#AVBOut mutta #kukasisään?

Postauksen tarkoitus ei ole oikeastaan esittää AVB:n korvaamista toisella valmentajalla. Eikä varsinkaan AVB:n korvaamista entisellä tsekkikärki Pavel Kuka:lla. Tarkoitus olisi pohtia hetki niitä ongelmia, joita Tottenham kohtaa tällä hetkellä, ja miten niitä voidaan ratkoa. Ilmeisesti Alan Curbishley on ilman töitä?

Jalkapallo on entistä kiihtyneemmin muuttunut oligarkkien harrastuskentässä, jossa joukkueen koko, saavutukset ja tulokset tavallaan reflektoivat heidän elämänvalintojaan ja persoonaa. Chelsean Roman Abramovich oli yksiä ensimmäisiä nykyisen omistajuusaallon tekijöistä. Aiemmin englannissa seurat omistivat joko yhteisöt tai sitten joku paikallinen patruuna, ja siten joukkue oli sidottu kotikaupunki identiteettiin. Suomessa on vahvat perinteet tässä, jotka voidaan nähdä esimerkiksi vahvan jalkapallokulttuurin nouseen esimerkiksi paperiteollisuuskaupunkien ympärille. Cardif Cityn Vincent Tan, AC Milanin Berlusconi, Watfordin taustalla oleva Pozzon suku ovat uutta kaartia. Jopa monet hengettömät sijoituskonsortiumit, jotka löytyvät Manchester Cityn ja PSG:n taustalta, käyttävät joukkueita tavallaan imagon rakentamiseensa. Ainoastaan Espanjassa on vahva historia persoonallisten johtajien kanssa. Real Madridin ja Barcelonan toki omsitavat fanit, mutta niiden johtoon nousee toistuvasti Florentin Perezein kaltaisia egomaanikkoja, jotka pönkittävät omaa arvovaltaansa räikeillä ulostuloilla ja massiivisilla pelaajakaupoilla.

Kasvavassa kilpailussa, siirtosummien ja palkkabudjettien kasvun myötä, joukkueet ovat entistä enemmän median huomiossa. Tästä syystä yhä useampi omistaja painaa paniikkinappulaa suhteellisen nopeasti. Newcastlen omistaja Mike Ashley heitti Chris Hughtonin ulos, vaikka paluu valioliigaan oli onnistunut ja tulokset rohkaisevia pitkälle tähtäimelle, Blackburnin sekoiluista puhumattakaan. Arsene Wenger on tällä hetkellä pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut manageri missään joukkueessa. Wenger on saanut rakentaa dynastiaansa jo yli seitsemäntoista vuotta. Kakkosena tulee Newcastlen nykyinen valmentaja Pardew, joka on kohta kestänyt kolme vuotta pestissään. Vaikka valmentajanvaihdokset toisinaan antavat uskoa parempaan menestykseen, ei ne yleensä pitkällä tähtäimellä ole toimineet. Organisaation vaihtuminen ja pelaajaruletti yleensä sekoittaa yhteinäisyyden täysin. Liian usein ei uusi valmentaja ehdi rakentaa omaa pelillistä identiteettiään seuraan ja joukkueeseen, kunnes liipasin käy uudestaan.

Tottenhamin entinen omistaja Lordi Sugar on käyttänyt Twitteriä pitkin syksyä ilmaistaakseen pettymyksensä joukkueen nykymenoon. AVB ei hänen mukaansa tiedä mitä tekee, ja joukkueen toiminta on hävettävää. Toki totta, mutta ennen Levyn nousua Tottenhamin johtoon seura oli jopa putoamisvaarassa kaudella 1997-98. Levy on rakentanut pragmaattisuudellaan vakaan pohjan, joka on mahdollistanut uuden stadionin rakentamisen lähitulevaisuudessa. Levyn ainoa heikkous on ollut ambivalentti siirtopolitiikka. Hetkittäin viime aikoina hankinnat on ollut maagisia joukkueelle ja hyvää liiketoimintaa (van der Vaat, Kranjcar, Holtby, Lloris, Adebayor laina), toisinaan taas hätäostoksia  tai vääriä profeettoja (Saha, Bentley, Nelsen, Pienaar, Dos Santos, Hutton, Pavlyuchenko). Täsmälliset ohilaukaukset ovat häirinneet joukkueen kehitystä, ja liian usein parhaat pelaajat vielä Jollin aikana jouduttiin myymään pahimmille kilpailijoille. Sugar ei ole kuitenkaan kyennyt osoittamaan, että kuinka Levyn tai AVB:n pitäisi toimia, jotta paketti olisi paremmin kasassa.

Valmentajamarkkinoilla ei tällä hetkellä vain ole ketään nuorta, modernia ja nousevaa valmentajaa, joka istuisi Tottenhamin peli-idealogiaan paremmin kuin AVB. Varovasti sitä haluaisi uskoa, että Jürgen Klopp vapautuisi Dortmundista, ja hän ottaisi vetovastuun ja rakentaisi Spurssin samalla tavoin kuin Dortmundin. Sekoitus omaa akatemiaa ja halpoja pelitapaan sopivia täsmähankintoja. Tällaista unelmaa emme tuskin pääse elämään. Jos Kloppin aika Dortmundissa loppuu lähivuosina, on varmasti suuri osa euroopan suurseuroista tarjoamassa allekirjoitettua shekkiä ilman summaa. Swansean Laudrup tai Southamptonin Pochettino ovat tavallaan saman profiilin valmentajia kuin AVB, mutta lähtisikö kumpikaan tässä tilanteessa vaihtamaan seuraa mikäli Levy soittelisi. Jotkut Spurs fanit toivoivat puolitosissaan edellä mainitun Klinsmannin paluuta seuraan, mutta Klinsi vie USA:n maajoukkuetta ensi kesänä Brasilian lopputurnaukseen. Tavallaan jos Big Sam Allardyce saa potkut West Hamista, on se taso, jota juuri nyt on tarjolla. Muuta vaihtoehdot ovat lähinnä yhtä hakuammuntaa kuin AVB. Voi olla, että jokin ulkomaainen valmentaja on todellinen hitti, mutta näin luultiin myös Juande Ramosista ja miten siinä sitten kävikään? Cardiffin Malky MacKayn ottaisin ehkä viiden vuoden päästä. Hän on näyttänyt miten joukkue saadaan pysymään omassa pelisuunitelmassa loppuun asti, ja miten sillä tavoin saada revittyä pisteitä vaikeistakin peleistä.

Tässä tilanteessa olisi järkevintä, antaa kausi aikaa AVB:lle. Rakentaa pelisysteemiä, kokeilla niissä rajoissa kuin tulokset eivät kärsi tämän enempää. Europaikka on vaatimus, Mestareidenliigan paikka kohta jo toiveunta. AVB: pitää joustaa taktiikassaan ja yrittää löytää joku balanssi joukkueen taitojen ja halutun systeemin välille. Olin sanomassa viikonlopun jäljiltä, että ManU ei välttämättä olisi vaikea vastustaja Cardiffin esitysten perusteella, mutta eilinen 5-0 voitto Leverkusenista vieraissa herättää pelkoja. Tänä iltana Spurs on pohjois-Norjassa pelaamassa peliä, joka ei kiinnosta ketään muuta kuin joukkueen physioita. Kuinka moni liukastelee tekonurmella itsensä lasarettiin?

Mitä jo viikkoja soineet hälytyskellot varoittivat?

Manchester Cityn 6-0 kotivoitto Tottenhamista aiheutti ottelun edetessä ensin hämmästystä, sitten välipitämättömyyttä, hetkellistä vihaa, surua ja lopulta naurua. Ottelun päätyttyä oli täysin epäkiinnostunut koko otteluun taikka joukkueeseen. Siinä, missä Newcastle-ottelu ennen maaottelutaukoa voidaan sanoa vain olleen yksi niistä päivistä, kun ei vain onnistu, oli tämän ottelun johtopäätös jotain aivan muuta. Tavallaan ottelua on täysin turha yrittää analysoidan tilastoilla taikka taktisista näkökulmista. Tottenham oli huono ja Manchester City ilmiömäinen.

Ensimmäinen maali 14 sekunnissa. Monen sekoilun summa. Navasin todella "cheeky" putoava lehti takanurkkaan oli vain magiaa. Koko kuvio kuvastaa sitä eroa Cityn pelaajien asenteissa suhteessa Spursin. Avauspotkusta samantien palautetaan alaspäin maalivahdille asti. Kai ideana oli yrittää organisoitua ja rakentaa rauhassa. Mutta City, jolla on itsellään ollut yskivä alku kauteen, lähti pelaamaan samantien. Lloris joutui paineen noustessa yrittää pitkää purkua yllättäen mutta Tottenhamin keskikenttä jäi täysin vauhdista jälkeen ja pallo oli yhtäkkiä laidalla ja Navas ratkaisi. Cityn pelaajat olivat valmiina peliin. Tottenhamin usko omaan tekemiseensä oli avauspotkusta jo hutera, ja näin nopean maalin jäljiltä murskana.

Seuraavat 20 minuuttia Tottenham hallitsi peliä, mutta samat ongelmat hitaassa rakentelussa ja käänettyjen laitureiden tehottomuus pakkasivat keskikenttää. Sitten vastahyökkäys ja flipperin tuloksena pallo Kaboulin ja Sandron kautta omiin. Korkea puolustulinja oli toistuvasti ongelmissa Cityn vahvojen ja nopeiden vastahyökkäysten edessä. Southampton on osoittanut tällä kaudella miten AVB:n haluamaa peliä pelataan. Se vaatii jatkuvaa koko joukkueen kollektiivista prässäämistä. Nyt pallonmenetyksen jälkeen vastustaja saa usein helpostikkin rauhoittaa pelinsä ja antamaan harkitun pystysyötön, jotka pyritään entistä useammin kohdistamaan siten, että Dawson joutuu kääntymään vauhdissa. Se tarkoittaa yleensä automaattisesti maalintekotilannetta Dawsonin hitauden vuoksi.

Taktiikka ei sikäli ole ongelma. AVB:llä on hyvä pelisysteemi. AVB:llä on hyvät pelaajat toteuttamaan sitä systeemiä tai jotain sen variaatiota. Jostain syystä kentällä näyttää pyörivän itseluottamuksen menettäneitä pelaajia, jotka eivät tiedä mitä tehdä. Joko pelaajat eivät ymmärrä mitä AVB haluaa, tai sitten he eivät usko siihen. AVB ei toki aina ole toiminut johdonmukaisesti. Välillä avauskokoonpano ei tunnu vastaavan haluttua taktiikkaa, tai taktiikka vastustajaa. Ikäänkuin kenet tahansa voisi laittaa mille paikalle tahansa ja olettaa toimivan samallalailla kuin ihanne. Välillä vaihdot ovat joko passiivisia tai vääriä. Joskus taas vaihdot ovat ratkaiseet otteluita. Pelkona on tietenkin, että uudella joukkueella aika loppuu kesken kokeiluille.

Tässä vaikeuksien hetkessä olisi tärkeätä, että joukkueen sisältä nousisi selkeitä johtajahahmoja, jotka ruoskisivat omiaan parempiin suorituksiin. Cardiff City on osoittanut esimerkiksi tällä kaudella todellista kovuutta ja yrittämistä vaikeissakin otteluissa, ja on helppo ajatella että taustalla on sellaiset hahmot kuin Whittinghamin kokemus, Gary Medelin kontrolli, Caulkerin luontainen puolustuksen johtajuus sekä ehkä tärkeimpänä kylän oman pojan, Craig Bellamyn aggressiivinen rakkaus kotikaupunkiansa ja sen ylpeyttä kohtaan. Tottenhamista pitäisi nousta nyt tällaisten persoonien ottamaan vastuu, ja luomaan yhteishenkeä. Ensin kiltisti, sitten hyvällä ja lopulta pahalla.

Onni suosii rohkeaa

White Hart Lanen katsomoa kiertävässä kaistaleessa on muun muassa toistuva Tottenhamin slogan: "To Dare Is To Do". Tämä kuvasi hyvin menneiden vuosien Tottenhamin pelityyliä. Eräänlaista kamikaze jalkapalloa. Tyyli tuli ennen kaikkea. Tästä syystä piti tehdä aina 3-4 maalia ennen kuin kyynisinkin Spurs kannattaja pystyi rauhoittumaan ja uskomaan voittoon. Tällä hetkellä joukkue ei edelleenkää tee maaleja, ja pelkoni siitä että vähämaaliset voitot ja tasapelit vaihtuisivat vähämaalisiksi tappioiksi toteutui Newcastlea vastaan.

AVB sentään yritti tällä kertaa ottaa hieman aktiivisemman kokoonpanon, jättämällä peliä rikkovan Sandron penkille ja loukkaantumisesta palautuvan Capouen kokonaan kokoonpanosta pois. Mutta taas kerran tuli todettua, ettei Dembele ole lähelläkään sitä pelivirettä mitä hän oli viime kaudella, eikä hän pysty pelaamaan rikkovana tarpeeksi tehokkaasti, jotta Paulinhon hyökkäystä tukevat ominaisuudet tulisivat esille. Dembele oli vahva viime kaudellakin siihen asti kunnes Sandro loukkaantui ja Paulinho on ollut parhaimmillaan, kun Sandro on ottanut puhtaan puolustusta suojaavan roolin. Äkkiä voisi todeta, että Sandro onkin koko AVB:n Spursin tärkeimpiä, ellei tärkein pelaaja. Laiskasta ja hengettömästä ensimmäisesen puoliajan pelistä, Spurs sai aivan uuden vireen Sandron tullessa kentälle toiselle jaksolle.

Ottelun toinen puolisko oli hämmennystä täynnä. Katsojasta tuntui, että Tottenhamin höykkäys oli yhtä sekavaa ja ponnetonta kuin aiemmissakin otteluissa, mutta tilastot näyttävät muuta. Newcastlen maalivahdin Tim Krullin 14 torjuntaa on eniten yksittäisessä ottelussa suoritettu torjuntamäärä sitten 2006-07 kauden valioliigassa. Christian Eriksenin yhdeksän luotua maalintekopaikkaan ylsi euroopan suurista sarjoista viime kaudellakin vain muutamat pelaajat, ja näiden joukossa oli sellaisia nimiä kuin Andrea Pirlo ja Mesut Özil. Eriksenin kolme laukausta, joista kaikki olivat maalia kohti, on myös positiivisuuden merkki. Eriksenin otteita analysoi mielenkiintoisesti Statsbomb-sivusto. Vaikka artikkelin tarkoitus onkin tilastoja käyttäen pyrkimys saada kuva pelaajan onnistumisesta, on se taas yksi osa nykyistä tilastot vs. intuitio -keskustelua. Tilastotulkitsijat ovat sitä mieltä, että numerot kuvaavat paremmin totuutta kuin havainnot. Havaitsijat taas pitävät tilastoja merkityksettöminä, koska numeroilla ei ole kvalitatiivisia arvoja ts. ne ei ota kantaa siihen päätyikö luotu tilanne todelliseen maalintekopaikkaan, vai oliko lopputuote laukaus 30 metristä keskellä sumppua yläkatsomoon. Totuus on varmasti jossain siellä välissä, mutta artikkelia lukiessaan täytyy häkeltyä Eriksenin tehokkuuden edessä. Olin itse tulkinnut, että hänen onneton 72% syötön onnistumisensa kuvaisi täysin epäonnistunutta peliä, mutta kuten yllämainittu artikkeli valottaa, lasketaan tähän mukaan hänen keskityspallonsa, jotka olivat epäonnisia. Maata pitkin syöttöjen onnistuminen olikin 88%. Keskittämisten epäonni johtunee pelitilanteessa siitä, ettei meillä ole juuri ole keskityksen päässä sellaisia pelaajia, jotka kykenisivät voittamaan pallon toppareiden puristuksessa, ja toisekseen siitä että Eriksenin vapaapotkut ja kulmat olivat luokattomia sunnuntaisessa pelissä.

Mutta 14 laukausta maalia kohti ilman maalia. Vaikkakin osa laukauksista olivat helppoja torjuttavia Krullille, tällainen pommitus johtaisi ennemmin tai myöhemmin maaliin. Voidaan argumentoida, että onnella, tai pikemminkin sen puutteella oli osansa tässä ottelussa. Yksikin onnistuminen olisi voinut kääntää ottelun täysin päälaelleen. Mutta oikeastaan mitä onni on? Jos kyse on satunnaismuuttujasta, jolla on positiivinen arvo silloin kuin se hyödyttää tarkastelijaa, ei kukaan voi siihen vaikuttaa. Klassinen "se vain oli sellainen peli". Varmaankin näin. Jalkapallotilastotieteilijät törmäävät jatkuvasti siihen ongelmaan, ettei tilastoilla voida osoittaa varmoja lopputuloksia peleille, tai edes selittää mennyttä ottelua. Onni siis vaikuttaa joukkueen onnistumiseen siten, että se joko pelaa yli tai alle odotustensa. Tottenham pelaa selvästi alle odotustensa monellakin mittarilla. Mutta voisiko onnen nähdä myös itseluottamuksen johdannaisena. Arsenal on hyvä osoitus ollut tällä kaudella, ja varsinkin Aaron Ramsey. Kun itseluottamus on huipussaan, pelaaja pelaa tavallaan yli rajojensa, hän tekee ratkaisuja, joita ei uskaltaisi normaalisti tehdä, sillä uskoo sokeasti omaan tekemiseensä. Vaikeiden ja turhauttavien otteluiden jäljiltä Tottenhamin pelaajilta tuntuu puuttuvat tämä sokea usko, joka kantoi viime kaudella joukkuetta hyvin. Ja ei, se ei ollut vain Bale. Ilman muun joukkueen tekemistä ja uskoa, ei Balella olisi ollut tilaa tehdä sitä mitä teki.

AVB:llä tuntuu olevan hyvä idea siitä miten pitäisi pelata, ja hetkittäin sen näkeekin. Everton pelin ensimmäinen puoliaika ja Newcastlen toinen oli hyvä esimerkki siitä rajusta intesiteetistä, jolla AVB haluaa saada liikettä ja estämään vastustajan pelaamisen täysin. Mutta ehkä ylipuolustaminen vie vähän terää hyökkäyksestä, ja ehkä Spursilta puuttuu tällä hetkellä ne muutamat magiaan taipuvat, jotka veisivät tilanteet loppuun. Dembele pitäisi nyt penkittää ja Sandron pitäisi olla ensimmäinen nimi avauksessa Lloriksen jälkeen. Lamelan olisi pitäny saada aloittaa parantuneen pelinsä vuoksi. Townsend on taas hetkellisesti taantunut. Peluuttaisin ehkä jopa Soldadon alla hyökkäyskolmikkona Holtby - Eriksen - Lamela. Jotkut pyytävät Adebayorin paluuta. Vaikkakin ymmärrän tämän logiikan, varsinkin kun Defoe ei tunnu tarjoavan mitään tällä hetkellä vaihtomiehenä, mutta he näkevät vain Adebayorin ominaisuudet, eivät hänen mielentilaa. AVB:llä on syynsä pitää häntä syrjässä. Mielummin penkille voisi nostaa jopa Harry Kanen. Monet eivät häntä hirveästi arvosta, mutta nuori lupaus kuitenkin teki osansa, jotta saimme jatkaa Liigacupissa vielä hetken.

Nyt seuraamme kuitenkin maajoukkuetaukoa, jonka jälkeen pelaamme Manchester Cityn vieraissa ja sitten Manchester Unitedin kotona. Kauden alussa olisin heittänyt, että helposti neljä pistettä. Nyt en osaa sanoa.

Varovaisuus kostautuu Tottenhamille

En uskoisi, että olen tämän kauden katsonut samaa seuraa kuin aikaisempina vuosina. Yhdeksän liigamaalia, kolme rankkarieista ja seitsemän nollapeliä. Sijoitus jaetulla kakkossijalla kahden muun seuran kanssa maalierolla. Mieleen tulee Nick Hornbyn Fever Pitch -kirjan maalaama "boring boring Arsenal". Vaikka tässä transitiovaiheessa en pidä pahitteeksi, ettei peli ole niin räiskyvää kuin on totuttu (toisaalta Spurs ei ole sama ilman kausittaisia 3-3 ja 4-4 -tasapelejä). Silti ennemmin tai myöhemmin itseluottamus kääntyy ja pelaamme Everton-pelin kaltaisia 0-0 tasureita ja sitten hiljalleen alamme häviämään 1-0, ja jos yritämme liikaa päästä takas peliin, käy niinkuin West Hamia vastaan.

On vaikea sanoa kuka uusista hankinnoista olisi jotenkin erityisesti pettänyt odotukset. Lamelasta on vaikea sanoa, sillä häntä ei ole paljoa kentällä näkynyt, ja olen valmis hänelle aikaa antamaan. Selvää on edelleen se, että pelisysteemissä on heikkoutensa. Soldado tarvisi niitä läpisyöttöjä boksiin taikka keskityksiä päätyviivalta. Tällä hetkellä Townsend on taas taantunut alkukauden yksiuloitteisuuteen ja Lennon on täysin kyvytön pelaamaan käännettynä laiturina vasemmalla. Mitään ei yksinkertaisesti tapahdu, joka johtaisi vaaralliseen maalintekopaikkaan. Mitä pidemmälle kausi on mennyt, sitä enemmän näyttää siltä, että Soldado alkaa kyllästymään hyökkäyskolmikon liikkeisiin, eikä itse tunnu tekevän mahdollisuuksia. Ei hän toki sellainen pelaajakaan ole.

AVB:n pitäisi ehkä tässä vaiheessa palata askel taaemmas transitiossaan ja palauttaa oikeat laiturit käyttöön. Laitapakkien pitäisi venyttää puolustusta taustajuoksuilla. Walkeria on joko kielletty tekemästä sitä, tai sitten hän on menettänyt itseluottamuksensa. Jos kerran pelaamme vahvalla puolustuslinjan suojalla, en näe välitöntä vaaraa siinä, että epäonnistunut nousu aiheuttaisi väistämättömän vastahyökkäyksen. Evertonia vastaan esitettiin hyvin, että kykenemme prässipeliin ja estää vastustajan hyökkäyksen alkaminen. Sen lisäksi Sandro on niin hurjassa pelikunnossa, että edes Lukaku ei pärjännyt hänelle. Vertonghen on hyväkuntoinen ja vahva vasemmallakin tontilla ja Ciriches on näyttänyt miksi hänet ostettiin. Vaihtoehtoisesti peluuttaisi Holtby:tä Sandron tai Capouen rinnalla pohjalla. Mutta puolustuksen ylisuojeleminen ja pelkkä pallonhallintapeli näyttää syövän maalintekopaikat. Missä on alkukaudella puhuttu AVB:n Vertical Football?

Tänään yllättävän vaikeaksi osoittautunut Sheriff Tiraspol saapuu WHL:lle. Spurs voi toki olla yhden vahvan tuloksen ja pelillisen esityksen myötä täysin uusi joukkue. Sitä tarvitaan. Muuten kisa top4:sesta tulee liian vaikeaksi.