Yskivällä Tottenhamilla raskain viikko edessä

Reilut kaksi viikkoa sitten Tottenham poistui kotistadioniltaan taskussaan voitto Arsenlista. Ottelu oli osoitus Mauricio Pochettinon fyysiikkatreeneistä ja menttaliteetin muutoksesta. Vain muutamia päiviä myöhemmin joukkue joutui rotatoimattomana vireessä ollutta Liverpoolia vastaan. Vajaa kaksi vuotta aiemmin AVB:n Tottenham oli ollut täsmälleen samassa tilassa. Nousujohteinen vire ja voitto Arsenalista, joka kohti seuraavassa ottelussa hölmöilyyn kaatuneeseen vierastappioon Anfieldilla. Tämä varmasti oli niin kannattajien kuin pelaajienkin muistoissa. Ryan Masonin ja Nabil Bentalebin rauhallisuus, voimakkuus ja pirteys oli hävinnyt muutamassa päivässä. Väsymys painoi ja turhan usein yksinkertaiset syötöt lähes paineettomassakin tilassa menivät suoraan Liverpoolin pelaajien jalkaan. Spurs kampesi itsensä peliin kaksi kertaa mutta nukahtelun seurauksena Mario Balotelli pääsi laittamaan täysin vapaasti muutamasta metristä pallon Hugo Lloriksen taakse.

 

Jos Liverpool pelistä jotain hyvää pystyy sanomaan, Spurs teki kerrankin maaleja. Kahden vuoden takaisen peliä seuranneissa kolmessa kohtaamisen maaliero oli 12-0 Liverpoolille. Tällä kertaa heikosta ja hermostuneesta esityksestä huolimatta, ei voinut ainakaan kritisoida yrittämistä. Sen sijaan viime sunnuntaisessa West Ham tasurissa oli aineksia jo huoleen. Danny Rose ei tunnu kykenevän olemaan hyvä sekä alas että ylöspäin. Liverpool-pelin kaikki kolme maalia voi laittaa hänen piikkiinsä, kuten myös Mamadou Sakhon 2-0 osuman viime pelissä (siitäkin huolimatta, että Enner Valencian osallisuus tilanteessa olisi pitänyt johtaa paitsioliputukseen). Rose on pelannut suhteellisen tasaisella tasolla koko kauden ja tuonut jopa hyviä otteita hetkittäin hyökkäyspeliin, mutta helisevällä Spurs-puolustuksella ei ole varaa tämän kaltaisiin pelaajiin. Liian usein vastustajan nopeissa hyökkäyksissä Rose jää jälkeen. Hänen laidaltaan tuntuu tulevan keskimäärin enemmän vaarallisia keskityksiä kuin Kyle Walkkerin puolelta ja hänen erityinen helmasyntinsä on joutua hyökkäävän pelaajan väärälle puolelle. Heitän täysin stetsonista tilaston mutta jokainen rankkari ja vapaapotku, joka häntä vastaan on vihelletty on tullut nimenomaan tilanteessa, jossa hyökkääjä on askeleen kaksi edellä ja Rose taklaa häntä laidan puolelta, eikä suinkaan maalin puolelta, jossa hänen ehdottomasti pitäisi olla.

 

Tällä viikolla Spurs pelaa vaikean Liiga Cup-finaalin Chelseata vastaan mutta myös vaikean Eurooppaliigapelin Fiorentinan vieraana. Viime torstaina Spurs näytti hetken aikaan hoitavan kotiottelun niin kuten pitikin. Roberto Soldado tykitti hienolla puolivolleyllä joukkueensa 1-0 johtoon. Paine oli hyvää ja Andros Townsend juoksi Violan Manuel Pasqualin hajalle. Paulinho jopa näytti hyvältä mutta katosi kuitenkin kuvasta jo ennen puoliaikaa Violan ottaessa ottelua haltuun.

 

Kaksi huomiota yhdistää sekä Viola että West Ham pelejä. Molemmissa vastustaja teki maalin typerän Tottenham virheen vuoksi. Edellisessä Soldado taklasi takaapäin Violahyökkääjää boksin laidalla, josta seuranneesta vapaapotkusta vähän onnekkaastikin syntyi tasoitus. West Ham pelissä onnettoman ottelun pelannut Moussa Dembélé yritti pelata itsensä ulos puolustuksesta ainoastaa juoksemalla kohti omaa päätyviivaa menettäen pallon. Muutama liike ja West Ham johti 1-0. Poikkeuksellisesti näiden hölmöilyjen jälkeen Spurs ei saanutkaan päätä pystyyn samalla tavalla kuin aiemmissa peleissä. Usko tai jalat olivat väsyneitä. Ehkä pelko oli siitä, että tässä vaiheessa ei energia riitä enää vaikeisiin voittoihin kuten aiemmin. Toisekseen sekä Violamanageri Vincenzo Montella että West Hamin Big Sam onnistui taktikoimaan Pochettinoa vastaan suhteellisen hyvin. Montella tajusi puoliaikaan mennessä ettei hänen laiska 3-4-3 tulisi toimimaan nopeita Spurslaitureita vastaan, joten vaihto neljän puolustukseen nollasi täysin tilan Townsendin juoksuille, jonka seurauksena häne menetti ainoan ominaisuutensa, nopeutensa. West Ham pelissä Pochettino aloitti molemmilla laidoilla käännetyillä laitureilla sekä Dembéléllä kymppipaikalla. Tämä johti siihen, että laidat kaventuivat sisään aina hyökkäyksissä, jolloin West Hamin mainio toppari Winston Reid tai keskikentän ankkuri  Alex Song ottivat tilan kiinni ja vapauttivat pitkällä pallolla hyökkäyskolmikkonsa, jota tuki vielä keskikentältä mainiosti pelannut Cheikhou Kouyaté. Tällöin lähes väistämättä puolustuslinja joutui epäedulliseen juoksukilpailuun ja West Ham pyrki vielä edelleen pelaamaan Spursin laitapakkien taakse.

 

Pochettinolle voi antaa hieman anteeksi Violaa vastaan pelailun, koska Montella on.. no Montella. Mutta sen verran hyvin pitäisi kyetä tuntemaan oma joukkue sekä West Ham, että tämä olisi pitänyt ennustaa. Tosin jos Bentaleb olisi saanut alkuminuuteilla vetonsa ylänurkkaan tai Harry Kane ei olisi osunut tolppaan, voisi tämä keskustelu olla hyvinkin erillainen. Joka tapauksessa. Kanen alla pelannutta kolmikkoa yhdisti se, että he tekevät suhteellisen usein heikkoja ratkaisuja hyökkäyskolmikolla. Dembélén pallonhallintapeli on vahvempaa silloin, kun on tilaa mihin juosta mutta kymppipaikalla pitäisi kyetä tekemään jo peliä edistäviä ratkaisuja, joita tapahtuu liian harvoin. Townsendin tapa kynäillä laidalla ja pyrkiä lopulta leikkaamaan sisään laukoakseen tai heittääkseen takatolpalle keskityksen, on liian arvattavaa ja toteutus vielä keskinkertaista. Erik Lamelan yritystä ei voi oikein haukkua mutta hän ei taas näytä kykenevän pitämään palloa tarpeeksi kauan saadakseen muut mukaan peliin. Otteet ovat parantuneet mutta keskiarvollisesti hänelle tulee pallonmenetys viisi kertaa ottelussa johtuen joko huonosta kosketuksesta tai vastustajan riistosta. Lisäksi nämä huonot kosketukset, jotka eivät johda pallonmenetykseen johtavat yleensä tilanteen kuivumiseen, koska ylimääräiset haltuunotot yleensä ajavat pelaajan väärälle sektorille tai hidastavat hyökkäystä liikaa. Toisaalta ainoastaan vain Christian Eriksen pelaa per 90 minuuttia enemmän laukaukseen johtaneita syöttöjä kuin Lamela. Syötöissäkin hän on jaetulla ykkössijalla Nacer Chadlin kanssa.

 

Olettaisin, että torstain peliin lähdetään edelleen heikennetyllä joukkueella. Ben Davies aloittaa vasemmalla ja Federico Fazio asettuu Jan Vertonghenin pariksi. Mason tarvitsee lepoa, joten Benjamin Stambouli voisi ottaa paikan Bentalebin viereltä, joka antaisi jälkimmäiselle enemmän tilaa nostaa peliänsä ylemmäksi. Townsend ja Lamela jatkanee laidoilla. Soldado kärjessä ja hänen allaan joko Paulinho tai Dembélé. Chadli, Eriksen ja Kane tulevat sitten tarvittaessa vaihdosta ratkomaan peliä. Vastaavasti tämä kolmikko olisi avauksessa sunnuntaina Lamelan ottaessa oikean laidan tontin. Rose todennäköisesti palaa vasemmaksi pakiksi ja Dier asettuu keskustaan. Mason oli hyvässä vireessä uudenvuoden päivänä, joten toivotaan, että jaksaminen löytyy taas. Chelsea on Nemanja Matićia lukuunottamatta ilman poissaolijoita ja vielä hyvin levännyt. Tämä viikko tulee pitkälti määrittelemään Tottenhamin koko loppukauden ilmettä ja toiveita.

Kolme pointtia: King Kane at the Lane

Tottenham voitti lauantaina arkkivihollisensa Arsenalin yhdellä kauden parhaimmalla esityksellään. Määrätietoinen ja hyvä vireinen joukkue näyttää peli peliltä varmemmalta siitä, että tietävät omat taitonsa ja kuinka niitä käyttää. Tällä tavalla myös Liverpool kaatuu tiistaina. Ja vaikka ei kaadu, eikä nelossijaa saada tällä kaudella, on joukkueen ilme selvästi positiivinen ja eteenpäin vievä. Tässä kolme pointtia:

Harry Kane

Viime kaudella maaninen Sherwood heitteli junioriosastoa kentälle monien seuratessa huvittuneena "Gung-ho"-jalkpalloa. Vaikka Sherwood oli lyhyen pestinsä aikana lähinnä 'Arry 2.0 ja osoitti saman tyyppistä naivia piittaamattomuutta pelin perusrakenteista, hän tiesi minkälaisia pelaajia akatemiassa ja reserveissä oli. Tavallaan Sherwoodin lähtö oli pettymys, sillä hän oli eitämättä hyvä juniorivalmentaja, joka sai nuoriin pelaajiin istutettua monitaitoisuutta sekä vahvaa yhteenkuuluvuutta koko yhteisöön. Nabil Bentaleb on vuotta myöhemmin pelannut hyvät kisat sekä Brasiliassa että Afrikan Cupissa. Harry Kanen nousu on ehkä vieläkin hämmentävämpää. Brittimedia suhtautui Kanen viime keväänä hyvinkin varauksella, ehkä jopa ilkkuen. Naureskeltiin kuinka lähinnä Millwallin lainakaudesta tiedetty pelaaja vaikutti hassun näköiseltä pojalta, joka kolmesta maalistaan perättäisissä otteluissa huolimatta, tulisi jatkamaan uraansa alasarjojen jyränä nominaalisella 3-5 miljoonan siirtosummalla.

 

Kun Kane syksyllä alkoi sylkemään maaleja Eurooppaliigassa sekä Liigacupissa, tuntui vastassa olevan kokonainen kenttä, jotka yrittivät ampua alas nuoren kärjen nousua. Ensin todettiin, että kyllä nyt kuka tahansa puolikaskin kärki tekee maaleja etelä-eurooppalaisia tai englantilaisia alasarjajoukkueita vastaan. Marraskuussa Kane sai aloittaa valioliigassa. Yleinen mielipide oli, että mies on Sheringham-tyyppinen tukihyökkääjä, joka ei pysty pelaamaan yksinäisenä kärkenä. Erikson työnnetiin laidalle ja Kane asettui Soldadon taakse. Tehot eivät olleet kummoisia mutta työmäärä Soldadon ja muun joukkueen hyökkäyspelille oli ääretöntä. Marraskuu toi kaksi liigamaalia. Uskottiin, että Soldadon ja Adebayorin heikoista esityksistä huolimatta, Kane tulisi olemaan vain hetken tähdenlento, joka ei mitenkään voisi kisata tällaisten profiilipelaajien kanssa. Kane kuitenkin siirrettiin yksinäiseksi kärjeksi ja joulukuussa hän iski kolmessa peräkkäisessä 2-1 voitossa maalin viimeisen kympin aikana. Sitten uskottiin, ettei hän kykene pelaamaan isoissa peleissä. Chelsea sai kohdata hänet kovimmillaan uudenvuoden päivänä seitsemän liigamaalia myöhemmin (vain Lionel Messi on tehnyt enemmän liigamaaleja vuonna 2015 Euroopan top 5-sarjoissa kuin Kane), Kane on ruumiillistunut Tottenhamin uudeksi tulemiseksi. Hän ei ole erityisen hyvä millään osa-alueella. Mutta hän tekee maaleja vasemmalla ja oikealla jalalla, päällä, boksin ulkoa, sisältä ja maalivahdin alueelta. Kuka tahansa puolustaja pelkää tämänlaisia hyökkääjiä. Tekninen taituruus tai vauhti voidaan nollata, mutta arvaamattomuutta ei.

 

 

 

Pochettinon menttaliteetti

 

Pochettino puhui pitkin syksyä surullisen kuuluisan Spurs-mentaliteetin korjaamisesta. Tottenham on vuosikymmeniä onnistunut nostamaan joukkueeseen selkeitä Spurs DNA:lla varustettuja pelaajia. Tällainen pelaaja on valmis pelaamaan sexy footballia. Hän on taitava ja hänellä on tyyliä. Mutta mentaalinen selkäranka katkeaa helposti. Tottenhamin viimeisimmän nousujakson (alkaen martin Jolin vuosista) oli täysin normaalia, että pelaajat tekivät maagisia maaleja ja pelasivat hetkittäin hienointa jalkapalloa sitten Arsenalin voittamattomien. Mutta nämä ottelut päättyivät yleensä aina suurilukuisesti, eikä vain Spursin hyödyksi. Pelaajilta puuttui kurinalaisuutta ja taktista tietoutta siitä minkälaisia rytmityksiä pelissä piti tehdä. Lähtökohta oli, että täysillä päin vastustajaa ja yritetään tehdä enemmän maaleja kuin he. AVB:n ensimmäisellä kaudella tämä johti siihen, että kun systeemi romahti ja pelaajat hukkasivat kipinänsä, tarvittiin hurjia yksilösuorituksia varsinkin Gareth Balelta.

 

Nyt viimeisen kuukauden aikana Pochettino on vihdoin saanut joukkueensa sellaiseen muotoon, mitä Southampton pelasi viime kaudella niin moitteettomasti. Vaikka nyt oli kyse jo kauden 40. pelistä (vs. Arsenalin 33.), jokainen pelaaja on ensinäkin elämän fyysisessä kunnossa, mutta myös henkisesti vahvempia. He tietävät, että väsymys ei paina, joten ottelu voidaan voittaa, kun vain jatketaan suunitelman mukaan. Viime hetken 2-1 voittoja on tietenkin kritisoitukin, että kyse on vaarallisesta pelistä. Mutta ottelu kestää 90 minuuttia, ja varsinkin Italialaiset tietävät tämän.

 

Pochettino voitti myös tällä tavoin taktisen kamppailun. Arsenalia vastaan kyse ei ollut mistään sattumasta vaan kokonaisvaltaisesta joukkuepelistä, jossa joukkue oli suurempi kuin osiensa summa. Toisin kuin ennustin, Wenger lähti pragmaattisella pelillä tähän otteluun. Se oli toiminut hyvin Cityä vastaan, mutta oletin Arsenalin vireen johtavan mielummin avoimeen ja tunteella pelattuun peliin. Kun Özil pisti 11 minuutilla pallon Spursin verkkoon, hetken aikaa näytti siltä, että näin tämä pallon alla istuminen onnistuu. Maali tuli kuitenkin Giroudin heikosta ohilaukauksesta, jonka Özil pisti verkkoon vaikealla vedolla. Arsenal sai odottaa vasta 61 minuutille ennen seuraavaa laukausta kohti maalia, jonka Lloris torjui tyylillä. Siitä Özilin maalista lähtien Tottenham painosti agressiivisesti Arsenalia. Mason, joka on vasta 23, edelleen näyttää siltä, että olisi pelannut vuosia jo tällä tasolla. Puhumattakaan Bentalebista, joka Afrikan turnauksen jälkeenkin jaksoi viimeisille minuuteille asti härnätä Arsenalin puolustajia ja tarjoili vielä hyvän keskityksen Kanelle. Joukkueen peli oli kokonaisvaltaista ja määrätietoista. Pallon menetyksen jälkeen hyökättiin heti kiinni Arsenalin pallolliseen ja ajettiin ahtaaseen tilaan. Pochettino nollasi totaalisesti Wengerin taktisen yrityksen. Eikä hän edes kyennyt reagoimaan mitenkään, vaikka peli näytti kääntyvän hitaasti ja varmasti Spursin voitoksi.

 

Lanen tunnelma taas katossa

 

Harry vei joukkueen pisimmälle vuosikymmeniin mutta valitettavan selvää oli, ettei seniorin vanhentunut ymmärrys pelistä voisi haastaa koskaan mestaruuksista. Harryn helmasyntinä oli myös joukkueen rakentaminen. Levyn kanssa haettiin aina hyviä diilejä ja nopeita fixejä ongelmiin. Parhaimmillaan tämä tarkoitti Rafael van der Vaartin siirtoa seuraan puoli ilmaiseksi mutta pahimmillaan kyse oli Louis Sahan ja Ryan Nelsenin tullessa sisään tammikuussa, jolloin olisi pitäny varmistaa kisa top 4:sesta. Tämä jatkuva pelaajakaruselli johti siihen, ettei joukkueella ollut oikein mitään sielua ja runko vaihteli usein ja keskinkertaisuudesta mitättömyyteen. Harryn aikana oikeastaan yksikään akatemiapelaaja ei päässyt nousemaan lähellekään avausta. Aiempi merkittävä pelaaja oli ollut Jollin nostama Huddlestone. Onkin kuvaavaa, että nyt Australian maajoukkueessa hääräävää keskikenttäpelaaja Massimo Luongo sai tasan yhden mahdollisuuden Stokea vastaan Liiga Cupissa 2011. Hän missasi ratkaisevan (kahdeksannen) rankkarin ja tämän jälkeen hänestä ei ole ollut tietoa. Nyt kuitenkin takana on kahdet arvoturnaukset vuoden sisään ja todennäköisesti kesällä siirto Swindon Townista isompaan lampeen.

 

Spurs kärsi edelleen AVB:n alla identiteettikriisistä. Varsinkin toisella kaudella otteet eivät olleet hyviä kotikentällä, mutta myös joukkue oli täysin tuntematon yleisölle. Kovan rahan importeja, joilla ei ollut minkäänlaisia juuria Pohjois-Lontooseen mutta ei myöskään minkäänlaista intohimoa pelata kantamalleen paidalle. Pochettinon junioriprojekti on muuttanut tämän. Arsenalia vastaan avauksessa oli Rose, Mason, Bentaleb ja Kane. Kaikki omia poikia, joille tämän kaltaisessa pelissä pelaaminen on parasta mitä ovat voineet ikinä toivoa. He ovat palauttaneet siteen joukkueen ja yhteisön välille ja vielä inspiroineet muut pelaamaan paremmin. Lanella taas intensiivinen laulu soi, ja se tarttuu. On myös syytä huomata, että joukkueen keski-ikä oli alle 24 vuotta. Se oli nuorin avauskokoonpano, jota tällä kaudella on valioliigassa nähty. Se on myös lupaus kannattajille tulevaisuudesta. Harryn wheeler dealer vuodet eivät tuoneet lupausta jatkuvuudesta, ja AVB:n projekti kuivui kasaan. Pochettino on ensimmäistä kertaa sitten Jolin Spursin kyennyt osoittamaan kannattajille, että on jatkuvuutta ja näissä pelaajissa on tulevaisuus. Jos kaikki menee suunitelmien mukaan, he voivat vain ja ainoastaan kehittyä.