ottelu määrittää siis suoraan kumpi menee jatkoon. Jos Costa Rica häviää, määrittelee lohkoykkösen paikan Italian ja Uruguay ottelun voittajan maaliero, jos he pelaavat tasan menee Italia jatkoon lohkokakkosena, joten Uruguaylla on pakko voitto.

Ennuste: Heikko englanti ei voita, joten Costa Rica ykkösenä lohkosta. Italian impotentti mutta johdonmukainen pelitapa antaa edun ja Italia lopulta jatkoon kakkosena.

 

E-lohko

 

Otteluparit: Honduras - Sveitsi ja Ecuador - Ranska

Yleiskuva: Ranskan vire on ollut sitten 2006 mm-kisafinaalin täysin alavireinen. Nyt joukkueen tasapaino on parhaimmillaan vuosiin ja hyökkäyspeli kulkee jopa ilman Ribérytä. Ranskan pelejä on helpottanut lohkossa majailevat Ecuador sekä Honduras, mutta 5-2 voitto Sveitsistä oli kuitenkin selvä osoitus laadusta ja tahdosta. Sveitsin jäätyminen sen sijaan oli pienoinen pettymys. Honduras jää täysin heittopussiksi mutta Ecuador yrittää sekoittaa pakkaa Enner Valencian johdolla loppuun asti.

Vaihtoehdot: Ecuadorin on saavutettava päätösottelussa vähintään sama tulos kuin Sveitsin. Hondurasin heikkouden vuoksi, Ecuadorin on käytännössä voitettava Ranska, joka joukkueen nykykunnolla ei näytä kovin todennäköiseltä.

Ennuste: Ranska menee puhtaalla pelillä lohkovoittoon. Sveitsi ei häviä Hondurasille, joten se jatkaa jatkopeleihin lohkokakkosena.

 

F-lohko

 

Otteluparit: Nigeria - Argentiina ja Bosnia - Iran

Yleiskuva: Argentiinalla oli hyvät lähtökohdat näihin kisoihin. Suhteellisen tasapainoinen joukkue murhaavalla hyökkäyskalustolla. Käytännössä Messi on nyt itsekseen kammennut joukkueelle kaksi voittoa, joilla jatkopaikka on varmistettu. Bosnian kaatuminen sekä Argentiinalla että Nigerialle oli selvästi pettymys. Nigerian ja Iranin ensimmäisen kierroksen maaliton tasapeli kieli, ettei kummallakaan ole mahdollisuuksia jatkoon. Iran ja Nigeria kuitenkin esittivät pirteämpiä otteita toisella kierroksella, Iranin pudotessa lopulta Messin yksilösuoritukselle. Kumpikaan tuskin jatkopeleissä pärjää kuitenkaan pitkälle.

Vaihtoehdot: Argentiina voittaa lohkonsa, jos ei häviä Nigerialle, joka menee jatkoon varmasti, jos ei häviä Argentiinalle. Iranin on voitettava Bosnia ja toivottava, että Argentiina voittaa Nigerian.

Ennuste: Argentiinalla on kovien odotusten vuoksi järkeä päättää lohkovaihe puhtaalla pelillä. Argentiina tuskin häviää Nigerialle, joten se menee jatkoon lohko ykkösenä. Jos Iran saa samanlaista vauhtia kentälle kuin Argentiinaa vastaan, on se vahvoilla kiilata Nigerian ohi. Bosnia kuitenkin yrittää pelastaa kasvonsa näissä kisoissa ja sen myötä Nigeria menee jatkokierrokselle lohkokakkosena.

 

G-lohko

 

Otteluparit: USA - Saksa ja Portugal - Ghana

Yleiskuva: Ghanan mahdollisuudet näyttivät alkuun heikoilta. Joukkue on pitkälti sama kuin neljä vuotta sitten ja heidät oli asetettu lohkoon, jossa Saksan piti olla ylivoimainen, Klinsmannin vetätmä USA pirteä ja Cristiano Ronaldon vuoksi oikukas Portugali. Lohko on edelleen avoin mutta Portugalin maaliero kahden ottelun jälkeen vaikeuttaa heidän jatkosuunitelmiaan. Ghana oli äärimmäisen pirteä Saksaa vastaan ja oli lähellä ottaa voitonkin. USA:n tasapeli taas Portugalia vastataan johtaa jännittävään päätöskierrokseen.

Vaihtoehdot: Saksa voittaa lohkonsa, jos ei häviä USA:lle. USA voittaa lohkon, jos voittaa Saksan. Jos peli päättyy tasan Saksa voittaa lohkon ja pudottaa samalla Portugalin ja Ghanan jatkosta. Portugalin ja Ghanan on kummankin voitettava, mikäli haluavat edes yrittää jatkoon. Molempien maaliero on kuitenkin niin huono, että niiden on toivottava, että USA kaatuu suurinumeroisesti ja oma maali pysyy puhtaana.

Ennuste:  Saksalla on varaa pelata puolivaloilla, joten se voittaa lohkon joka tapauksessa. USA Klinsmanin avulla pistää kampoihin Löwin germaanitikitakalle ja taistelee tasapelin siten lohkokakkosena läpi.

 

 H-lohko

 

Otteluparit: Etelä-Korea - Belgia ja Algeria - Venäjä

Yleiskuva: Venäjän joukkue saavutti huippunsa 2008 eikä se ole kehittynyt erityisesti sen jälkeen. Belgian piti mustana hevosena mennä heittämällä tästä lohkosta jatkopeleihin mutta on esiintynyt todella heikoin ottein ilman nuoruuden intoa. Etelä-Korea on tullut kisoihin samalla aneemisella otteella. Sen sijaan Algeria on nousemassa Belgia-tappiostaan huolimatta lohkonsa jännittävimmäksi joukkueeksi.

Vaihtoehdot: Belgia on jatkossa joka tapauksessa ja voittaa lohkonsa varmasti, jos ei häviä Etelä-Korealle. Etelä-Korean jatkohaaveet vaatii voiton sekä toivoa, että Venäjä voittaa Algerian mutta yhden pykälän pienemmällä ottelumaalierolla. Algeria menee jatkoon varmasti, jos voittaa Venäjän. Tasapelikin riittää, jos Etelä-Korea ei voita suurinumeroisesti Belgiaa.

Ennuste: Belgia tuskin jäätyy Etelä-Koreaa vastaan. Capellon Venäjä sentään osaa pelata organisoitua puolustusta, mutta Etelä-Korea päästi Algeriaa vastaan kuitenkin neljä maalia. Belgia voittaa lohkonsa. Algeria seuraa perästä, koska Venäjän hyökkäysvoima ei tuota tulosta näissä kisoissa.

 

Jatkoparit:

 

Brasilia - Chile

Kolumbia - Italia

Hollanti - Kroatia

Costa Rica - Norsunluurannikko

Ranska - Nigeria

Saksa - Algeria

Argentiina - Sveitsi

Belgia - USA

 

MM-kisat: B-lohko aikakausimurroksen näyttämönä

Toinen kierros on jo käynnissä ja muutamat jatkoennakkosuosikot ovat jo epäonnistuneet taikka esiintynyt hataralla pohjalla. Muutama huomio B-lohkosta näin juhannuksen kunniaksi:

Hollannin vastahyökkäyspeli

Joudun ottamaan sanojani takaisin Hollannin heikkouksista. Louis van Gaal osoitti äärimmäistä taktista neroutta kaatamalla Espanjan. Alkujaan paperilla liioittelulta näyttänyt 5-3-2 ryhmittymä osoittautuikin dynaamiseksi kokonaisuudeksi, jolla samaan aikaan pystyttiin pysäyttämään Espanjan peli mutta myös luomaan ylivoimaa keskialueelle sekä hyödyntämään hyökkääjien nopeutta sekä tekniikkaa vastahyökkästilanteissa. Kolmen topparin linja nollasi lähes täysin yksinäisen kärjen, Diago Costan, yritykset murtautua läpisyöttöihin, mikäli ne edes onnistuivat. Hollannin puolustuslinja ajoi pelaajia laidoille, jonne tilanteet haluttiinkin. Osittain siksi, että wingbackeina pelanneet Blind ja Janmaat putosivat hyökkäyspaineessa varmistamaan topparien selustaa, näin Espanjan dynaaminen hyökkäyskolmikko ei kyennyt muodostamaan haluamaansa ylivoimaa laitasektoreille sekä rakentamaan tuttuja tikitaka syöttökolmioita. Toisekseen laitahyökkääjinä pelanneet Silva ja Iniesta, eivät ole puhtaita laitureita. Heidän tendensinä on nimenomaan pyörittää peliä lyhytsyötöillä ja hakea linjojen läpi syöttyöjä ja juoksuja leikaten enemminkin sisään kuin pyrkien levittämään peliä. Hollannin puolustus oli organisoitus ja päättäväinen. He antoivat Espanjan tulla 25-30 metrin päähän maallista ennen kuin suorittivat puolustavia toimenpiteitä.

Hollannin hyökkäysarsenaalin pelikunto oli minulle yllätys. Rafael van der Vaartin puuttuminen, Robin van Persien loukkaantumishistoria, Arjen Robbenin mielialat sekä Wesley Sneijderin katoaminen tutkan alle joutuessaan Interissä epäsuosioon ja siirtymään epäsuosissa Turkin liigaan, eivät helpottaneet esianalyysiä ollenkaan. Sen sijaan Arjen Robben varsinkin näyttää olevan erittäin nälkäinen. Vihlooko takaraivossa sitten seurajoukkuekauden totaalinen sulaminen Saksan mestaruuden varmistumisen jälkeen? Hollannin taktiikka sopii näille ikääntyville, mutta edelleen teknisille ja nopeille, pelaajille. Topparikolmikko kera de Jongin blokkaa vastustajan hyökkäyksen, syöttää pallon laitaan, josta pallo pelataan nopeasti pystyyn hyökkäyskolmikolle (on hyvä huomioida kuinka kolme maalia syötettiin selvästi laidalta tai keskialueelta pystypallona). Keskikentän keskustaa ei ole lainkaan perinteisessä mielessä. Sneijder rakentaa ylhäällä, de Jong partioit alhaalla.

Australia peli osoittautui hetkittäin haastavaksi Hollannille. Van Gaal lähti samalla avausmuodostelmalla peliin. Mutta Australia pyrki altavastaajana pelaamaan myös fyysistä vastahyökkäyspeliä. Hollanti joutui ottamaan ohjat käsiinsä, sillä teknisesti heikompi Australia ei kyennyt pelaamaan kontroloituja hyökkäyksiä Hollannin alueelle asti, vaan luonnollisesti peli oli rikkonaisempaa ja epätarkempaa kuin avaus ottelussa. Australian romuluisia puolustajia vastaan ei myöskään ollut järkevää pelata samanlaista pitkien pallojen peliä, sillä tekniset, mutta heiveröisemmät, Hollantilaiset hävisivät väistämättä pääpallotilanteet hyökkäyspäässä. Hollanti joutui siis rakentamaan enemmän peliänsä puolustuksesta kohti hyökkäystä. Tämä sopi Australialle. Tim Cahill on sikamaisin hyökkääjä mitä Valioliiga aikoinaan oli nähnyt, ja äärimmäisen hyvä tällaisessa puolustajien häiriköimisessä ja pikkusikailussa. Hollannin puolustuslinja toimi hyvin Espanjaa vastaan, koska he ottivat organisoituneesti vastaan. Australiaa vastaan Hollanti joutui nostamaan linjaansa pelinrakentelun vuoksi, tästä syystä he väistämättä olivat pois asemastaan menettäessään pallon omalla puolustusalueella. Australialla oli mahdollisuus vielä nousta 3-1 johtoon, mutta hermostunut boksipelaaminen päätyi huonoon keskitykseen ja vielä huonompaan rinnalla ohjailuun, joka meni suoraan maalivahdin syliin. Hetkeä myöhemmin Van Persie olikin vapautettu vauhtiinsa, ja löi tasoituksen sisään. Hollanti pystyy kyllä nousemaan tulivoimansa ansiosta tappioasemasta voittoon, mutta turnauksen edetessä vastustajat kovenevat, eikä samanlaista anteeksiantoa suoda mikäli joudutaan takaa-ajoon.

Hollannin voittaessa lohkonsa, eteen astuu joko Meksiko tai Kroatia. Jälkimmäisellä oli epäonnea avauspelissään Brasiliaa vastaan, edellinen näytti taas äärimmäistä kypsyyttä pelatessa mestarisuosikki Braisiliaa vastaan. Mikäli Hollanti pystyy pitämään pakkansa kasassa, nähdäkseni seuraava todellinen testi tulee vastaan vasta neljännesvälierssä.

Tikitakan kuolema?

Yleisen analyysin mukaan mikä tahansa superjuokkue elää noin neljä vuotta. Siinä ajassa pelisysteemin taikka avainpelaajien täytyy vaihtua. Espanjan kohdalla tämä on ollut selvästi pelisysteemin kuolema. Guardiolan Barcelonalle kumartanut lyhytsyöttö- ja pallonhallintapeli menetti jo viimeisten seurajoukkuekausien aikana tehoansa, sillä yhä useampi joukkue kehitti omaa systeemiään seuraavalle tasolle ja oppivat puolustamaan heitä vastaan. Samaan aikaan Espanjan puolustuslinja on heikentynyt syvyydeltään sekä sen keskikentän metronomi Xavi on ikääntynyt. Xavin pelisilmä on edelleen sukupolvensa parasta, mutta fysiikan pettäessä nopeatempoinen pallonsiirtely ja menetyksen jälkeinen terrieriprässi ei vain tahdo onnistua enää. Vicente del Bosque olisi voinut hienosäätää systeemiänsä tai jopa keksiä sen uudelleen sopeuttaessaan nuoria joukkueeseen ja vanhoja uusiin rooleihin. Sen sijaan hän ei reagoinut juuri mitenkään. Diego Costan houkuttelu joukkueeseen kieli kuitenkin tällaista taktiikan muuttamista suoraviivaisemmaksi. Sen sijaan Llorenten sekä Navasin jättäminen kotiin ei oikeastaan mahdollistanut tätä. Costa on selvä voimakärki, joka olisi pystynyt fysiikallaan repimään linjoja auki hyökkäävän keskikentän nousuille. Se vaatisi samalla laitojen levittämistä, jota nykyinen joukkue ei kykene tekemään. Mancinin ja Pellegrinin Manchester Cityssä käyttämä epäsymmetrinen 4-4-2 olisi saattanut olla vastaus Espanjan nykyiseen materiaan. Llorente targettina, Costa liikkuvana voimahyökkääjänä, Navas ajamassa päätyviivalle ja keskittämässä (kerrankin olisi ollut pitkiä pääpelaajia laatikossa). Keskikentän pohjalle Martinez ja Alonso (molemmat hyviä puolustamaan mutta kykenevät rakentamaan peliä), tai vaihtoehtoisesti yksi puolustava ja Xavi/Fabregas peliä tekemään (jälkimmäisen maalintekovainu sekä osaaminen suoraviivaiseen liikkeeseen toimisi tässä roolissa paremmin) ja vasemmalle laidalle sitten peliä tekevä laituri (Iniesta tai Silva, vapaat kädet täyttämään kärkien liikkeen aiheuttamaa tyhjää tilaa).

Espanjan peli ei hajonnut kuitenkaan pelkästään hyökkäyspään pelaajien epätasapainoon taikka pelikuntoon. Espanja hallitsi pelejään sekä Hollantia että Chilea vastaan. Espanjan ja kuten Barcelonankin systeemiin on kuulunut se, että palloa ei anneta vastustajalle, jauhetaan sitä kuuluisaa omaa peliä välittämättä 0-0 tuloksesta taululla. Uskoa on siinä, että mitä pidempään puolustava joukkue joutuu juoksemaan ympäriinsä vastustajan syöttöjen perässä sitä enemmän kasvaa väsymyksen myötä yksilövirheiden määrä, joka johtaa suoraan blokkipuolustustenkin koheesioon heikentymiseen. Yksi liikkuu väärään suuntaan, jolloin toisen pitää ratkaista täyttääkö tilan vai pitääkö oman tontin. Mitä rajumpia puolustuslinjan liikkeitä saadaan aikaiseksi aukeaa tila jonne pallo pelataan ja taustajuoksun tekijä sijoittaa sen varmasti maaliin. Tämä on toiminut niin kauan kuin varsinkin heikommat joukkueet eivät ole kyenneet ylläpitämään omaa kuntotasoansa ja keskittymistä läpi pelin. Nykyään Espanjan annetaan pelata ja väsyttää itsensä. Määritellään tietyt triggerit, jolloin vasta käydään kimppuun. Hollanti ja Chile käytti hyödykseen tätä ja iskivät nopeista hyökkäyksistä maalinsa. Espanja voi hallita peliä mielinmäärin, mutta sillä ei tunnu oikein olevan mitään suunitelmaa 2-0 tappioasemalle. Se ei näyttänyt Chileä vastaan siltä, että kykenisi kääntämään ottelua enää edukseen. Tämä on myös taktista naiviutta, joka juontaa helposti siitä, että kaiken voittaneet miljonäärit eivät tiedä mitä tehdä, kun suunitelma ei toiminutkaan.

Epsanjan pelisysteemi kaatuu siis siihen, että se päästää maalin (voi kuulostaa bubismilta, mutta mestarijoukkueiden on kyettävä kääntämään ottelunsa missä tahansa tilanteelta). Sekä Hollantia että Chileä vastaan keskikentän prässi petti toistuvasti. Sen sijaan on mielenkiintoista nähdä mitä puolustajat tekevät tällaisessa tilanteessa. Alba ja Azpilicueta laitapakkeina ovat usein pitkän pallokontrollijakson jäljiltä ylempänä kentällä eivätkä välttämättä ehdi takaisin omalle alueelleen. Casillas sai avauspelistä Hollantia vastaan paljon kuraa niskaansa. Olisin itse suopeampi Ikerille. Egopoliittisista syistä Mourinho pudotti miehen penkille hyväksyttävää syytä toissa kaudella. Jostain syystä Ancelotti ei kuitenkaan palauttanut miehelle kuuluvaa statusta: Madridin sykkeeksi ja joukkueen ykköstorjujaksi. Iker on joutunut siten epävarmuuksien tilaan viimeisten kahden kauden aikana. Nyt se näkyi kentällä. Ei sillä etteikö Ramosin ja Piquen yhteistyö olisi auttanut asiaa ollenkaan. Casillas näyttää epävarmalta maalilla lähes kaikissa näissä päästetyissä maaleissa mutta onko epävarmuus pelkästään omaa pelivireen ja itseluottamuksen heikentymistä? Katsoessa Piquen ja Ramosin liikkeitä molemmissa Robbenin maaleissa, on selvää ettei Iker voi luottaa topparipariinsa. Robben pistää puolustajat juoksemaan kohti maaliansa, kylmästi kuollettaa palloon, suorittaa rytminvaihdoksen, jonka jälkeen, neljä vuotta sitten maailman eliittiin kuuluneet, topparit sortuvat junioritason virheisiin ja täydelliseen kommunikaation puutteeseen. Kumpikaan ei yritä haastaa Robbenia tai leikkaamaan hänen vetolinjalleen. He peruuttavat, jolloin liika tila on täysi mahdottomuus maalivahdille arvioida. Maalintekoalue kasvaa tuollaiselta sektorilta liian suureksi parhaimmallekkaan torjuta.

Espanja jää alkulohkoon. Chile ottaa sen paikan jatkopeleissä. Chile on tällä kertaa paljon enemmän kuin hipstereiden suosima nichéjoukkue neljän vuoden takaa. Marcelo "El Loco" Bielsan ultraoffensiivinen pelisysteemi oli jännittävää katsella ja toi kaikkien huulille sanan "prässi", jota tähän päiväänkin asti viljellään turhankin löyhästi. Nyky-Chile nousee kuitenkin tästä vastustajan fyysiseen härnäämiseen perustuvasta suoraviivaista hyökkäävästä jalkapalloilusta, yhdistettynä vahvoihin ja kokeneisiin nuoriin pelaajiin kuten Arturo Vidal ja Alexis Sanchez. Jos Chile olisi ollut melkein missä tahansa muussa lohkossa, olisi heidät voinut veikata jatkoon. Espanjan romahdus takasi Chilelle lopulta helpon tien. Viimeisen kierroksen Hollannin kohtaaminen tulee testaamaan molempien joukkueiden tahtoa. Lohkokakkoseksi jääminen todennäköisesti tarkoittaa Brasilian kohtaamista seuraavalla kierroksella, ja tässä vaiheessa turnausta se voi olla liiankin kysymysmerkki kummallekaan halutavaksi. Toisaalta kuten cup-kilpailut hyvin tuntevat valmentajat usein toteavat: ne kovimmat on kohdattava joka tapauksessa, viimeistään finaalissa.

MM-kisat: Haastajat ja mustat hevoset

Aiemman tekstini esittelemistä maista Brasilia, Espanja ja Saksa ovat usean vedonlyöntitoimiston kärjessa. Valikoimani Italia ei ole aivan kärjessä mutta sisältää historiansa vuoksi mielestäni selkeän suosikin aseman. Katsastetaan pikaisesti myös kovimmat haastajat ja muutama musta hevonen.

 

Argentiina on asetettu aivan kärkikahinaan monien toimistojen listoilla. F-lohkon Argentiina on pätevöitynyt kisakävijä ja viime vuosikymmeninä ollut Etelä-Amerikassa Brasilian suurin kilpailija. Joukkue oli parhaimmillaan kesän 2006 kisoissa, jolloin paikallinen Xavi, Juan Roman Riquelme, pyöritti keskikentän pohjalta dynaamista hyökkäyspeliä. Serbia kaatui 6-0 ja matka jatkui neljännesvälieriin Maxi Rodiguezin kaataessa Meksikon lisäajalla. Kuten 2006 myös 2010 Argentiinan matka kaatui Saksaa vastaan neljännesvälierissä. Tänä vuonna mikäli molemmat voittavat lohkonsa, voivat ne kohdata vasta finaalissa. Argentiinan tulivoima on mieletön: Lionel Messi, Ezequiel Lavezzin, Sergio Agüero sekä Gonzalo Higuain. Puolustavampaan rooliin joko topparina tai keskikentän pohjalle on tarjolla monipuolinen Javier Mascherano. Laidoille Rodriguezin kokemus ja hyvän kauden pelannut Angel di Maria. Puolustuslinjan rungon ottanee kovassa huudossa ollut Ezequiel Garay sekä mainettaan parempi Martin Demichelis. Laitapakkina häärää alansa kovimman työmoraalin omaava Pablo Zabaletta. Argentiinan joukkue on sekoitus nuoruutta ja kokemusta yhdistettynä hyvään tekniseen osaamiseen sekä nopeuteen vastahyökkäyspelissä. Argentiina tulee varmasti kiilaamaan lohkonsa kärkeen, missä Bosniaa lukuunottamatta  tuskin on suurempaa vastusta. Vastaan seuraavalla kierroksella astelee todennäköisesti Sveitsi.

 

Ranskan kultainen sukupolvi dominoi lyhyen aikaa kansainvälistä jalkapalloilua 1998 kotikisoissa sekä 2000 europeleissä. Tämän jälkeen joukkue on sukeltanut, lukuunottamatta tietenkin surullisen kuuluista 2006 mm-finaalia, joka lopulta muistetaan vain Zidanen viimeisenä otteluna. 2010 mm-kisoissa joukkue kykeni tekemään vain yhden maalin. Laurent Blancin piti johdattaa maajoukkue uuteen auringonnousuun mutta vuoden 2012 europelit jäivät taas pettymykseksi. Ranskalla on tällä hetkellä paras joukkue vuosiin. Joka peliapaikalle on hyviä korkealla tasolla pelaavia taitureita. Joukkuetta tosin on vaivannut vudoen 2006 pettymyksestä lähtien selkeä suunnan puute, Domenech menetti pukukopin kesken 2010-kisoja, eikä Blanc saanut käännettyä kurssia. Materia on verrattain nuorta. Laitapakit Evra ja Sagna tuovat varmasti rauhallisuutta puolustuspeliin. Topparit Koscielny, Sakho (loukkaantumisistaan huolimatta) sekä Varane (nuoresta iästä huolimatta) ovat edustaneet kunniakkaasti seurajoukkuekauden aikana. Keskikentän ankkurilla, Yohan Cabayella, on hyvä syöttöarsenaali ja hyvä potkutekniikka maalintekoon toisesta aallosta. Kärkiosasto Giroud, Remy ja Benzema ei ole maailman huippua mutta sopivan erillaisia sekä tehokkaita pelaajia, jotta vaihdoilla voidaan vaikuttaa otteluun. Ranskan mahdollisuudet näkyvät pitkälti oikeanlaisen taktiikan tasapainossa sekä henkisessä kestävyydessä. E-lohkosta ponnistava Ranska päätyisi lohkovoitolla todennäköisesti Bosniaa vastaan seuraavalla kierroksella.

 

Belgia on ehkä näiden kisojen hipsterivalinta. Siinä missä viime kisojen Marcelo Bielsan Chile oli ultraoffensiivisella prässipelillään ehkä vähän yltiöromantismiin ja vitsikkyyten kaatuvan kannattajan valinta, on Belgia selvästi oikea musta hevonen. Belgia, jonka vielä Hodgsonin valmentama Suomi kykeni voittamaan, on mennyt älyttömästi eteenpäin ja malliesimerkki siitä, miten pelaajia kasvatetaan väkimäärältään pienessä valtiossa. Joukkueella on asettaa maaliin kaksi kovaa pelaajaa, Courtois sekä Mignolet. Puolustuslinja rakentuu pitkälti Vincent Komppanyn ympärille. Toppareiksi tai laidoille on tarjolla myös Vertonghen, Vermaelen ja Alderweireld, unohtamatta ikiliikkuja Daniel van Buytenia. Huipputason laitapakkien puute on lievä särö kokoonpanon syvyydessä, vaikkakin Vertonghen on yllättävän pätevä vasemmalla tontilla. 4-2-3-1 taktiikan pohjaa ankkuroi todennäköisesti Dembele ja Defour sekä tarjolla Fellaini ja Witsel. Hyökkäyspään tulivoimaan on tarjolla Eden Hazard, Kevin de Bruyne, kevin Mirallas, superlupaus Adnan Januzaj sekä voimakärki Romelu Lukaku. Benteken loukkaantuminen jättää pahan aukon tosin hyökkäykseen, sillä se jättää Lukakun ainoaksi puhtaaksi kärkipelaajaksi. Mirallas pystyy paikkaamaan roolissa, mutta se vaatii hieman taktista muunnosta, johon nuori joukkue ei välttämättä taivu täysin. Belgian D-lohkossa pelaavat myös Algeria, Venäjä ja Etelä-Korea. Venäjän nykysukupolven piikki tapahtui jo 2008 EM-kisoissa, joten heidän haasteetta on vaieka arvioida. Etelä-Korea on taantunut sitten omien kisojensa, joten Belgialla on nyt todellinen sauma jatkopeleihin lohkovoittajana. Jatkopelissä vastaan asettuu todennäköisesti Portugal, joka mittaa jo todellisen tason, sillä hyvästä joukkueesta huolimatta, arvoturnaukset vaativat myös henkistä kokemusta.

 

Näiden valintojen jälkeen joku kysyy varmasti, että missä on Hollanti? En usko Hollantiin, enkä koskaan ole uskonutkaan. Joukkueen pelityyli on taantunut liikaa sitten 2002 MM-kisojen. Joukkueen puolustuslinja ei ole tarpeeksi tasokas. Heistä nimekkäin, Ron Vlaar, pelaa Aston Villassa. Muut ovat nuoria, lahjakkaita eitämättä, ja kokemattomia. Arjen Robben ja Wesley Snejder ovat huippunsa jo kokeneet ja muu hyökkäyskalustokin ikääntyy. Robin van Persien loukkaantumishuolet ovat palanneet, Dirk Kuytin aurinko on laskenut ja Klaas-Jan Hunterlaar ei oikein koskaan noussut täysin siihen mihin oli mahdollisuudet. Joukkueella on kuitenkin juniorinostoistaan tunnettu, ehkä Capellon ja Hiddinkin lisäksi, parhaimpiin kuuluva projektivalmentaja, Louis van Gaal. Häntä ei pidä aliarvioida.

 

Entä Aasia ja Afrikka? En kyennyt nostamaan Etelä-Amerikan ja Euroopan ulkopuolelta yhtään selkeää yllättäjää. Norsunluurannikolla näyttää olevan vahva hyökkäys Gervinhon, Salomon Kaloun, Didier Drogban ja Wilfried Bonyn muodossa sekä raudanluja keskikentän pohja Yaya Touren ja Cheik Tiotén muodossa. Puolustuspelaamista en osaa arvioida. Ghana on kantanut hyvin Afrikan kunniaa viimeisissä kisoissa mutta kokonaisuudessa mantereen jalkapallon kehitys on ollut pettymys. Lähes jokaisessa maajoukkueesta löytyy seurajoukkueiden kärkiin ponnistaneita nimiä, mutta yhtenäistä Etelä-Amerikan ja Euroopan dominanssia ei ole kyetty ravistelemaan vielä. Japani, Etelä-Korea ja lähi-idän maista Iran ovat materialtaan keskinkertaisia ellei jopa heikkoja.

 

Sen sijaan Balkanin savuista on nousemassa kaksi jännittävää joukkuetta, Bosnia sekä Kroatia. Molempien joukkueiden kokonaisuuksista löytyy kovan tason pelaajia kuten Kroatian Luka Modric ja Mario Mandžukić sekä Bosnian Edin Dzeko ja Miralem Pjanic. Tämän traumatisoituneen maanosan pelaajien tasonousu viimeisen vuosikymmenen aikana on sen verran hienoa, että toisinaan sitä miettisi millaisella joukkueella Yugoslavia lähtisi näihin kisoihin.

 

Näistä kisoista tulee todennäköisesti yllättävät ja mielenkiintoiset. Monet suurmaista ovat joko suorittaneet sukupolvenvaihdoksensa taikka lähestyvät sitä. Espanjan kaltaista dominanssia tuskin tullaan näkemään, jolloin paikka finaalissa on tarjolla viime kisaa suuremmalle määrälle ottajia. Tänä iltana Brasilia isännöi Kroatiaa. Neljän vuoden odotus on ohi, ja kesä on yhtä juhlaa seuraavan kuukauden. Nauttikaa!