Otanta tapaninpäivän otteluista

Valioliigakausi lähestyy kovaa vauhtia puolimatkan krouvia. Joulu-tammikuun arvioidaan usein olevan loppukauden sijoitusten kannalta merkittävintä aikaa, pitkälti kovan otteluruuhkan vuoksi. Samalla, kun muu Eurooppa vetäytyy levolle ja ruokapöytien ääreen, pelaa valioliigaseurat kolme ottelua yhdeksässä päivässä. Tammikuussa käynnistyy FA Cupin kolmas kierros ja helmikuussa euroturnausten pudotuspelit. Lomaa ei siis jalkapalloilijoille ole tarjolla. Sarjan kuntokäyrän parempi kymmennikkö on hyvin erikoista katseltavaa. Onko tämä mielenkiintoisin valioliigakausi koskaan? Ainakin minun 10 vuotta kestäneellä aktiiviseurannalla.

Chelsea - Watford

Kauden alussa tämä otellu olisi tuntunut täysin merkityksettömältä joulukinkkujen sulattelulta. Chelsean piti olla ennakkosuosikki mestariksi, Watfordin taistellessa putoamisesta. Chelsea sijaitsee taulukossa tosin 15. sijalla kolme pistettä putoamisviivasta ja 11 nelossijasta. Viime kauden mestari on hävinnyt jo kolme kertaa enemmän pelejä kuin viime kaudella (9) ja viimeksi yhtä huono kausi oli 2011-12, jolloin André Villas-Boas valmensi joukkuetta aina maaliskuulle. Tällöin loppusijoitus oli 10 tappiota ja 6. sija. Tosin Roberto Di Matteo johti lontoolaiset ensimmäiseen mestareiden liiga voittoon.

Watford kävi kääntymässä Valioliigassa kaudella 2006-07 pudoten sukkana takaisin mestaruussarjaan. Seuraavan kauden nousuyritys typistyi murskatappioon nousukarsintojen välierässä Hull Cityä vastaan. Tämän jälkeen joukkue pysytteli tiukasti alemmassa keskikastissa. Watford meinasi päätyä 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen päättyessä selvitystilaan kunnes italilainen Pozzon perhe osti joukkueen. Ensimmäisellä Pozzon kaudella Gianfranco Zolan luotsaama joukkue jäi parin pisteen päähän suorasta noususta ja kampesi itsensä karsintojen finaaliin maagisella viime hetken voittomaalilla Leicester Cityä vastaan. Manuel Almunia torjui pitkäste lisäajalla annetun rangaistuspotkun, josta seurannut vastahyökkäys päättyy Troy Deeneyn toimittaessa pallon maaliin toisessa päässä. Crystal Palace kuitenkin vei finaalissa pidemmän korren ikivihreän Kevin Phillipsin maalilla.

Tällä hetkellä Watford viime kauden nousijoista korkeimmalla sijalla, peräti seitsemäntenä, pisteen päässä jaetusta nelossijasta. Kuten Leicester-blogauksena pohdin, on tämä viime vikkojen Watford nousu sekä hyviä tuloksia mutta myös muiden jatkuvaa ristiinpelaamista. Esimerkiksi: Watford on voittanut nyt neljä ottelua putkeen. Nykyinen kunto lähti 16 pisteestä 13. sijalta. Nyt edessä majailevista esimerksi Manchester United oli juuri tuolloin voittanut Watfordin ja oli vain pisteen päässä sarjajohdosta. Watfordin 12 pisteen aikana Man U on saanut kasaan kaksi ja Tottenham viisi.

Watfordin seuraavat neljä peliä ovat tosiaan: Chelsea (V), Tottenham (K), Man C (K) ja Southampton (V). Nämä neljä peliä tulevat vaikuttamaan vahvasti sekä Watfordin sarjasijoitukseen pitkässä juoksussa sekä myös Top 6:n kokonaisilmeeseen. Chelseasta on tällä hetkellä hyvin vaikea sanoa mitän. Guus Hiddink soitettiin jälleen hoitamaan kausi pakettiin ja Sunderland kaatuikin helposti. Tosin kuka nyt ei voita Sunderlandia tällä hetkellä? Watfordilla on pelivireessä hyökkäyspari Troy Deeney ja Odion Ighalo. Jälkimmäinen on tehtaillut jo 12 maalia, eikä loppua näy. Tapa jolla Nigerialiskärki laittoia Liverpoolin Mamadou Sakhoa laulukuoroon lähettää sellaisia signaaleita Chelsea puolustukselle, että virheisiin ei ole varaa ollenkaan.

Liverpool - Leicester City

Sarjaa johtavalla Leicester Cityllä on edessään tiukka joulu. Ensin käydään Liverpoolin vieraana ja sitten kestitään Manchester Cityä. Liverpoolin peräsimeen kovin fanfaarein hypännyt Jürgen Klopp sai positiivisen ilmeen joukkueelle ensiotteluissaan. Tulokset eivät tulleet välittömästi mutta Eurooppaliigassa tuli jatkopaikka ja Chelsea sekä Manchester City kaatuivat. Tärkeämpää oli ehkä yleinen peli-ilme, joka huokui halua pelata uudelle valmentajalleen. Klopp on saanut kuitenkin kokea kuherruskuukauden olevan ohitse. Liverpool ei ole viimeisestä kolmesta pelistä ottanut kuin pisteen ja valahtanut yhdeksännelle sijalle.

Liverpoolin ongelmia on ollut keskushyökkääjän puutos Luis Suarezin lähdettyä Barcelonan riveihin toissa kesänä. Ehdoton valinta olisi tietenkin Daniel Sturridge, joka teki Suarezin kultakautena 21 maalia. Tämän jälkeen on loukkaantumiset vaivanneet. Viime kaudella seurasi katastrofaaliset Mario Balotelli sekä Rickie Lambertin hankinnat. Kaksikko sai aikaiseksi vain kolme liigamaalia. Tälle kaudelle päätettiin tilanne ratkaista hommaamalla kovalla rahalla Aston Villan Christian Benteke ja pienemmällä rahalla Burnleyn Danny Ings. Jälkimmäiseltä loppui kausi pahaan loukkaantumiseen ja Benteke kärsii selvää alennuskautta urallaan, eikä ole sattumaa että Klopp päätti avata tappio-ottelun Watfordia vastaan ilman keskushyökkääjää. Maalintekijän puuttuminen on ilmeinen. Joukkue laukoo verrattain paljon: keskimäärin 15 kertaa ottelussa (sijoitus neljäs), viisi suuntautuen maaliin(sijoitus kuudes). Kuitenkin laukaus/maalisuhde on vain 8 %. Yllättäen Liverpool päästää laukomaan vain kolmanneksi vähiten sarjassa. Silti päästettyjä maaleja on 20. Tämä tarkoittaa, että Liverpoolia vastaan tehdyistä laukauksista 13 % päätyy maaliksi (vrt. esim. Tottenham 7,2 %, Arsenal 7,4 % ja Crystal Palace 5,7 %).

Leicesterin kautta on hyvin vaikea arvioida tällä hetkellä. Kuten kirjoitin täällä, on sinipaitojen vire pitkälti ollut kiinni Jamie Vardyn sekä Ryad Mahrezin jatkuvista maaleista, joille ei näy loppua. Vardy ei ole toki tehnyt viimeiseen kolmeen otteluun kuin vain yhden maalin. Sen sijaan Mahrez on tehnyt kuusi ja ampunut itsensä maalipörssin kakkospallille, vain kahden maalin päähän Vardystä. Rahajoukkueiden on raportoitu kiinnostuksestaan kyseiseen kaksikkoon mutta on hyvin epätoidennäköistä, että he lähtisivät tammikuussa joukkueesta, joka tosissaan saattaa voittaa mestaruuden.

Claudio Ranierilla on toistaiseksi voinut peluuttaa vapautunutta joukkuetta, sillä maaleja on tullut. Pitää kuitenkin huolestua jonkin verran siitä, että vain yhdestä tappiostaan huolimatta, Leicester on onnistunut pitämään nollat vain kolmesti (näistäkin kaksi oli Newcastlea ja Swanseata vastaan). Lisäksi 24 päästettyä maalia tarkoittaa sijaa neljätoista. Kymmenen enemmän kuin niskaan hönkivällä Arsenalilla. Lisäksi yhdestätoista voitosta on peräti kahdeksan yhden maalin erolla. Ja 5-2 kotitappio Arsenalille syyksuussa on hyvä muistutus siitä kuinka puolustukset voittavat mestaruuksia. Sanon maali-iloittelusta vielä saman kuin edellisessä Leicester pohdinnassani: Vardy ja Mahrez ovat tehneet 76 % Leicesterin 37 maalista. Tuskin mahdollisen loukkaantumisen vuoksi maalit täysin tyrehtyvät mutta silloin ei ole varaa päästää 1-2 maalia joka pelissä.

Sivusilmäiltävänä

Bournemouth - Crystal Palace

Kaksi kuntokäyrän yläpään joukkuetta ottaa vastaan, kun Crystal Palace vierailee Bournemouthissa. Edellinen yskähteli alkukaudesta mutta viimeisestä seitsemästä on hävinnyt vain yhden. Bournemouth sen sijaan näytti Tyrone Mingsin ja Callum Wilsonin loukkaannuttua loppukaudeksi varmaksi putoajaksi. Eddie Howe on saanut kuitenkin joukkueelleen järjettömän tsempin päälle. Neljän tappion päätteeksi, Bournemouth ei ole hävinnyt viiteen otteluun, ja voittanut matkalla Chelsean sekä Manchester Unitedin. Viime kaudella säilymisen riitti 38 pistettä. Howen porukka on puolessa välissä tästä.

Stoke - Manchester United

Mark Hughesin projekti kääntää Stoken maine puolivuosisataa vanhaa jalkapalloa pelaavana joukkueena ei ole vielä lähtenyt täysin käyntiin. Viime kaudet oltu tasaisesti yhdeksäntenä. Hughesin uusin yritys on selvästi rakentaa joukkuetta jo Mestareiden liigan voittaneista, joita on joukkueessa jo huikeat viisi: Marko Arnautovic, Bojan, Marc Muniesa, Ibrahim Afellay ja Xherdan Shaqiri. Ailahtelevasti pelaava joukkie (joka ironisesti sisältää juuri paperilla sellaisia pelaajia joiden ei odoteta pärjäävän sateisena keskiviikkoiltana Stokessa), on kuitenkin ottanut vakuuttavan voiton Man C:stä muutama viikko sitten. Nyt vastaan astuu onnettomassa vireessä oleva Man U. Louis van Gaalin ryhmä ei ole voittanut neljään otteluun ja kärsinyt nöyryyttävät tappiot Norwichille ja Bournemouthille. Man U:n sekameteli soppa pystyy organisoidusti pelaamaan (toisiksi vähiten päästettyjä laukauksia) mutta maalinteko on ongelma. Wayne Rooney on hävinnyt pallon pinnalta, Antonio Martial ei hyvästä alusta huolimatta ollut sateentekijä ja Memphis Depay hakee edelleen askeliaan. Mitä ilmeisemmin, jos van Gaal ei voita seuraavia pelejään, väistää hän managerin pallilta. Istuuko José Mourinho siihen seuraavaksi?

Fun Fact: Jos unohdetaan viime kauden Manchester Cityn tuplavoitto Sunderlandista, on Cityn tulokset Pohjois-Englantilaisia vastaan kausilla 2010-2014: kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja neljä 1-0 vierastappiota. Yllätyksen paikka?

Rauhallista joulua jalkapallon seuraajille!

Tottenhamin kausi jäänyt kakkosvaihteelle

Tällä kaudella Pohjois-Lontoon ylpeys, Tottenham Hotspur, on hetkittäin pelannut huikeata jalkapalloa. Kovalla tempolla ja prässipelillä Spursin kauden hienoin onnistuminen on ollut voitto entisestä top 4 -arkkivihollisesta Manchester Citystä maalein 4-1. Niin ikään samalla tuloksella voitto irtosi myös silloin huikeassa vierasvireessä olleesta West Hamista, joka oli otteluun tultaessa voittanut vieraissa Arsenalin, Liverpoolin ja Manchester Cityn, ottaessa vielä kotivoiton Chelseasta. Syksyn myötä Spurs voitti lohkonsa Eurooppaliigassa mutta putosi liigacupista Arsenalia vastaan Flaminin kahdella maalilla. Tällä hetkellä liigan nuorimpiin lukeutuva joukkue istuu tiukasti tutulla paikallaan, viidentenä, kolme pistettä haparoivasta Manchester Unitedista.

Kuten aina, jossittelulle on taas sijaa. Katsotaas hieman tilastoja. Tottenhamin häviö Newcastlelle esti mahdollisuuden nousta Top 4:n ensimmäisen kerran sitten 24.08.2014. Spursin helmasyntinä on ollut tällä kaudella niin johtoasemasta pistemenetykset ja kyvyttömyys voittaa pahimpia kilpakumppaneita. Ottelut Arsenalia, Liverpoolia, Evertonia, Leicesteria ja Chelseata (toki ei mikään haastaja enää) vastaan tuottivat viisi tasapeliä (joista kolme päättyi 0-0 ja kaksi 1-1). Tämän lisäksi Spurs on menettänyt jo 11 pistettä johtoasemasta (tuloksena neljä tasapeliä ja yksi tappio). Näillä pisteillä liljanvalkoiset istuisivat mukavasti sarjakärjessä 37 pisteellä. Perää pitäisi Leicester (34), Man City (32), Arsenal (32) ja Man U (29).

Tämä 11 pisteen häviäminen johtoasemasta merkittävää sikäli, että koko viime kaudella Tottenham pudotti pisteitä johtoasemasta 10. Nyt kautta ei ole pelattu kuin vasta alle puolivälin. Yksi mieleenpainunut tapahtuma viime kaudella oli se, että peräti viisi ottelua kääntyi tappiosta voitoksi ja kaksi tasapeliksi. Lisäksi seitsemässä ottelussa menetettiin johtoasema mutta voitto kammettiin silti. Näistä kolme oli kuuluisia late show with Eriksen. Joukkue ylipäätään hoiti viimeisen 20 minuutin aikana otteluissa yhteensä 20 pistettä. Pochettinon Spursin suurin ase oli viime kaudella järjetön kunto, jolla pystyi painimaan vastustajan väsyksiin. Mutta tällä kaudella yllättäen näyttäisi siltä, että jaksaminen ei ole aivan samalla tasolla. Syys-lokakuussa Spurs voitti 4 ja pelasi kahdesti tasan. Lokakuusta eteenpäin saman ottelumäärän tulos on kaksi voittoa, kolme tasapeliä ja yksi tappio. Onko vauhti hiipumassa? Niin ikään viimeiseen kuuden ottelun aikana Spurs on onnistunut maalinteossa toisella puoliskolla vain kahdesti, ja nekin tulivat samassa 4-1 voitossa West Hamista. Sen sijaan neljä maalia on päästetty toisella puoliskolla johtaen viiden pisteen menetykseen.

Tutkitaan vielä keskinäisyysmenetelmällä jakaumaa menetetyistä pisteistä. Tämä ystäväni pohtima järjestelmä perustuu siihen, että pisteitä menetetään joka tapauksessa ja kaikkia kilpailijoitaan (tässä yhteydessä Arsenal, Leicester, Liverpool, Man City ja Man U) ei tarvitse voittaa, mutta pisteitä ei saisi menettää joukkueille, joita vastaan kilpailijat pärjää. Tämän perusteella esim. Man U -tappio ja Arsenal tasapeli olivat hyväksyttäviä, sillä muutkin ovat kompuroineet. Lisäksi West Ham voitto oli hyvä, koska kilpailijakunta on pärjännyt tätä vastaan huonosti. Sen sijaan huonoimmat pistemenetykset ovat olleet Chelsea (ainoastaan Arsenal menettänyt pisteitä), Everton (ainoastaan Liverpool menettänyt pisteitä) ja Swansea (vain Man U menettänyt pisteitä). Näiden suhteelliset pistemenetykset voidaan korvata, joko voittamalla näitä joukkueita keskinäisissä otteluissa tai toivomalla näille pistemenetyksiä Spursin pärjäämissä ottelupareissa.

Oletetun Top 6-joukkueiden pistemenetykset joukkueittain

Kokonaisuudessaan Top 6:n lopullisista sijoituksista on tässä vaiheessa vielä vaikea tehdä arvioita. Keskinäisiä kohtaamisia tällä oletetulla ryhmityksellä, on vielä vähän. Liverpoolin kunto on Jürgen Kloppin hyvän alun jälkeen jälleen heikko ja heillä edessä tammikuun puoliväliin mennessä kolme ottelua kilpailijoita vastaan. Kuten on myös sarjajohtajalla Leicesterillä (yksi näistä on keskinäinen peli). Nämä tulevat määrittämään sen, että haastaako Liverpool Spursia ja haastaako Leicester mestaruudesta.

Oletetun Top 6-joukkueiden keskinäiset ottelut

Tämän kauden valopilkku on ollut keskikentän kaksikko Eric Dier sekä Dele Alli. Edellinen on teknisesti keskuspuolustaja ja jälkimmäinen 19-vuotias superlupaus, joka pelasi vielä englannin kolmosdivaria viime kaudella. Pochettino päätti kesällä, että muovaa Dierista keskikentän pohjan. Kokeilu näytti aluksi hataralta mutta osoittautunut onnistuneeksi. Alli taas joutui kovan paikan eteen koko aikuisosaston ollessa sairastuvalla alkukaudesta ja mukautui huimalla vauhdilla pääsarjafutikseen. Moussa Dembélé palasi joukkueseen vielä sopivasti Dierin ollessa pelikiellossa nostaen vihdoin tasoansa. Tässä on eräs avaintilasto kuvaamaan penkin leveyttä: Dier on pelannut jokaisessa Tottenhamin pelissä tällä kaudella poislukien Liverpool-pelin ollessaan pelikiellossa. Tämä tekee yhteensä 1900 minuuttia. Harry Kanella minuutteja on 1813. Allillakin 1402. Kenttäpelaajista enemmän on vain Toby Alderweireldilla, 1980 minuuttia.

Viime pelit onkin näyttänyt siltä, että joukkueen selkärankana, ja ikikasvoina, hääräävät Alderweireld-Vertonghen-Dier-Kane ovat vaikuttaneet väsyneiltä. Keskittyminen ei tunnu riittävän loppuun asti ja puolustuksessa tapahtuu virheitä, keskikentällä harhailee syötöt ja hyökkäyksessä laukaukset ovat villejä tai huonoilta sektoreilta. Alli on eitämättä lahjakas ja halukas mutta myös hiomaton timantti, joka tarvitsee kilpailua rinnalleen. Dembélé, Mason ja Bentaleb toisivat todellista syvyyttä ellei loukkaantumiset ja puolikuntoisuus vaivaisi. Selvää on ainakin se, että Kane tarvitsee apuja tammikuun ikkunasta, vaikkakin maaleja on tullut jo jonkin verran tällä kaudella.

Väsymys ja keskittymisongelmat näkyvät hyvin vertaillessa West Ham -voittoa sekä Newcastle-tappiota. Pochettinon korkealta prässääminen kulki hyvin West hamia vastaan: Spursin tulos vastustajan kenttäpuoliskolla oli yhdeksän taklausyritystä, syötönkatkoja 10 ja irtopallojen keruu  21 kertaa. Newcastle vastaan samat luvut olivat kolme, kuusi ja 18. Lisäksi katsoessa vetoalueita huomataan, että Newcastlea vastaan keskimääräinen vetoetäisyys on korkeampi. West Hamia vastaan Spurs laukoi 22 kertaa, joista 14 lähti rangaistusalueelta (64%). Newcastlea vastaan lauottiin 20 kertaa, joista seitsemän lähti rangaistusalueelta (35%). Kun katsotaan vielä, että Newcastlen kaikki laukaukset tulivat Spursin rangaistualueella, ja ainoastaan kaksi meni ohi maalin, oli kliinisyys kiitettävää. Spursin maalia kohti suuntautuneista vedoista vain kaksi tuli rangaistusalueelta ja toinen oli Dierin maali. Newcastlen maalivahti Rob Elliot torjui ansiokkaasti lopulta seitsemän kertaa. Osa oli hyviäkin torjuntoja mutta Spurs helpotti tilannetta kaukolaukauksillaan.

Tottenham - Newcastle tilastot (WhoScored.com)

Tottenham - West Ham tilastot (WhoScored.com)

Spursin seuraavat neljä ottelua ovat Southamptonia (sarjasijoitus 12.), Norwichia (18.), Watfordia (7.) ja Evertonia (10.) vastaan. Everton vieraissa tulee olemaan ensimmäinen ottelu Spursin kauden toisella puoliskolla. Näille yksikään kilpakumppani ei ole hävinny kertaakaan (keskimääräiset otetut pisteet: Southampton 2; Norwich 2; Watford 3; Everton 2,2) , joten edellisten kierrosten pettymysten vuoksi voitot ovat pitkälti pakollisia, jotta Spurs pysyy mukana Top 4 -kisassa. Joulukausi on yleensä sarjan loppullisen muodostumisen kannalta äärimmäisen tärkeä. Nyt se on sitä myös Spurssille, jos aikoo kääntää positiivisen peli-ilmeensä todellisiin tuloksiin.

Leicesterin nousu eliittiin hataralla pohjalla

Kuluneen kauden kaksi erityistä kummastusta on ollut Jamie Vardyn järjetön maalimäärä ja Chelsean alennustila. Näillä kahdella on vielä yhteys siinä, että Leicester City keikkuu nyt sillä paikalla, jossa Chelsean pitäisi kaiken järjen mukaan sijaita. Vardy ohitti viime viikonloppuna Ruud van Nistelrooyn ennätyksen peräkkäisissä otteluissa tehdyistä maaleista. Erona toki Vardyllä oli se, että hänen ottelunsa sijoittui saman kauden sisään, kun Nistelrooyn onnistumiset sijoittui kahden kauden ajalle. Toisekseen Vardystä kukaan ei tiennyt mitään ennen vuotta 2012, kun hän siirtyi silloin päättömältä kuullostaneella miljoonan punnan summalla non-league joukkueesta englannin mestaruussarjaan Leicesterin riveihin. Ei ole siis yllättävää, että häntä käytetään nyt mannekiinina niin englantilaisen jalkapallon kiiltokuvana (mudista noussut proper football man) kuin todisteena siitä, että ulkomaalaiset managerit eivät ymmärrä antaa mahdollisuuksia paikallisille. Koko diskurssi on hyvin ohiampuvaa, koska se ei yleensä ota kantaa mihinkään todelliseen laatu- tai kulttuurikeskusteluun ja on vielä hyvin xenophobista. Se on yleensä merkki kansallisen jalkapalloidentiteetin vääristymästä ja sen aiheuttamasta kriisistä. Englanti on niin hyvä kuin se voi olla, eikä se ansaitse ilman rakenteellisia muutoksia yhtään sen enempää. Tähän on haettu sitten syyllisiä sitten ulkomaalaisista, joka on nykyaikana muutenkin hyvin suosittua. Näiden kansakunnan ihannoimien aitojen jalkapalloilijoiden ongelmana on yleensä ymmärtämättömyys ympäröivästä maailmasta ja trendeistä. Esimerkiksi Vardynkin kuvaa himmentää kyseenalainen kielenkäyttö kasinolla ennen kauden alkua. Ja ei nämä ei ole yksittäistapauksia, kuten voidaan todeta jo pelkästään Leicesterin kohdalla.

Viime kaudella Nigel Pearson suoritti yhden valioliigahistorian hienoimmista nousuista. 29 pelatun ottelun jälkeen joukkue oli tiukasti kiinni jumbosijalla hävittyään 18 peliä ja voitettuaan vain neljä. Viimeisen yhdeksän pelin aikana Leicester otti seitsemän voittoa ja yhteensä 22 pistettä (pelaten kerran tasan ja häviten vain Chelsealle). Kausi päättyi lopulta sijalle 14. Pearson joutui kuitenkin väistymään kesäisen skandaalin vuoksi, jossa julkisuuteen oli vuotanut video joukkueen pelaajista käyttäytymässä rasistisesti Thaimaassa (yllättäen Vardy ykkösjoukkueen pelaajana ei kärsinyt samaa kohtaloa kuin nämä skandaaliin sekaantuneet). Pallille hommattiin pikavauhtia pitkän uran valmennuksessa tehnyt Claudio Ranieri. Roomalaislähtöinen herrasmies on valmentanut useita seurajoukkueita, tosin ilman kummoista menestystä. Palkintokaapin merkittävimmät pokaalit ovat ainoastaan Italian ja Espanjan cupit. Lisäksi hän valmensi viimeksi Kreikkaa, mutta katastrofiksi kääntyneet EURO 2016 -karsinnat tarkoitti lähtöpasseja. Tämän vuoksi harva uskoi, että hän olisi oikea henkilö valmentamaan mahdollista putoamiskandidaattia. Toisin kuitenkin kävi. Elokuun jälkeen sarjataulukko oli erikoinen. City veti, perässä Crystal Palace, Leicester ja Swansea. Seuraavien kierroksien aikana kovaa alkukauden vireyttä esittivät myös West Ham, mutta tultaessa kiireiselle joulukaudelle, nämä muut kisaajat ovat pudonneet kyydistä. Leicester ei näytä sen sijaan luovuttamisen merkkejä.

Yksi syy tähän nousuun on joukkueen kahden avainpelaajan huippuvire. Ennen tätä kautta heidän ainoaksi huippupelaajiksi olisi voinut määrittää, jo nyt matkaa jatkaneen veteraanin, Esteban Cambiasson sekä Riyad Mahrezia. Jälkimmäinen tuotti tällä kaudella kuusi tehopistettä (viisi maalia ja kolme syöttöä) ensimmäisessä kuudessa pelissä. Vardy on sen sijaan tehnyt vähintään yhden maalin kaikissa paitsi kahdessa pelissä tällä kaudella. Kaksikko on tehtaillut yhteensä 84 % Leicesterin maaleista. Tämä raaka tilasto voi osoittaa Leicesterin valitettavan kompastuskiven. Vardyn kärkiparina 4-4-2 -systeemissä hääräävä Shinji Okazaki on onnistunut vasta kahdesti maalinteossa, eikä Mahrezin takana syöttöpörssissä neljällä syötöllä oleva Marc Albrighton ole sateentekijä. Jos Vardy tai Mahrez loukkaantuu, voi joukkueen tulokset myös hyytyä. Kova jouluruuhka myös todennäköisesti pudottaa energiatasoja, koska rotaation mahdollisuus on häviävä.

Leicesterin tulevaisuus ei myöskään näytä erityisen hyvältä. Joukkueen 23 ykköspelaajan keski-ikä on 28.5 vuotta, ainoastaan West Bromwich Albionin on vanhempi (28.6). Tämä ei lupaa hyvää joukkueen jatkuvuudelle. Avauksen ikikasvoista nuorin on laitapakki Jeffrey Schlup iällä 22. Tämä tarkoittaa pitkälti sitä, että jos Leicester onnistuu pitämään vireensä kevääseen asti ja ottamaan Chelsealta vapautuneen top 4 -paikan, ei joukkueelle voi povata erityisen hyviä mahdollisuuksia mestareiden liigaan. Ringin laajuus ja laatu ei yksinkertaisesti riitä ottelumäärän lisääntymiseen ja pelien vaikeutumiseen. Rahan upottaminen uusiin tulokkaisiin on potentiaalinen miina (kuten Spurs 2013-14 ja Liverpool 2014-15 tietää hyvin). Kun tällaisessa tilanteessa epäonnistutaan, voikin joukkue joutua taloudelliseen syöksykierteeseen. Näin kävi Leeds Unitedille. Kaudella 2000-01 Leeds pelasi mestareiden liigaa, Kolme vuotta myöhemmin koitti putoaminen ja 2007-08 pelattiin jo englannin kolmos divaria. Leicesterillä, ei miljardööriomistajastaan huolimatta, ole varaa tämän kaltaiseen virheeseen.

Joulukuu tulee todennäköisesti kuitenkin määrittämään Leicesterin loppukauden kulun. Ensin käydään testissä alavireisen Swansean vieraana. Tämän jälkeen alkaa todellinen savotta. Chelsea (K), Everton (V), Liverpool (V) ja Manchester City (K). Leicester ei ole myöskään vielä pelannut yhtään vieraspeliä Top 6 -joukkueita vastaan, eikä myöskään voittanut yhtään Top 5 -kohtaamista (kaksi tasapeliä ja yksi tappio). Tässä mielessä sarjataulukko on hieman vinoutunut. Joka tapauksessa kyseessä on urheilullisesti mielenkiintoisin nousu valioliigassa vuosiin. Ensimmäistä kertaa ns. Big Sixin ulkopuolelta haastetaan ylänelikkoa, kun kautta on jo tämän verran pelattu.

Stadin derby - virheellinen kulttuuri

Eilen pelattiin Sonera-stadionilla kovasti markkinoitu Stadin derby. Se veti tuvan käytännössä täyteen. Paikalle saapui 10071 katsojaa. Tämä on varmasti yksiä modernin ajan parhaimpia yleisömääriä Veikkausliigapelissä. Positiivisen mediapelin alla tämä tapahtuma nostettiin osoitukseksi siitä, että Suomessa on olemassa jalkapallokulttuuria. Ottelun edetessä Twitter-palveluun näytti kerääntyneen useita kannattajia ihannoimaan käynnissä olevaa luutuurin taidonnäytettä. Osalla näistä ei tuntunut olevan minkäänlaista sidosta kumpaakaan joukkueeseen. Ikään kuin suomalainen jalkapallo on pudonnut niin pohjalle, että on innostuttava kansallisella tasolla yksittäisistä onnistumisista.

En halua tietenkään kieltää yhdenkään jalkapallokannattajan onnea eilisestä ottelusta. Tässä kaupungissakin on tuhansia kummankin joukkueen kannattajia ja on äärimmäisen hienoa, että kyseinen ottelu sai mobilisoitua stadionin täyteen. Ongelma tässä on se tietyn tyyppinen mentaliteetti, jota pyritään ajamaan. HJK:n ollessa viime vuosien ehdoton suurvoima suomalaisessa jalkapallossa on sen merkitys eskaloitunut uskottavan vastavoiman puuttuessa. Varsinkin viime Eurooppaliigan lohkovaiheessa pelaaminen näyttäytyi jonkinlaisena konsensuksena, että HJK:n onnistuminen on Suomen onnistuminen. HJK ei ole kuitenkaan Suomen edustaja, vaikka sellaista kuvaa yritettiin tarjota. Tällainen sanoma ei edistä millään lailla yksittäisen kannattajan identiteettiä, jonka pitäisi rakentua omalta pohjalta, eikä ylhäältä annettuna. Sen vuoksi en oikein jaksa innostua eilisestä pelistä muutoin kuin pelillisesti. Se ei ole todellisuudessa mikään osoitus suomalaisen jalkapallokulttuurin kehityksestä. Se oli vain peli, jossa oli paljon katsojia.

Lisäksi koko Stadin derby oli täysin konstruktoitu asetelma. HIFK pelasi viimeksi samalla sarjatasolla HJK:n kanssa 1970-luvun alussa. Vaikka joukkue oli vahvoilla pikaisen visiittinsä aikana silloisessa mestaruussarjassa, oli kuitenkin helsinkiläinen jalkapallokenttä paljon laajempi kuin nykyään. Jos nyt hetken oletetaan, että HJK:n ja HIFKin välinen derby oli silloinkin suurin derby pääkaupungissa, se ei voi millään mittarilla nykypäivänä olla. Nykyinen HIFK fotboll on täysin eri seura, jonka nykyinen kannattajakunta on rakentunut erilaisesta lähtökohdista kuin ennen. HIFK oli silloin ruotsinkielinen porvariseura, jolle jalkapallo ei ole ollut ykkösasia koskaan. Eikä ole nykyäänkään. Kaikesta hypetyksestä huolimatta tämän ristiriidan näki kentällä hyvin. Derbyt ovat yleensä kuumia kohtaamisia, jossa paikallinen ylpeys menee tuloksen edelle. Eilisessä ottelussa kentällä ei nähty sellaista tunteen paloa, jota olisin itse kaivannut näkevän. Ottelu oli vain yksi monista pitkällä kaudella. Stadin derbyä on taidettukin harrastaa lähinnä kentän ulkopuolella kannattajien kesken viimeiset kymmenen vuotta.

Suomalaisen jalkapallokulttuurin kehitys ei voi nyt jäädä siihen, että neutraalit kerääntyvät olohuonekatsomoihin katsomaan ns. kovia pelejä tai vain maajoukkueen edesottamuksia. Todellinen kulttuuri lähtee siitä, että jokainen jalkapallon itselleen tärkeäksi kokenut löytää todellisen identiteetin omasta ympäristöstään ja kiinnittyy siihen. Muussa tapauksessa tällaiset yleisömassat ja innostukset ovat vain hetkellisiä. Jos HIFK putoaa takaisin ykköseen ja HJK ei pärjää Euroopassa, on vaarana että hetken jännitystä kokemaan tulleet luopuvat taas lajista. Nyt olisi tärkeätä muiden seurojen viedä itseään yhteisöihinsä sisään ja tarjota vaihtoehtoja, jopa pitkäkestoisia rakkaustarinoita. Jalkapallo on kuitenkin aina parasta paikan päällä, oli taso mitä vain. Joka väittää muuta, ei rakasta lajia tarpeeksi.

Tämän vuoksi lähden itse ensi sunnuntaina kohti Kartanon kenttää ikuisesti punaiseen Vuosaareen. FC Viikingit aloittaa kautensa Miesten kakkosessa. Kesä tulee olemaan todennäköisesti tunteiden täyttämää - onnesta pettymykseen. En haluaisikaan sitä millään muulla tavalla. Toivon vain, että mahdollisimman moni muukin uskaltaa lähteä mukaan. Aurinko nousee taas idästä.

10 kierrosta jäljellä - missä menet Big Seven?

Valioliigakausi alkaa lähestymään kiitotietä ja monella joukkueella on ns. make or break -tilanne. Mestaruus on jo suhteellisen varmasti Chelsean taskussa ja Manchester City tuskin putoaa kärkipaikoilta. Vaikka Arsenal tällä hetkellä näyttää voittavan taas joka kautisen kisansa mestareidenliigapaikasta, voi matka olla yllättävän vaikea tänä vuona. Yksikään top 7 -joukkueesta ei pelaa tällä hetkellä erityisen hyvin. 10 ottelukierrosta jäljellä, millä vahvuuksilla top 4:n kukin yrittää ja mitkä heikkoudet voivat estää sen.

Chelsea

Odotukset: Kauden alkuvaiheilla Chelsean kyvyt arvioitiin täysin ylivoimaisiksi. Tämä joukkue haastaisi jopa Arsenalin Voittamattomien saavutukset. Mestaruus oli varattu Chelsealle jo lokakuussa, eikä triplankaan mahdollisuus ollut huono.

Nyt: Chelsean voittamattomuus kesti joulukuun alkuun. Newcastle-tappion jälkeen ilme on muuttunut. Otteet muuttuivat yhtäkkiä väkinäisiksi. Mourinhon mentaalipelit kampanjoista, tuomareista, vastustajista, eli kaikesta muusta kuin hänestä itsestään oli tarkoitettu suojelemaan joukkuetta. Sen sijaan nöyryys olisi saattanut löytää ongelmat, jotka olivat hyvinkin ilmeisiä 5-3 tappiossa Tottenhamille. Mourinhon ratkaisu oli muuttaa takki auki -pelaaminen kyyniseksi sumputtamiseksi. Luovuus tyrehtyi ja lopulta sen mukana meni mestareiden liigankin jatko.

Vahvuudet: Mourinho ja hänen trionsa Matic, Fabregas ja Costa. Jos kaksi edellistä saa intonsa takaisin, ottaisi Chelsea selvästi taas keskikentän haltuun ja voisi palauttaa alkukauden vapaan hyökkäyspelin. Jos joku, niin Mourinholla on kokemus kääntää ympäri tällaiset ongelmat, jos tahtoa on.

Heikkoudet: Mourinho. Hän on näyttänyt paluussaan Englantiin jotenkin traumatisoituneelta. Madridissa hän ei saanut olla Mourinho, koska Realissa ei ole koskaan ketään, joka on suurempaa kuin Real itse. Jos Mourinho ei selviä peloistaan, ja jatkaa negatiivisella asenteellaan ja taktiikoillaan, jää kausi siedettäväksi mutta taas kerran mestarina olisi joukkue, joka ei ollut hyvä. Kilpakumppanit olivat vaan huonompia.

Loppusijoitus: Chelsealla on yksi matsi taskussa. Ainoa vaikea vieraspeli on enää Arsenal. Vaikea uskoa totaalista sulamista, joten selvä mestari lopulta.

Manchester City

Odotukset: Pellegrini ohjasi joukkueensa mestaruuteen lopulta hyvin helpolla viime kaudella. Tällä kertaa ei pitänyt tapahtua samaa jäätymistä kuin Mancinin mestaruuden jälkeisellä kaudella. Puolustuslinjaan ja keskikentälle hankittiin täydennystä. Joukkue laukoi kuitenkin yli sata maalia mestaruuteen, joten tässä suhteessa kisan mestaruudesta piti olla heidän ja Chelsean välillä. Ei kenenkään muun.

Nyt: Cityn pelit lässähtivät heti alkuun. Harvinainen kotitappio Stokelle ja kyvyttömyys voittaa Chelsea tai Arsenal, jätti Cityn heitteille. Tämän jälkeen käyrä parani mutta selvä ongelma on ollut heikoissa peleissä pahimpiaa kilpailijoita vastaan ja se, että City on pystynyt tekemään vain 59 maalia. Nöyryyttävät putoamiset molemmista kansallisista cup-kilpailuista, viiden pisteen kaula Chelseaan ja todennäköinen lähtö mestareiden liigastakin ensi viikolla. Kaava on turhan tuttu.

Vahvuudet: Cityllä on periaatteessa liigan syvin materiaali. Periaatteessa tämä joukkue voi pelata siedettävästi ilman mitään ohajusta. Halutessaan Agüero, Yaya ja Silva voisivat pyörittää ketä tahansa. Lisäksi heillä on ehkä liigan paras rotaatiopelaaja, James Milner. Hän on jokaisen managerin lempilapsi. Tekee täsmälleen sen mitä pitää ja ratkaisee siten otteluita.

Heikkoudet: Pellegrini. Hän peri Mancinilta hyvän joukkueen, mutta epäonnistui sen parantamisessa. Lisäksi hän ei ole mestarivalmentaja. Hän ei ole koskaan ollut tilanteessa, jossa kurssi pitäisi kääntää ja odotukset ovat vain pokaaleissa. Edellä mainittu pelaajakolmikko on myös niin sielu joukkueelle, että laajasta materiastaan huolimatta, muutkin taantuvat jos heiltä ei peli suju. Varsinkin Yaya Toure on ongelma. Kun hän oli poissa AFCONissa, City voiti vain yhden pelin viidestä. City on kriittisessä vaiheessa sikäli, että se on kärkijoukkueista yksiä vanhimpia ja lähes kaikki viimeaikaiset nuoret pelaajasiirrot ovat olleet epäonnistuneita.

Loppusijoitus: Sijat 2-3 ovat silti todennäköisiä. Jos Agüero löytää loppukaudeksi kuntonsa, voi hänen maalinsa jo yksinään pitää Cityn ensi kauden mestareidenliigassa. Pellegrini todennäköisesti saa lähteä kävelemään kesällä, koska kaudesta jää vain luu käteen.

Arsenal

Odotukset: Arsenal teki toisen kesän putkeen kovan rahan hankinnan. Viime kaudella sisään tuli Mesut Özil, nyt Alexis Sánchez. Hyökkäysosasto kuhisi jo sen verran laatua, että Arsenal tulisi varmasti pelaamaan kovalla tasolla kauden mutta ei olisi vielä valmis mestaruuden tavoitteluun. Varsinkaan, kun Wenger edelleen jätti hankkimatta laadukkaan kakkosen Giroudille, edes siedettävää keskikentän pohjaa ja rotaatiotopparia.

Nyt: Arsenal aloitti kautensa heikoiten miesmuistiin. Peli oli sekavaa ja Sánchez tuntui kantavan jouluun asti joukkuetta omalla suorituksellaan. Özilistä ei kukaan tiennyt mitään, Giroud oli lasaretissa ja Wellbeck lässähti. Arsenal tehokkaasti ampui itseään jalkaan jo heti kauden alkuun liigassa, ja nyt lopulta mestareidenliiga jää todennäköisesti nolon Monaco tappion myötä. FA Cupista Wenger voi vielä hakea toivoa.

Vahvuudet: Wenger on vihdoin osoittanut jotain muutosta mentaliteetissaan. Arsenal opetteli voittamaan rumasti. Joukkue on täynnä nopeita ja taitavia pelaajia, joten miksei kannattaisikin pelata kilpakumppanien suosimaa vastahyökkäyspeliä. Tämä tietoinen aloitteen anto vastustajalle nosti joukkueen takaisin top 4:n. Osittain tämän ideana on paikata hyvän pohjapelaajan puuttumista. Kun joukkue puolustaa kompaktisti ja kurinalaisesti, voidaan vastustaja negatoida ja repiä sitten vauhdissa vastustajan puolustus auki.

Heikkoudet: Fysiot. Arsenalilla on jatkuvasti pitkäaikaisia loukkaantumisia, jotka johtavat pahimmillaan siihen, että Calum Chambers joutuu pelaamaan keskikentän pohjalla. Yllättäen myös syvyys ei jossain määrin ole riittävä, jos Sánchezia on pakko peluuttaa loukkaantumiseen asti. Vaikka taktinen muutos auttoi Arsenalia, oli myös onnea matkassa. Cocquelin on ollut yllättäen pätevä pohjalle, Özil on herännyt ja varsinkin Cazorla on pyörittänyt peliä. Tämän ongelma on siinä, että joukkue voittaa liikaa pelejänsä yksilösuorituksilla. Silloin se kostautuu lopulta, kuten Monaco-pelistä nähtiin.

Loppusijoitus: Sijat 2-3. Arsenalin putoaminen kärinelikosta olisi vuosikymmenten paukku, mutta tuskin tulee tapahtumaan, koska heillä on suhteellisen helppo loppuohjelma ja kilpailijat eivät ole riittävän hyviä.

Manchester United

Odotukset: Falcao, Shaw, Rojo, Herrera, Di Maria ja Blind. Peräsimessä taktinen velho, Louis van Gaal. Tämän piti olla uusi alku ja Unitedin omalle Galacticalle. Mikään muu kuin kärkikahina olisi ollut pettymys.

Nyt: Puoleen väliin kautta ManU näytti jopa regressoituneen David Moyesin ajasta. Loputtomat taktiset kokeilut ja pelaajien peluuttaminen itselle vieraille pelipaikoille, johti heikkoon alkuun. Liigacupista pudottiin ensimmäisellä kierroksella ja FA Cupista viime maanantaina. Yksikään ottelu ei ole näyttänyt siltä, että tässä pelaisi oikea joukkue, joka tietää mitä tekee. Pelit kulkevat maagisuudesta ala-arvoideen pubifutikseen, ikäänkuin alusta olisi FIFA 15 ja ohjaimessa Gary, 35, kiva kaveri naapuripubista. Sen sijaan kukaan ei tunnu ymmärtävän miksi ManU on neljäntenä.

Vahvuudet: Joukkueella ei tunnu olevan mitään erityisiä vahvuuksia kuin materiansa. Jos nämä jotenkin klikkaisivat yllättäen, voisi jälki olla jotain muuta.

Heikkoudet: Manageri, jolla ei ole mitään pelisysteemiä, jolle oman egon suojelu on tärkeämp (Long ball -gate) kuin pelaajansa, joita hän mopottaa surutta. Laitureita laitapakkeina, kärkiä keskikentällä ja jos ei maistu koirankoppiin. Van Gaalin bisnes on ollut vieläkin huonompaa kuin Moyesin ja lisäksi hän on rikkonut jokaisen vähääkin paremman pelaajan. Vaikea uskoa, että edes toinen kausi korjaisi tätäkään farssia.

Loppusijoitus: 6-7. ManUn keskikausi pitää heidät Eurooppaliigapaikoilla, mutta heillä on ehdottomasti vaikein loppuohjelma. Seuraavaksi Spurs ja Liverpool sitten Aston Villa helpottaa kunnes City ja Chelsea.

Liverpool

Odotukset: Mestaruustaistossa mukana oli minimi. Rodgers vei maagisesti Poolin toiseksi edellisellä kaudella iskien toiseksi eniten maaleja liigassa. Suarez lähti mutta rahat käytettiin joukkueen kehittämiseen. Syvyyden piti olla riittävää kisaamaan kaikilla rintamilla.

Nyt: Rodgersin klassiset kommentit siitä ettei tekisi Spurseja Suarez rahoilla muuttuivat kauden alussa älyttömän ironisiksi. Näin hän nimenomaan teki. Lallana oli loukkaantuneena jatkuvasti ja Lovren oli selvästi se väärä toppari, joka haettiin Southamptonista. Emre Canin ja Lazar Markovicin piti olla se seuraava keskikentän tulevaisuus. Lopulta Suarezia ei kyettykään korvaamaan. Sturridge oli ulkona ja hankinnoista Balotelli oli aina riski ja Lambert ei tosiaan mikään ratkaisu. Joulukuun puoliväliin mennessä seitsemän tappiota ja neljä tasapeliä veti joukkueen tavoitteistaan. Säälittävät euroesitykset kruunasivat mahalaskun. FA Cup on vielä auki joukkueelle mutta nelossija on ainoa mikä lämmittää mieltä.

Vahvuudet: Nuori ja lupaava joukkue. Useat alkukauden flopeista on heräillyt ja Rodgers on ollut fiksu vaihtaessaan taktiikkaa 3-4-3:n. Koska puolustus vuotaa, eikä Gerrard pysty dominoimaan enää keskikenttää, oli älykäs veto yksinkertaisesti tukkia keskikenttä. Vielä, kun Can löysi uuden uran topparikolmikosta, oli heillä syvä pelintekijä, joka pystyy vapauttamaan nopeat hyökkääjät. Tässä muodostelmassa joukkue kykenee paineen alla pelaamiseen.

Heikkoudet: Rodgersin naivius. Hänen kolme kauttaan Poolissa on ollut oppia kantapään kautta, jota avusti Sturridgen ja Suarezin maaginen vire. Vaikka nyt hän on tilkinnyt ongelmia joukkueessa uudella muodostelmalla ja pudottanut ikääntyneen Gerrardin, ei ole täysin mahdotonta että seuraavan vastaiskun jälkeen Rodgers pystyisi kääntämään kurssia enää tällä kaudella. Poolin vahvuus on tällä hetkellä systeemi, jos se pettää materian laatu ei ole riittävä paikkaamaan sitä ottelun sisällä. Kuten nähtiin FA Cupissa viime viikonloppuna.

Loppusijoitus: 4-5. Pool pelaa vielä tällä kaudella vaikeat vieraspelit Arsenalia, Chelseata, Stokea ja Swanseata vastaan. vieraissa. Nämä neljä peliä todennäköisesti määrittää lopputuloksen. Nyt he ovat iskuetäisyydellä, jos ja kun ManU kompastuu.

Tottenham Hotspur

Odotukset: Viime kausi meni taas käsikirjoituksen mukaan. Ylös ja alas, maagisia yksilösuorituksia, heikkoa joukkuepeliä, huonoja siirtoja, managerille potkut.. Käteen jäi luu ja epäilys siitä, että eteenpäin otettujen askelien jälkeen nyt oli otettu vähintään yhtä monta taaksepäin. Pochettinon hankinta herätti kuitenkin luottoa siihen, että josko hänen akatemiaidealogiansa toisi yhtenäisyyttä ja halvempaa tietä aurinkoon. Tämä kausi olisi transitio, ei muuta. Pari hyvää cup yritystä ja ehkä Eurooppaan.

Nyt: Spursin alkukausi alkoi huonosti. Fysiikka ei kestänyt pelisysteemiä ja materia oli heikkoa. Yhtäkkiä tapahtui se mitä vähiten odotettiin, Harry Kanen nousu. Hän aloitti ensimmäisen liigapelinsä vasta marraskuussa ja on nyt vain maalin päässä pörssin kärjestä. Samalla joukkueen selkärangaksi on muodostunut omat pojat Mason ja Bentaleb. Lisäksi Chadli kuuluisasta Bale-potin porukasta on ollut hyvässä vireessä ja Eriksen näyttää välillä todelliselta röystöltä. Alkuvuoden voitot Chelseasta ja Arsenalista käänsi kurssin yhtäkkiä taas kohti mitä jos -ajatuksia. Pienen kompastumisen jälkeen Spurs on edelleenkin vain kolmeen pisteen päässä nelossijasta.

Vahvuudet: Fysiikka ja fysiikka. Pochettinon fysiikkatreenit ovat tehneet joukkueesta sekä kovakuntoisimman että vähiten loukkaantuneen joukkueen liigassa. Vaikka laatu ei aina ole korkeinta, pystyvät he vain juoksemaan vastustajan väsyksiin. Toinen vahvuus on joukkueen nuoruus. Ei ole täysin varmaa miten pitkälle Mason, Bentaleb, Kane, Davies, Dier tai Rose voivat mennä mutta tällä hetkellä rajaa ei näytä olevan. Spurs on rikkonut jo muutaman kerran oman ennätyksensä nuorimmasta avauksesta liigassa. Yhtenäisyys ja ilo pelata on palannut White Hart Lanelle.

Heikkoudet: Käytännössä Kane, Eriksen ja Chadli ovat repineet maaleillaan Tottenhamin sinne missä ovat juuri nyt. Tämän jälkeen lista onkin surullista luettavaa. Topparit eivät tee erikoistilanteista maaleja, Townsend ja Lamela eivät erityisiä tehoja esittele. Keskikentältäkään ei juuri tule osumia, vaikka esimerkiksi Masonkin vielä U18-aikanaan hakkasin maali per matsi tahtia ja Bentaleb on väläytellyt kaukolaukauksiaan maajoukkueessa. Materia on valitettavan kapea. Todellisia matsin kääntäjiä ei avauksen jälkeen ole.

Loppusijoitus: 4-5. ManUn vaikean loppuohjelman vuoksi Spurs kisaa lähes ainoastaan Liverpoolin kanssa kärkinelikkoon pääsystä. Heidän etuna on tilastollisesti toiseksi helpoin loppuohjelma koko liigassa. Kovimmat pelit ovat Manchesterin joukkueita vastaan mutta kompastuskiviä tälle joukkueelle on vielä useita.

Southampton

Odotukset: Myytyään puolet avauksestaan kesällä ja päävalmentajan siirryttyä kilpailijan peräsimeen, pahimmat uhkakuvat oli suoraan putoaminen. Vaikka Ronald Koman ei erityisesti ole esittänyt kykyjänsä tällä tasolla, oli nämä paniikkiotsikot täysin naurettavia. Liigassa on kuitenkin sellaisia joukkueita kuin Aston Villa, QPR, Leicester City, Burnley jne.. Southampton tulisi säilymään helposti jälleenrakentaessaan tulevaisuutta varten.

Nyt: Farssin sijaan, Southampton teki hyviä hankintoja ja paikkasi (joillain osastoilla jopa paransi) joukkuettaan. Pitkään näytti siltä, että he aivan tosissaan kisaavat kärkinelikosta, ollessaan Chelsean ohella syyskauden ainoita tasaisia suorittajia. Joulukuussa kunto putosi mutta Koman pystyi senkin kääntämään. Tätä joukkuetta ei helpolla voita, jonka osoittaa liigan paras puolustus, vain 20 päästettyä maalia.

Vahvuudet: Selkeä rakenne seurassa. Southampton yksiä parhaimpia akatemioita ja erikoistunut pelaajien kehittämiseen. Hyvä scouttausverkosto tuo halvalla oikeasti hyviä importtejakin. Koman lisäksi ei sisään tullessaan muuttanut mitään. Southampton jatkoi sillä millä pärjäsi viime kaudellakin, joten mitään transiota ei tarvittu. Joukkue on hyvin systeemiorientoitunut, jossa se pystyy kurinalaisuudella ja hyvällä kuntotasollaan olemaan enemmän kuin osiensa summa.

Heikkoudet: Kapea materia lopulta. Junnuja tuodaan läpi tasaisesti mutta kärkiavauksen jälkeen joukkuetta vaivaa ratkaisijoiden puute. Kauden puoliväliin mennessä näytti siltä, että kauden hankinnat olisivat olleet Graziano Pellè sekä Dusan Tadic. He iskivät lähes samoja tehoja kuin Chelsean Fabregas ja Costa. Joulukuun heikko vaihe jostain syystä rikkoi molempien itseluottamuksen. Tehot ovat hävinneet ja myös mikään joukkuetta tukeva toiminta. Vuoden 2015 kantavin pelaaja on ollut Sadio Mané. Ja hänkin oli lähes kuukauden AFCONissa.

Loppusijoitus: 6-7. Southamptonilla on vielä vaikeat vieraspelit sekä Manchester Cityn että Chelsean vieraana. Lisäksi kotipeli Tottenhamia vastaan. Jos Pelle ja Tadic saavat vireensä takaisin, pystyy Southampton sinnittelemään vielä mukana kahinoissa mutta muuten sijoitus tuskin paranee kuin yhdellä viime kaudesta.

Yskivällä Tottenhamilla raskain viikko edessä

Reilut kaksi viikkoa sitten Tottenham poistui kotistadioniltaan taskussaan voitto Arsenlista. Ottelu oli osoitus Mauricio Pochettinon fyysiikkatreeneistä ja menttaliteetin muutoksesta. Vain muutamia päiviä myöhemmin joukkue joutui rotatoimattomana vireessä ollutta Liverpoolia vastaan. Vajaa kaksi vuotta aiemmin AVB:n Tottenham oli ollut täsmälleen samassa tilassa. Nousujohteinen vire ja voitto Arsenalista, joka kohti seuraavassa ottelussa hölmöilyyn kaatuneeseen vierastappioon Anfieldilla. Tämä varmasti oli niin kannattajien kuin pelaajienkin muistoissa. Ryan Masonin ja Nabil Bentalebin rauhallisuus, voimakkuus ja pirteys oli hävinnyt muutamassa päivässä. Väsymys painoi ja turhan usein yksinkertaiset syötöt lähes paineettomassakin tilassa menivät suoraan Liverpoolin pelaajien jalkaan. Spurs kampesi itsensä peliin kaksi kertaa mutta nukahtelun seurauksena Mario Balotelli pääsi laittamaan täysin vapaasti muutamasta metristä pallon Hugo Lloriksen taakse.

 

Jos Liverpool pelistä jotain hyvää pystyy sanomaan, Spurs teki kerrankin maaleja. Kahden vuoden takaisen peliä seuranneissa kolmessa kohtaamisen maaliero oli 12-0 Liverpoolille. Tällä kertaa heikosta ja hermostuneesta esityksestä huolimatta, ei voinut ainakaan kritisoida yrittämistä. Sen sijaan viime sunnuntaisessa West Ham tasurissa oli aineksia jo huoleen. Danny Rose ei tunnu kykenevän olemaan hyvä sekä alas että ylöspäin. Liverpool-pelin kaikki kolme maalia voi laittaa hänen piikkiinsä, kuten myös Mamadou Sakhon 2-0 osuman viime pelissä (siitäkin huolimatta, että Enner Valencian osallisuus tilanteessa olisi pitänyt johtaa paitsioliputukseen). Rose on pelannut suhteellisen tasaisella tasolla koko kauden ja tuonut jopa hyviä otteita hetkittäin hyökkäyspeliin, mutta helisevällä Spurs-puolustuksella ei ole varaa tämän kaltaisiin pelaajiin. Liian usein vastustajan nopeissa hyökkäyksissä Rose jää jälkeen. Hänen laidaltaan tuntuu tulevan keskimäärin enemmän vaarallisia keskityksiä kuin Kyle Walkkerin puolelta ja hänen erityinen helmasyntinsä on joutua hyökkäävän pelaajan väärälle puolelle. Heitän täysin stetsonista tilaston mutta jokainen rankkari ja vapaapotku, joka häntä vastaan on vihelletty on tullut nimenomaan tilanteessa, jossa hyökkääjä on askeleen kaksi edellä ja Rose taklaa häntä laidan puolelta, eikä suinkaan maalin puolelta, jossa hänen ehdottomasti pitäisi olla.

 

Tällä viikolla Spurs pelaa vaikean Liiga Cup-finaalin Chelseata vastaan mutta myös vaikean Eurooppaliigapelin Fiorentinan vieraana. Viime torstaina Spurs näytti hetken aikaan hoitavan kotiottelun niin kuten pitikin. Roberto Soldado tykitti hienolla puolivolleyllä joukkueensa 1-0 johtoon. Paine oli hyvää ja Andros Townsend juoksi Violan Manuel Pasqualin hajalle. Paulinho jopa näytti hyvältä mutta katosi kuitenkin kuvasta jo ennen puoliaikaa Violan ottaessa ottelua haltuun.

 

Kaksi huomiota yhdistää sekä Viola että West Ham pelejä. Molemmissa vastustaja teki maalin typerän Tottenham virheen vuoksi. Edellisessä Soldado taklasi takaapäin Violahyökkääjää boksin laidalla, josta seuranneesta vapaapotkusta vähän onnekkaastikin syntyi tasoitus. West Ham pelissä onnettoman ottelun pelannut Moussa Dembélé yritti pelata itsensä ulos puolustuksesta ainoastaa juoksemalla kohti omaa päätyviivaa menettäen pallon. Muutama liike ja West Ham johti 1-0. Poikkeuksellisesti näiden hölmöilyjen jälkeen Spurs ei saanutkaan päätä pystyyn samalla tavalla kuin aiemmissa peleissä. Usko tai jalat olivat väsyneitä. Ehkä pelko oli siitä, että tässä vaiheessa ei energia riitä enää vaikeisiin voittoihin kuten aiemmin. Toisekseen sekä Violamanageri Vincenzo Montella että West Hamin Big Sam onnistui taktikoimaan Pochettinoa vastaan suhteellisen hyvin. Montella tajusi puoliaikaan mennessä ettei hänen laiska 3-4-3 tulisi toimimaan nopeita Spurslaitureita vastaan, joten vaihto neljän puolustukseen nollasi täysin tilan Townsendin juoksuille, jonka seurauksena häne menetti ainoan ominaisuutensa, nopeutensa. West Ham pelissä Pochettino aloitti molemmilla laidoilla käännetyillä laitureilla sekä Dembéléllä kymppipaikalla. Tämä johti siihen, että laidat kaventuivat sisään aina hyökkäyksissä, jolloin West Hamin mainio toppari Winston Reid tai keskikentän ankkuri  Alex Song ottivat tilan kiinni ja vapauttivat pitkällä pallolla hyökkäyskolmikkonsa, jota tuki vielä keskikentältä mainiosti pelannut Cheikhou Kouyaté. Tällöin lähes väistämättä puolustuslinja joutui epäedulliseen juoksukilpailuun ja West Ham pyrki vielä edelleen pelaamaan Spursin laitapakkien taakse.

 

Pochettinolle voi antaa hieman anteeksi Violaa vastaan pelailun, koska Montella on.. no Montella. Mutta sen verran hyvin pitäisi kyetä tuntemaan oma joukkue sekä West Ham, että tämä olisi pitänyt ennustaa. Tosin jos Bentaleb olisi saanut alkuminuuteilla vetonsa ylänurkkaan tai Harry Kane ei olisi osunut tolppaan, voisi tämä keskustelu olla hyvinkin erillainen. Joka tapauksessa. Kanen alla pelannutta kolmikkoa yhdisti se, että he tekevät suhteellisen usein heikkoja ratkaisuja hyökkäyskolmikolla. Dembélén pallonhallintapeli on vahvempaa silloin, kun on tilaa mihin juosta mutta kymppipaikalla pitäisi kyetä tekemään jo peliä edistäviä ratkaisuja, joita tapahtuu liian harvoin. Townsendin tapa kynäillä laidalla ja pyrkiä lopulta leikkaamaan sisään laukoakseen tai heittääkseen takatolpalle keskityksen, on liian arvattavaa ja toteutus vielä keskinkertaista. Erik Lamelan yritystä ei voi oikein haukkua mutta hän ei taas näytä kykenevän pitämään palloa tarpeeksi kauan saadakseen muut mukaan peliin. Otteet ovat parantuneet mutta keskiarvollisesti hänelle tulee pallonmenetys viisi kertaa ottelussa johtuen joko huonosta kosketuksesta tai vastustajan riistosta. Lisäksi nämä huonot kosketukset, jotka eivät johda pallonmenetykseen johtavat yleensä tilanteen kuivumiseen, koska ylimääräiset haltuunotot yleensä ajavat pelaajan väärälle sektorille tai hidastavat hyökkäystä liikaa. Toisaalta ainoastaan vain Christian Eriksen pelaa per 90 minuuttia enemmän laukaukseen johtaneita syöttöjä kuin Lamela. Syötöissäkin hän on jaetulla ykkössijalla Nacer Chadlin kanssa.

 

Olettaisin, että torstain peliin lähdetään edelleen heikennetyllä joukkueella. Ben Davies aloittaa vasemmalla ja Federico Fazio asettuu Jan Vertonghenin pariksi. Mason tarvitsee lepoa, joten Benjamin Stambouli voisi ottaa paikan Bentalebin viereltä, joka antaisi jälkimmäiselle enemmän tilaa nostaa peliänsä ylemmäksi. Townsend ja Lamela jatkanee laidoilla. Soldado kärjessä ja hänen allaan joko Paulinho tai Dembélé. Chadli, Eriksen ja Kane tulevat sitten tarvittaessa vaihdosta ratkomaan peliä. Vastaavasti tämä kolmikko olisi avauksessa sunnuntaina Lamelan ottaessa oikean laidan tontin. Rose todennäköisesti palaa vasemmaksi pakiksi ja Dier asettuu keskustaan. Mason oli hyvässä vireessä uudenvuoden päivänä, joten toivotaan, että jaksaminen löytyy taas. Chelsea on Nemanja Matićia lukuunottamatta ilman poissaolijoita ja vielä hyvin levännyt. Tämä viikko tulee pitkälti määrittelemään Tottenhamin koko loppukauden ilmettä ja toiveita.

Kolme pointtia: King Kane at the Lane

Tottenham voitti lauantaina arkkivihollisensa Arsenalin yhdellä kauden parhaimmalla esityksellään. Määrätietoinen ja hyvä vireinen joukkue näyttää peli peliltä varmemmalta siitä, että tietävät omat taitonsa ja kuinka niitä käyttää. Tällä tavalla myös Liverpool kaatuu tiistaina. Ja vaikka ei kaadu, eikä nelossijaa saada tällä kaudella, on joukkueen ilme selvästi positiivinen ja eteenpäin vievä. Tässä kolme pointtia:

Harry Kane

Viime kaudella maaninen Sherwood heitteli junioriosastoa kentälle monien seuratessa huvittuneena "Gung-ho"-jalkpalloa. Vaikka Sherwood oli lyhyen pestinsä aikana lähinnä 'Arry 2.0 ja osoitti saman tyyppistä naivia piittaamattomuutta pelin perusrakenteista, hän tiesi minkälaisia pelaajia akatemiassa ja reserveissä oli. Tavallaan Sherwoodin lähtö oli pettymys, sillä hän oli eitämättä hyvä juniorivalmentaja, joka sai nuoriin pelaajiin istutettua monitaitoisuutta sekä vahvaa yhteenkuuluvuutta koko yhteisöön. Nabil Bentaleb on vuotta myöhemmin pelannut hyvät kisat sekä Brasiliassa että Afrikan Cupissa. Harry Kanen nousu on ehkä vieläkin hämmentävämpää. Brittimedia suhtautui Kanen viime keväänä hyvinkin varauksella, ehkä jopa ilkkuen. Naureskeltiin kuinka lähinnä Millwallin lainakaudesta tiedetty pelaaja vaikutti hassun näköiseltä pojalta, joka kolmesta maalistaan perättäisissä otteluissa huolimatta, tulisi jatkamaan uraansa alasarjojen jyränä nominaalisella 3-5 miljoonan siirtosummalla.

 

Kun Kane syksyllä alkoi sylkemään maaleja Eurooppaliigassa sekä Liigacupissa, tuntui vastassa olevan kokonainen kenttä, jotka yrittivät ampua alas nuoren kärjen nousua. Ensin todettiin, että kyllä nyt kuka tahansa puolikaskin kärki tekee maaleja etelä-eurooppalaisia tai englantilaisia alasarjajoukkueita vastaan. Marraskuussa Kane sai aloittaa valioliigassa. Yleinen mielipide oli, että mies on Sheringham-tyyppinen tukihyökkääjä, joka ei pysty pelaamaan yksinäisenä kärkenä. Erikson työnnetiin laidalle ja Kane asettui Soldadon taakse. Tehot eivät olleet kummoisia mutta työmäärä Soldadon ja muun joukkueen hyökkäyspelille oli ääretöntä. Marraskuu toi kaksi liigamaalia. Uskottiin, että Soldadon ja Adebayorin heikoista esityksistä huolimatta, Kane tulisi olemaan vain hetken tähdenlento, joka ei mitenkään voisi kisata tällaisten profiilipelaajien kanssa. Kane kuitenkin siirrettiin yksinäiseksi kärjeksi ja joulukuussa hän iski kolmessa peräkkäisessä 2-1 voitossa maalin viimeisen kympin aikana. Sitten uskottiin, ettei hän kykene pelaamaan isoissa peleissä. Chelsea sai kohdata hänet kovimmillaan uudenvuoden päivänä seitsemän liigamaalia myöhemmin (vain Lionel Messi on tehnyt enemmän liigamaaleja vuonna 2015 Euroopan top 5-sarjoissa kuin Kane), Kane on ruumiillistunut Tottenhamin uudeksi tulemiseksi. Hän ei ole erityisen hyvä millään osa-alueella. Mutta hän tekee maaleja vasemmalla ja oikealla jalalla, päällä, boksin ulkoa, sisältä ja maalivahdin alueelta. Kuka tahansa puolustaja pelkää tämänlaisia hyökkääjiä. Tekninen taituruus tai vauhti voidaan nollata, mutta arvaamattomuutta ei.

 

 

 

Pochettinon menttaliteetti

 

Pochettino puhui pitkin syksyä surullisen kuuluisan Spurs-mentaliteetin korjaamisesta. Tottenham on vuosikymmeniä onnistunut nostamaan joukkueeseen selkeitä Spurs DNA:lla varustettuja pelaajia. Tällainen pelaaja on valmis pelaamaan sexy footballia. Hän on taitava ja hänellä on tyyliä. Mutta mentaalinen selkäranka katkeaa helposti. Tottenhamin viimeisimmän nousujakson (alkaen martin Jolin vuosista) oli täysin normaalia, että pelaajat tekivät maagisia maaleja ja pelasivat hetkittäin hienointa jalkapalloa sitten Arsenalin voittamattomien. Mutta nämä ottelut päättyivät yleensä aina suurilukuisesti, eikä vain Spursin hyödyksi. Pelaajilta puuttui kurinalaisuutta ja taktista tietoutta siitä minkälaisia rytmityksiä pelissä piti tehdä. Lähtökohta oli, että täysillä päin vastustajaa ja yritetään tehdä enemmän maaleja kuin he. AVB:n ensimmäisellä kaudella tämä johti siihen, että kun systeemi romahti ja pelaajat hukkasivat kipinänsä, tarvittiin hurjia yksilösuorituksia varsinkin Gareth Balelta.

 

Nyt viimeisen kuukauden aikana Pochettino on vihdoin saanut joukkueensa sellaiseen muotoon, mitä Southampton pelasi viime kaudella niin moitteettomasti. Vaikka nyt oli kyse jo kauden 40. pelistä (vs. Arsenalin 33.), jokainen pelaaja on ensinäkin elämän fyysisessä kunnossa, mutta myös henkisesti vahvempia. He tietävät, että väsymys ei paina, joten ottelu voidaan voittaa, kun vain jatketaan suunitelman mukaan. Viime hetken 2-1 voittoja on tietenkin kritisoitukin, että kyse on vaarallisesta pelistä. Mutta ottelu kestää 90 minuuttia, ja varsinkin Italialaiset tietävät tämän.

 

Pochettino voitti myös tällä tavoin taktisen kamppailun. Arsenalia vastaan kyse ei ollut mistään sattumasta vaan kokonaisvaltaisesta joukkuepelistä, jossa joukkue oli suurempi kuin osiensa summa. Toisin kuin ennustin, Wenger lähti pragmaattisella pelillä tähän otteluun. Se oli toiminut hyvin Cityä vastaan, mutta oletin Arsenalin vireen johtavan mielummin avoimeen ja tunteella pelattuun peliin. Kun Özil pisti 11 minuutilla pallon Spursin verkkoon, hetken aikaa näytti siltä, että näin tämä pallon alla istuminen onnistuu. Maali tuli kuitenkin Giroudin heikosta ohilaukauksesta, jonka Özil pisti verkkoon vaikealla vedolla. Arsenal sai odottaa vasta 61 minuutille ennen seuraavaa laukausta kohti maalia, jonka Lloris torjui tyylillä. Siitä Özilin maalista lähtien Tottenham painosti agressiivisesti Arsenalia. Mason, joka on vasta 23, edelleen näyttää siltä, että olisi pelannut vuosia jo tällä tasolla. Puhumattakaan Bentalebista, joka Afrikan turnauksen jälkeenkin jaksoi viimeisille minuuteille asti härnätä Arsenalin puolustajia ja tarjoili vielä hyvän keskityksen Kanelle. Joukkueen peli oli kokonaisvaltaista ja määrätietoista. Pallon menetyksen jälkeen hyökättiin heti kiinni Arsenalin pallolliseen ja ajettiin ahtaaseen tilaan. Pochettino nollasi totaalisesti Wengerin taktisen yrityksen. Eikä hän edes kyennyt reagoimaan mitenkään, vaikka peli näytti kääntyvän hitaasti ja varmasti Spursin voitoksi.

 

Lanen tunnelma taas katossa

 

Harry vei joukkueen pisimmälle vuosikymmeniin mutta valitettavan selvää oli, ettei seniorin vanhentunut ymmärrys pelistä voisi haastaa koskaan mestaruuksista. Harryn helmasyntinä oli myös joukkueen rakentaminen. Levyn kanssa haettiin aina hyviä diilejä ja nopeita fixejä ongelmiin. Parhaimmillaan tämä tarkoitti Rafael van der Vaartin siirtoa seuraan puoli ilmaiseksi mutta pahimmillaan kyse oli Louis Sahan ja Ryan Nelsenin tullessa sisään tammikuussa, jolloin olisi pitäny varmistaa kisa top 4:sesta. Tämä jatkuva pelaajakaruselli johti siihen, ettei joukkueella ollut oikein mitään sielua ja runko vaihteli usein ja keskinkertaisuudesta mitättömyyteen. Harryn aikana oikeastaan yksikään akatemiapelaaja ei päässyt nousemaan lähellekään avausta. Aiempi merkittävä pelaaja oli ollut Jollin nostama Huddlestone. Onkin kuvaavaa, että nyt Australian maajoukkueessa hääräävää keskikenttäpelaaja Massimo Luongo sai tasan yhden mahdollisuuden Stokea vastaan Liiga Cupissa 2011. Hän missasi ratkaisevan (kahdeksannen) rankkarin ja tämän jälkeen hänestä ei ole ollut tietoa. Nyt kuitenkin takana on kahdet arvoturnaukset vuoden sisään ja todennäköisesti kesällä siirto Swindon Townista isompaan lampeen.

 

Spurs kärsi edelleen AVB:n alla identiteettikriisistä. Varsinkin toisella kaudella otteet eivät olleet hyviä kotikentällä, mutta myös joukkue oli täysin tuntematon yleisölle. Kovan rahan importeja, joilla ei ollut minkäänlaisia juuria Pohjois-Lontooseen mutta ei myöskään minkäänlaista intohimoa pelata kantamalleen paidalle. Pochettinon junioriprojekti on muuttanut tämän. Arsenalia vastaan avauksessa oli Rose, Mason, Bentaleb ja Kane. Kaikki omia poikia, joille tämän kaltaisessa pelissä pelaaminen on parasta mitä ovat voineet ikinä toivoa. He ovat palauttaneet siteen joukkueen ja yhteisön välille ja vielä inspiroineet muut pelaamaan paremmin. Lanella taas intensiivinen laulu soi, ja se tarttuu. On myös syytä huomata, että joukkueen keski-ikä oli alle 24 vuotta. Se oli nuorin avauskokoonpano, jota tällä kaudella on valioliigassa nähty. Se on myös lupaus kannattajille tulevaisuudesta. Harryn wheeler dealer vuodet eivät tuoneet lupausta jatkuvuudesta, ja AVB:n projekti kuivui kasaan. Pochettino on ensimmäistä kertaa sitten Jolin Spursin kyennyt osoittamaan kannattajille, että on jatkuvuutta ja näissä pelaajissa on tulevaisuus. Jos kaikki menee suunitelmien mukaan, he voivat vain ja ainoastaan kehittyä.

 

 

Hiljainen siirtoikkuna tuskin tuo Spursille apuja

Tottenham on ollut viimeaikoina kovin, no, Tottenham. Kauden kovin esitys oli Valioliigaa johtanutta Chelseata vastaan, jonka jälkeen otteet heikkenivät uudestaan. Palacea ei kyetty johtoasemasta huolimatta hoitamaan. Sama koski FA Cup -pelissä Burnleytä vastaan (joka meni uusintaan) ja nyt viime viikonloppuna samaisessa cupissa Leicesteriä vastaan. Itse toivoin Leicesterin tasoitusmaalin kohdalla, että Spurs putoaa FA Cupista, koska ottelumäärää ei tällä materialla voi enää lisätä. Kiireinen Cup-kimara on tehokkaasti osoittanut, ettei Tottenhamin suhteellisen pätevän ykkösavauksen jälkeen löydykään sitä syvyyttä.

 

Spursin fyysistä ilmettä ja mentaliteettia kehuttiin kovasti marraskuulta aina Sunderland voittoon asti. Tottenhamin tämän kauden 11 voitosta peräti seitsemän on päättynyt 2-1. Neljäsosa maaleistakin on tehty viimeisen vartin aikana. Marraskuussa kammettiin kolmessa ottelussa tappioasemasta voittoon. Joulukuussa asetelma kääntyi. Tottenham avasi maalilla mutta vastustaja palautti pelin tasoihin ennen Spursin voittomaalin tekoa. Palace tappio olikin vasta kauden toinen peli, jonka Tottenham hävisi tehtyään ensin maalin (edellinen oli Newcastle-tappio lokakuun lopussa). Se kertoo jotain hyvää tahdosta. Mutta valitettavan usein jouduttiin turvautumaan viime hetken yksilösuorituksiin. Muuten tasapelisarake olisi paljon suurempi kuin neljä ja sijoitus taulukossa todennäköisesti keskikastissa.

 

Uloskäynnillä alkaa olemaan jonoa. Étienne Capoue ei näemmä millään pysty ottamaan puolustavan keskikentän rooliansa haltuun. Puolustussuuntaan tapahtuu liikaa nukahtamisia, jota muutenkin hauraasti pelannut puolustuslinja ei kestä. Pelin avaaminen on myös liian staattista. FA Cupissa ongelma korostui, kun kolmen keskikenttälle Capouen rinnalle asettuivat Paulinho ja Mousa Dembélé. Molemmat ovat enemmän voimapelaajia ja pallonhallinnan säilymiseen pyrkiviä pelaajia, jotka joko antavat helpon sivuttaisen syötön taikka yrittävät painia pallon hyökkäyskolmannekselle. Näin edelleen korostuu se staattisuus mitä Tottenhamilla on ollu viimeiset pari kautta syvällä puolustavia joukkueita vastaan. Paulinho on sentään näyttänyt hieman virkoamisen merkkejä mutta Nabil Bentalebin ja Ryan Masonin itselleen ottamaan keskikenttään tulee olemaan vaikea päästä loppukaudella. Hyökkäyspäästä olisi uloskäynnille hyvä saattaa ainakin Aaron Lennon, joka ei koskaan saavuttanut potentiaaliaan, eikä oikein tunnu muutenkaan istuvan nykyiseen pelisysteemiin. Emmanuel Adebayorin sopimus päättyy kesällä, joten hänen kohdalla ei ole kiire. Näyttäisi myös siltä, että Roberto Soldadolle ei kannata kolmatta kautta enää tarjota, vaan yrittää myydä, kun korvaajat on selvillä.

 

Mauricio Pochettino on kunnostautunut nuorten ja nälkäisten pelaajien kouluttajana ja saanut hyviä tuloksia heidän kehityksestään tällä kaudella. Vaikka Sherwood oli se, joka nosti Bentalebin ja Harry Kanen joukkueseen, on heidän peli-ilmeensä ollut huimasti nousussa tällä kaudella. Jopa Andros Townsend on yhtäkkiä kunnostautunut kylmänä viimeistelijänä pilkulta. Kaikki hänen viisi maaliansa tällä kaudella on tulleet rangaistuspotkusta. Milloin Tottenhamilla viimeksi oli pelaaja, joka laukoi onnistuneesti viisi rankkaria putkeen? Vahvistuksen kannalta kuitenkin tärkeimmät paikat ovat keskushyökkääjä, laituri, keskikentän pohja ja keskuspuolustaja. Näillä eväillä Tottenham voisi hyvinkin kisata vielä kolmessa kilpailussa loppukauden. Hiljainen siirtoikkuna tosin näyttää jo siltä, ettei yksikään suurseura tee mitään hankintoja, joten karuselli ei lähde käyntiin.

 

Tarpeet olisivat siis:

 

Keskushyökkääjä: tammikuun huhuissa on väläytelty Burnleyn Danny Ingsiä, joka sopisi ikänsä vuoksi Pochettinon kasvatusperiaatteisiin. Pelaaja olisi suhteellisen halvalla ostettavissa kesällä loppuvan sopimuksen vuoksi. Tottenham oikeastaan tarvitsisi sellaisen pelaajan, joka Soldadon piti olla. Valmis, kokenut ja tuloksellinen. Toinen vaihtoehto oli Matteo Destro Romasta. Destro ei mahdu oikein Roman kärjettömään 4-3-3:n niin kauan kuin Francesco Totti pelaa vielä mutta on ollut suhteellisen tehokas aina, kun on kentälle päässyt. Nyt näyttäisi hänen osoitteensa olevan kuitenkin Milanossa. Yllättävä veto voisi olla Marseillesin André-Pierre Gignac, joka on pelannut tyydyttävästi viimeiset puolitoista kautta. Mutta 29-vuotiaana vaarana jäädä vain uudeksi Soldadoksi. Kesän ikkuna huomioiden kova veto olisi houkutella Lyonin Alexandre Lacazette, joka takoo tällä hetkellä maali per matsi tahtia Ranskan pääsarjassa. Vastassa olisi kuitenkin monet ykkösseurat euroopassa sekä kovana neuvottelija tunnettu Lyonin puheenjohtaja Jean-Michel Aulas. Tosin Spursin oma egoisti, Daniel Levy pyyhki hänellä pöytää Hugo Lloriksen hankinnassa. 

 

Laituri: kauden yksiä menestyjiä ollu Nacer Chadli on toistaiseksi pois kuvioista hänen isänsä kuoltua yllättäen. Lennonin aika on jo ohi, joten jäljelle jää ainoastaan Townsend ja Erik Lamela pelaamaan laitatontteja. Lamelakin vasta tekee paluuta loukkaantumisesta. Tämän vuoksi Pochettino on kokeillut paluuta kahden kärjen systeemiin, jossa Christian Eriksen on ottanut laitatontin (kuitenkaan siellä juuri oleilematta) ja Kanen pelatessa sitten toisen kärjen alla valuen laitasektoreille. Tämä on loppupeleissä epätehokas taktiikka, joten pelipaikalle tarvitaan kiireesti täytettä. Dnipron Yevhen Konoplyanka on ollut otsikoissa viime päivinä ja voisi olla oiva hankinta. Roma on kuulema jo saanut sovittua siirrosta ukrainalaisseuran kanssa mutta pelaaja odottaa Valioliigan kutsua. Evertonin Kevin Mirallasia on myös kosiskeltu mutta seura tuskin on myymässä avainpelaajansa vaikealla hetkellä. Besiktasista on kyselty turkkilaislaituria Gökhan Töreä mutta seura on kieltäytynyt tarjotusta summasta. Mikäli tilanne ei parane, voisi Pochettino jopa testata reserveissä vaikuttavaa entistä Barcelona-junnua Cristian Ceballosia.

 

Keskikentän pohja: Capouen, Dembélén ja Paulinhon pelien kehityksen ollessa jäissä, jää tontille ainoastaan Mason, Bentaleb ja Benjamin Stambouli. Jälkimmäinen näyttää hankitun siksi, koska Southampton ei suostunut luopumaan Pochettinon ykköstoiveena olleesta Morgan Schneiderlinistä. Stamboulia ei vielä voi flopiksi kutsua ja hän on hetkittäin näyttänyt positiivisiakin otteita. Aika on vielä hänen puolellaan. Mutta loukkaantumisten vuoksi pelipaikalle ei oikein ole kunnon kakkosvaihtoehtoa. PSG:n lupaus Adrien Rabbiottia huhuttiin lainalle aiemmin, mutta kiinostus on nähtävästi kuivunut kasaan. Markkinoilla ei tällä hetkellä oikein ole selvää kohdetta, joten tämän pelipaikan vahvistus todennäköisesti menee kesälle.

 

Keskuspuolustaja: kauden alussa vanhasta kaartista Younes Kaboulista tehtiin Spursin kapteeni ja Jan Vertonghenin heikot otteet edellisellä kaudella sai miehen jäämään joukkueeseen. Edellisen kauden hankinta Vlad Chiricheș ei kyennyt kehittymään vaaditusti Valioliigan tempoon ja uskaliaasta palloa pelaavasta topparista tuli liian usein vaarallinen lähinnä omaan päähän kenttää. Nuori lupaus Eric Dier tuotiin tulevaisuutta varten ja joutuikin loukkaantumisten vuoksi nopeasti tositoimiin. Sisään tuotiin vielä Federico Fazio, jonka piti varmistaa että syvyyttä löytyy linjasta. Tässäkin tapauksessa viimeksi mainittu pelaaja oli lähinnä hankinta, koska ykkösviahtoehdot eivät toteutuneet. MM-kisojen aikana oli jo huhuja, että mainio meksikon maajoukkuetoppari Héctor Moreno on Pochettinon toiveissa. Hän kuitenkin loukkaantui, joten Pochettino siirsi toiveensa entiseen seuraansa Villarealiin ja maamieheensä Mateo Musacchioon. Levyn painiessa liikaa rahasta, jäi hankinta tehtyä. Chiricheș ja Kaboul todennäköisesti poistuvat viimeistään kesällä joukkueesta ja Dier on näyttänyt hyviä otteita viime aikoina, joten vahvistusta tuskin tehdään tässä ikkunassa.

 

Siirtoikkuna sulkeutuu vasta toinen päivä helmikuuta. Levyllä voi hyvin olla takataskussa muutama idea, joita kaikessa rauhassa tutkitaan. Edelleenkin uskon, että mikäli Tottenham hoitaa itsensä Liiga Cupin finaaliin ja pysyy sarjataulukon vauhdissa mukana voittamalla lauantaina West Bromwichin, saattaa Levy nähdä mahdollisuuden glooriaan tällä kaudella ja investoida joukkueeseen. Mikäli toinen näistä tavoitteista ei toteudu, voi hän hyvillä mielin säästää hankinnat ensi kesään ja nähdä tämän kauden transitiona. Tosin ilman mestareiden liigaa, on vaarana että Vertonghen, Lloris ja Eriksen voivat hakeutua toisiin kuvioihin.

Liiga Cup voi tuoda pokaalin Lanelle

Helmikuun 24 päivä 2008 Tottenhamin pelaajat astuivat Wembleyn nurmelle kovana altavastaajana kovassa vireessä ollutta Chelseata vastaan. Chelsea oli sillä hetkellä ollut tappioton kaikissa kisoissa sitten joulukuun puolivälin ja voittanut Tottenhaminkin tammikuun alussa rutiininomaisesti 2-0. Spursin kausi oli alkanut heikosti Martin Jolin alaisuudessa ja tilalle oli kovalla rahalla hoidettu Sevillan Juande Ramos. Spursin kausi päättyi pokaaliin, sitä myötä eurooppaan ja kohtuulliseen liigasijoitukseen. Seuraavalla syksynä Ramos sai lähteä, kun Spurs oli avannut kautensa huonoiten sitten Titanicin uppoamisen. Kuitenkin ennen sitä kapteeni Ledley King sai kantaa pokaalin White Hart Lanelle. Ottelu alkoi tutuissa tunnelmissa, Drogban laittaessa 37. minuutilla vapaapotkun sisään. Hyvin kurinalaista keskikentän hallintaan perustunut puolustuspeli piti Chelsean kiinni voitossa pienestä marginaalista huolimatta. Kuitenkin laitapakki Wayne Bridgen käsipallo 68. peliminuutilla päästi Dimitar Berbatovin kylmän viileästi tasoittamaan ottelun. Chelsea ei saanut aikaiseksi viime hetken voittoa, joten ottelu siirtyi jatkoajalle. Vain kolme minuuttia oli kulunut jatkoaikaa, kun Jonathan Woodgate puski Jermaine Jenasin vapaapotkusta Tottenhamin johtoon. Ensimmäinen yrityksen Chelsean maalivahti Peter Cechi torjui refleksillä, mutta takaisin kohti Woodgatea, joka Shefkimäisesti toimitti klyyvarillaan pallon verkon perukoille. Muistan ottelun lopputunelmat elävästi, ja kuten usein kun Tottenham tekee aikaisin maalin, on loput minuutit yhtä tunteiden vuoristorataa ja sydänkohtausta toisensa perään. Tällä kertaa kuitenkin Spursin puolustuslinja kesti.

Joukkueesta, joka sinä iltana avasi Wembleyllä, ei ole jäljellä enää kuin yksi pelaaja, Lennon, jolla ei ole ollut juurikaan asiaa avaukseen viimeiseen kahteen kauteen. Chelsean porukasta sen sijaan Essien, Lampard, Mikel, Terry ja Cech esiintyivät viime kaudella vielä Chelsean paidassa ja sinä päivänä kärjessä häärännyt Drogbakin on tehnyt paluun. Seitsemän vuotta sitten tämä ryhmä oli vielä parhaassa iässä valmistautumassa neljän pokaalin tavoitteluun. Lopulta jääden kakkoseksi niin mestareiden liigassa, valioliigassa kuin tässäkin pelissä.   Spursin penkillä istuivat vielä 2013 lähtenyt Huddlestone sekä sittemmin takaisin joukkueeseen ostettu Kaboul. Tämä jo itsessään kertoo surullista tarinaa Tottenhamin keskinkertaisuuden vuosista, jolloin rahaa paloi lähes joka ikkunassa tuloksetta. Tämän porukan valopilkut olivat selvästi Woodgate - King topparipari, joka oli liigan parhaimmistoa mutta myös loukkaantumisherkkä, fanien suosikki Malbranque sekä ainoa maailmanluokan pelaaja Berbatov.

 Liiga Cup finaali 2008 avauskokoonpanot /Wikipedia

Tottenhamille arpaonni oli suosiollinen tässä vaiheessa kautta. Liigacupin välierissä astaan astuu englannin kolmannella sarjatasolla pelaavan Sheffield Unitedin. Ottelupari osuu Spursin näkökulmasta ruuhkaisaan ja merkittävään ajankohtaan kautta. FA Cupin jatko on katkolla Leicester Cityä vastaan ensi lauantaina ja sitä seuraavana viikonloppuna on vaikea vierasmatka Tony Pulisin West Bromwich Albionia vastaan. Nämä neljä ottelua voittamalla Spurs voi jatkaa edelleen sekä molemmissa cupeissa että pysyä ikuisessa kirissään top 4 -sijoitukseen. Tämän perään pelataankin jo kauden toinen Pohjois-Lontoon derby Arsenalia vastaan. Eurooppa Liigakin jatkuu helmikuun alkupuolella, ja jos Tottenham etenee Liiga Cupin finaaliin, voi sen päivän jälkeen jo hyvinkin arvioida mihin joukkueen paukut riittävät.

Tottenhamin todennäköinen avaus finaalissa 2015

Chelsean todennäköinen avaus finaalissa 2015

Vaikka eilinen ensimmäinen semifinaali kohtaaminen Chelsean ja Liverpoolin välillä päättyikin tasapeliin, oletan tässä kirjoituksessa, että Tottenham uusii finaalin vuodelta 2008. Molemmat joukkueet ovat muuttuneet tämän kauden edetessä rajusti. Chelsea on vuosien haparointien jälkeen vihdoin saanut korvattua avainpelaajat uusiin. Matic ankkuroi keskikenttää ja Fabregas jakelee palloja äärimmäisellä tarkkuudella yläkertaan. Kataloniasta palannut pelaaja on jo nyt saavuttanut 15 syöttöä kauden ollessa vasta reilussa puolivälissä. Kärkeen istunut Diego Costa ei ole joutunut käymään oppivaihetta englantilaiseen jalkapalloon ollenkaan ja on iskenyt jo 17 maalia, mikä on paras tulos sitten Didier Drogban 2009-10 kauden (29 osumaa), jolloin viimeksi Chelsean keskushyökkääjä teki enemmän maaleja kuin muilla pelipaikoilla pelaavat.

 

Tottenhamin nuortunut joukkue onnistui kuitenkin voittamaan uudenvuodenpäivänä Chelsean 5-3. Fabregas joutui jatkuvan keskikentän häirinnän kohteeksi ja Eriksenin älykkäät juoksut antoivat Kanelle enemmän tilaa kuin Mourinho olisi ikinä suonut. Kauden todellisia yllättäjiä oleva Chadli juoksi aina varman Ivanovicin väsyksiin. Ainoa tappio ottelussa oli todellisen nousun joukkueeseen tällä kaudella tehneen Ryan Masonin loukkaantuminen. Hänen poissaollessaan joukkueen positiivinen liike keskikentältä hyökkäyssuuntaan on heikentynyt. Mason ei ole mikään sateentekijä ja 23-vuotiaaksi suhteellisen vanha aloitaakseen kasvamisen ykkösjoukkueeseen, mutta hänen tahtonsa pelata joukkueelle on ollut täysin eri maailmasta verrattuna kalliisiin import-pelaajiin. Dembele vaihdettiin kyseisessä ottelussa kentälle ja sopi siihen tilanteeseen paremmin kuin hyvin. Dembelen habapelaamisen idealogiaan kuuluu eräänlainen paineen imemin itseensä. Useita kertoja, kun hänellä oli pallo hallussa, Chelsean pelaajat pyrkivät prässäämään ja riistämään palloa häneltä. Vedettyään 2-3 pelaajaa pois paikoiltaan hän käytti fysiikkaansa ja paini itsensä läpi hyökkäyskolmanneksellä ja luovutti pallon Eriksenille tai laidoilla hääränneille Chadlille tai Townsendille. Tässä vaiheessa Chelsean keskikenttä oli liikkunut väärille sektoreille ja yhtäkkiä heidän boksin ympärillä oli tilaa operoida. Dembelen heikkoudet ovat tulleetkin esiin sen jälkeisissä peleissä niin Crystal Palace tappiossa kuin Sunderland voitossa. Nämä joukkueet istuvat ja antavat Tottenhamin pitää palloa. Tällaisessa tilanteessa Dembeleltä loppuu yhtäkkiä paukut. Syvältä ei lähde hyviä avaavia syöttöjä ja peli taantuu staattiseksi siirtelyksi keskikentän poikki. Jostain syystä mies ei enää edes lauo päästyään hyökkäyskolmannekselle, joka tarkoittaa usein täysin nonfactor esiintymistä tällaisissa peleissä.

 

Pystyykö Tottenham uusimaan esityksensä mahdollisessa finaalissa Chelseata vastaan? Paljon riippuu siitä miltä loukkaantumistilanne näytää, hankkiiko Daniel Levy vahvistuksia ja pystyykö Pochettino jatkamaan positiivista kehitystä joukkueen pelisysteemissä. Tällä hetkellä on jo selvä, että pelaajien fysiikka on paremmalla tasolla kuin lähes millään muulla joukkueella. Tämän vuoksi Tottenham on voittanut 10 pistettä tällä kaudella maaleilla, jotka on tehty 89+ minuuteilla. Tämän vuoksi varsinkin Christian Eriksen on todella kovassa vireessä otteluiden loppuja kohti. Kun vastustaja väsyy, Eriksen saa entisestään tilaa tehdä taikojaan. Tästä syystä hän tulee olemaan yksiä tärkeimpiä pelaajia loppukaudesta.

Pochettinon Spurs - 5 plussaa

Spursin 5-3 kotivoitto Chelseasta oli poikkeuksellinen. Viimeksi voitto tuli keväällä 2010, kaudella jonka päätteeksi Spurs sijoittui neljänneksi ja matkasi kohti ensimmäistä mestareiden liiga -pelejä. Se mikä teki ottelusta kuitenkin erityisen poikkeuksellinen oli Spursin maalimäärä. Jose Mourinhon Chelsean pahin tappio oli ollut 3-0 tappio Middlesbroughlle kaudella 2005-06. Realin peräsimessä meno oli ollut hetkittäin julmaa kuten Dortmund voimiensa huipulla näytti Lewandowskin pistäessä neljä maalia Lopezin selän taakse. Ehkä hänen henkilökohtaisesti raskain tappio oli ensimmäinen El Classico, jossa Barcelona vei Realia 5-0 Camp Noulla. Tämä uudenvuoden päivän Chelsean no show saattaa tosin kostautua myöhemmin kaudella. Nyt Chelsea johtaa liigaa ainoastaan C-kirjaimen vuoksi, koska City ja Chelsea ovat päätyneet hämmentävään tasatulokseen sarjataulukossa kaikilla käytössä olevilla mittareilla.

Pochettinon Spurs aloitti kautensa hyvin heikosti. Taktiikat eivät menneet läpi, selkärangat napsahtelivat tasaiseen tahtiin ja kunto ei tuntunut riittävän mihinkään. Everton voitosta lähtien suunta on ollut ylöspäin, tasaisesti yskähdellen, mutta silti. Tulos tuli lopulta, ehkä parhaimmalla kokonaispelillä mitä joukkue on pelannut moneen vuoteen. Tämän voiton myötä päätin tehdä viisi positiivista huomiota.

1. Kauden kehittynein pelaaja: Nacer Chadli

Viime kauden Bale-rahoilla ostettiin useita pelaajia, joiden piti kääntää Spurs yhden miehen showsta todelliseksi liigajyräksi, jolla on tarjota jokaiselle pelipaikalle syvyyttä. Soldadon floppaamista harva olisi voinut ennustaa, ja muiden kehittymättömyys (varsinkin Paulinhon) pystyttiin huomaamaan suhteelisen aikaisessa vaiheessa. Sen sijaan täysin kolmos luokan rotaatiopelaajaksi pudonnut Nacer Chadli on kesän jäljiltä täysin eri pelaaja. Miehen peruskunto on muuttunut habapelaajasta atleettiseksi ja viime kauden vasemman laidan Adros Townsend imitaatiot (tarkoittaa pelitaktiikkaa, jossa käännettylaituri leikkaa sisään ja yrittää eurogoalia 25-metristä) ovat jääneet historiaan. Chadlin viimeistely on tällä hetkellä kylmää ja hän pelaa useissa tilanteissa käytännössä tukihyökkääjänä tekien taustajuoksuja boksiin, joko antaen tilaa Harry Kanelle tai tulee toisessa aallossa iskien irtopalloihin kiinni. Niin hyvässä vireessä hän oli ennen loukkaantumista, että Pochettino vaihtoi taktiikkaa kokonaan hetkellisesti 4-4-2:n peluuttaen Erikseniä vasemmalla, palauttaen kuitenkin systeemin takaisin 4-2-3-1:n ja pudottaen Soldadon pois joukkueesta.

2. Pochettinon juniorimylly tuottaa jo tulosta

Southampton on yksiä klassisimpia juniorikasvattamoja sumusaarella, joka on pystynyt varsinkin uusimmalla valioliiga oleskelullaan kilmpailemaan rahaseurojen kanssa vahvan oman materian kanssa. Edes avauspelaajien menettäminen kesällä ei tuntunut missään. Uudet lupaukset odottivat vuoroansa ja seura teki muutaman onnistuneen täsmäoston. Nyt Pochettino on saamassa samaa sanomaa Tottenhamissa läpi, joka on tähän mennessä tunnettu lähinnä hyvänä junioriseurana, mutta jonka menestymispaineet ovat olleet niin korkeat, etteivät nuoret yleensä siellä lyö läpi. Ledley King on varmaan viimeinen erityisen menestynyt Spursissa kasvanut ja uransa pelannut pelaaja. Masonin nopea nousu ja Bentalebin jatkuva kehitys on lyönyt ällikällä monet seuraajat paitsi mainion Spursin junioritoimintaa seuraavan Chris Millerin, joka kirjoittaa myös mainioita bloggauksia. Nuorempi kaarti sopii hyvin Pochettinon peli-idealogiaan kahdestakin syystä, he ovat todennäköisesti valmiimpia omaksumaan uusia asioita (toisin kuin jo johonkin systeemiin kasvatetut pelaajat) ja heillä on myös enemmän ruohonjuuresta asti kasvanutta seuraidentiteettiä kuin ulkopuolelta siirtyneillä. Chelseaa vastaan tehdyistä viidestä maaleista neljän iski omasta akatemiasta nousseet pelaajat. Harry Kanesta on tullut tämän tahdon erityinen ilmaisu. Loputon työmäärä ja tahto voittaa pelejä. Jopa silloin, kun hänellä oli lyhyt kuiva kausi liigassa, hän pelasi kovalla tasolla, antaen aina vaihtoehdon muulle joukkueelle. Mikä parasta, hän pelaa sellainen poikamainen innostunut hymy naamalla, joka on puuttunut viimeisten vuosien väkinäisestä pelaamisesta.

No PL forward has covered more distance in one match than Harry Kane this season. Second place? Kane again. pic.twitter.com/UauGj55wn4
— Hotspur Related (@HotspurRelated) December 19, 2014

3. Eriksenistä kasvamassa dominantti pelaaja

Eriksen oli viime kaudella ainoastaan ainoa onnistunut hankinta ja hänkin heräili vasta Sherwoodin otettua ohjat ja annettuaan enemmän vapautta tanskalaispelintekijälle. Kuitenkin tälläkin kaudella nähtiin usein pelejä, joissa hän oli täysin näkymätön tai katosi hetkittäin täysin. Hän ei tuntunut alunperin istuvan oikein Pochettinon aggressiiviseen prässipeliin. Hintelän oloinen ja aikaa pallolla tarvinnut pelintekijä jäi yleensä junasta, kun vastustaja lähti vastahyökkäykseen. Eriksen jäi Chelsea-pelissä tehoitta mutta pelasi selvästi oikeilla ratkaisuilla tehdäkseen tilaa muille. Hän erikoistui ns. kakkospalloissa (avainsyöttöjä syöttöön, joista jääkiekossakin jaetaan syöttöpisteitä), joista syvemmälle pelannut Luka Modric oli oiva. Esimerkiksi Rosen tasoitusmaali tuli tällaisesta linjan läpi pelatusta pallosta, jonka Chadli laukoi tolppaan. Lisäksi hän veti Chelsean kauden avainpelaajan, hetkittäin maailman parhaaksi tituleeratun keskikentän pohjalla pelanneen, Maticin itseensä luoden älyttömästi tilaa linjojen väliin, jossa Kanen oli hyvä juosta.

4. Puolustuslinja alkaa stabiloitumaan

Tottenhamin puolustus on ollut surkuhupaisaa katseltavaa tällä kaudella. Vertonghen näytti pitkään menettäneen mielenkiinnon, Fazio näytti vain uudelta Dawsonilta, Chirichesin kikkailut omalla puolustusalueella pisti sydämmen kammiovärinään ja kapteeniksi valittu Kaboul tuntui kadottaneen täysin dominanssinsa, jonka joskus ennen pitkää loukkaantumistaan omasi. Ei ole siis ihme, että takanelikkoa vaihdeltiin jatkuvasti, eivätkä loukkaantumiset auttaneet asiaa yhtään. Nyt Walkerin palattua hyvävireisenä, Rosen ja Daviesin hoitaessa vasentatonttia ja Vertonghenin ja Fazion istuttua keskelle, on tulokset olleet jo parempia. Vaikkakin hazardeja on sattunut pitkin otteluita on syytä huomata, ettei Fazio ja Vertonghen parivaljakko ole hävinnyt kuin yhden 15 pelaamastaan pelistä. Fazio on yllättävän kovassa vireessä. Hänen täytyy vain parantaa päätöksentekoaan, joka oli ällistyttävän heikko esimerkiksi Hazardin maalia edeltäneessä neppailussa, jossa hän yritti pelata itsensä keskikentällä läpi Chelsean prässin. Kuitenkin, jos tämä topparipari kehittyy ja saa hyvän suojaajan eteensä (Pochettinon toivoman Southamptonin Morgan Schneiderlinin), voi loppukausi olla rauhallisempi.

5. Pelaajien henkinen ja fyysinen kehitys on silmiinpistävää

AVB onnistui Harrylta perityn joukkueen lastaamaan täyteen erinäisiä habapelaajia, joiden kääntöympyrä tuntui lähenevän puoliperävaunua ja joiden lähtönopeus oli kuin 100 kiloisella pubifutaajalla. Ei ollut yhtään ihme, että pelkkään voimapelaamiseen rakennettu joukkue oli pitkälti tönkkö, eikä kyennyt luovaan liikehdintään hyökkäyskolmanneksella. Viime kaudella kävi entistään ilmi, etteivät he jaksa edes pelata kovalla tasolla pelejä loppuun saati edes puoliakaan prässätä, vaikka sekin periaatteessa kuului AVB taktiikkaan. Tässä myös Pochettinon Spurs rämpi pitkään alkukauden. Puolustuslinjan sekoilut johtuivat pitkälti siitä, ettei taktiikka toiminut. Hyökkäys ei prässännyt, joten vastustajan oli helppo pelata linjojen väliin, jolloin yleensä hitaat ja korkealla pelaavat topparit joutuivat väistämättä juoksukisaan, jossa eivät edes pitäisi olla. Vuoden vaihtteseen mennessä jotkin pelaajat, Chadli ja Dembele etunenässä, ovat selvästi atleettisemman oloisia. Lisäksi Eriksenin intensiteetin kesto pitkälle loppuvihellykseen saakka on tuottanut useita voittoja vaikeissakin peleissä. Nyt Chelseaa vastaan kääntyi vielä henkinen puoli. Spurs ei ollut voittanut yhtään nykyistä top 4 -joukkuetta sitten huhtikuun 2013 (jolloin Manchester City kaatui 3-1, uskoisitko moista tulosta nykyään?). Vaikeita pelejä tulee väistämättä eteen, mutta Everton voitosta lähtien Spurs ei ole enää nöyristelly.

Spurs voi hyvinkin tämän illan jälkeen kisata edelleenkin neljästä suorituksesta (FA Cup, Liiga Cup, Eurooppaliiga sekä valioliigan top 4). Kausi on yhtäkkiä kääntynyt päälaelleen ja kaikki on mahdollista. Ja sitähän yksikään Spursia seuraava ihminen pelkää eniten.