Saako Pochettino aikaa Spursin kehittämiseen?

Tammikuusta lähtien managerin pallia soviteltiin vuoroin Italian maajoukkueen Prandellille, Hollannin maajoukkueen van Gaalille sekä Yhdysvaltojen maajoukkueen Klinsmannille. Ensimmäinen teki jatkosopimuksen ja jälkimmäisellä on sopimusta vielä maajoukkueessa jäljellä. Van Gaal näytti jäävän kovimmaksi vaihtoehdoksi. Manchester Unitedille tuntui tulevan huhumyllyn keskellä jopa kiire heittää David Moyes pellolle, jotta hollantilaisvelho pystyttiin viemään Spursin nenän edestä. Van Gaal Spursiin nykytilanteessa näytti muutenkin siltä, että mies tulisi joukkueen peräsimeen vain siksi, että halusi valioliigaan ja muita tarjokkaita sarjataulukon yläpäästä ei ollut. ManU kuitenkin järjesti tilaisuuden.

 

Frank de Boer ja Mauricio Pochettino nousivat loppukaudesta spekuloinnissa korkeimmille sijoille, ja samalla osoitti sen, että millaisessa asemassa Tottenham on edelleen. Kovimmat managerit ja pelaajat eivät tule joukkueeseen, jolla ei ole historiaa Mestareiden liigasta taikka menestyksestä yleisesti. Levyn rahoituspolitiikka yhdistetynä kärsimättömyyteen (Pochettino on seitsemän valmentaja viimeisen kymmenen kauden aikana) eivät varmastikaan herätä mielenkiintoa tarjokkaissa managereissa. Pochettinoa parempaa ei lopulta ollut tarjolla, mutta luottamuspulan vaara on heti pestin alussa, sillä van Gaal toiveiden sekä raportoidun Ancelotin kohtalon odottelun (mikäli Atletico olisi voittanut Mestareiden liigan, olisi Ancelotti saattanut joutua jatkamaan matkaansa Realista) takia on selvää, ettei Pochettino ollut se ensimmäinen vaihtoehto. Tästä huolimatta levy antoi Argentiinalaiselle viiden vuoden sopimuksen, jonka myötä Twitterissä jo arvuuteltiin kuinka pitkään mies saa hommia tehdä. Vai olisiko Levy nyt vihdoin tajunnut, että tarvitaan aikaa?

 

Pochettinon hyvät puolet on selvästi siinä, että hän on jo luonut heikoilla resursseilla sekä junnujen täsmä valmennuksella hyvän pelisysteemin ja tuloksia valioliigassa. Voidaan sanoa, että hän on valmiimpi sarjassa operoimiseen kuin profiilikkaampi Frank de Boer. Pochettinon ultraärhäkäs prässi- ja vastahyökkäyspeli osoitti viime kauden lopulla ja tällä kaudella, että heikommallakin yksilömaterialla mutta oikeanlaisella pelisysteemillä kyetään nollaamaan kärkijoukkueiden peliä. Kuitenkin tällainen pelitapa vaatii joukkueelta kovaa fysiikkaa ja syvyyttä. Tätä Southamptonilla ei ollut tarjota, joten tulokset ailahtelivat hyvän alkukauden jälkeen liikaa. AVB:n taktiikka oli saman tyyppinen, mutta hän ei jostain syystä saanut sitä istutettua Spursiin. Kyse ei edes aina ollut siitä, että oliko taktiikassa vikaa. Yksittäiset pelaajat tuntuivat siltä, ettei tarkkaavaisuus taikka kunto riittäny kovinkaan pitkälle otteluun. Fysiikkavalmentajalla tulee olemaan kova työ edessään.

 

Pochettino on kuulema maksanut itse sopimuksensa ulos Southamptonista, jonka myötä hänellä ei ole mitään rajoitteita hakea entisiä pelaajiaan Spurssiin. Laitapakki Luke Shaw on varmasti matkalla johonkin top4-joukkueeseen hintalappunsa takia, mutta hyökkäyskalusto saattaisi hyvinkin seurata manageriaan uuteen seuraan. Lallana tai Rodriguez olisivat loistohankintoja hyökkäyskolmikkoon. Muuten Pochettino joutuu saman ongelman eteen kuin aiemmatkin managerit: miksei joukkueessa ole kunnon laitapakkeja taikka keskushyökkääjää? Potentiaalia ja tulivoimaa on joukkueessa jo nyt, mikäli oikeanlaista ohjausta saadaan aikaiseksi, mutta puolustuslinjaa on korjattava rankemmallakin kädellä. Kummoisempaa kuvaa siirtoikkunasta ei oikein saa ennen kuin kesän MM-kisat on käyty. Siihen asti on vain odoteltava.

Tottenham edelleen epävarmuuksien seura

Tottenhamin viime kausi päättyi piste-ennätykseen. Lisäksi mestareiden liigasta joukkue jäi ulkopuolelle niukasti. Kesän ehkä tärkein tehtävä olisi ollut säilyttää Gareth Bale joukkueessa. Kolmesta suuresta siirtosaagasta (Rooney Chelseaan, Bale Madridiin ja Suarez Arsenaliin) Tottenham oli ainoa, joka luovutti ison rahan edessä. Jopa Liverpoolin omistaja pelasi bluffilla, ja ei myöntänyt siirtoa Suarezille, vaikka sopimuksen mukainen siirtosumma saavutettiin, ja hyvällä tuloksella vielä. Tottenham pyrki sijoittamaan Balen 100 miljoonaa kilpailukykyiseen ja laajaan joukkueseen, epäonnistuen siinä raskaasti. Sherwoodin ottaessa ohjat AVB:ltä joulukuunalussa, kausi näytti käänyvän hienoon nousuun. Maaleja alkoi tulemaan ja sen myötä tuloksia. Marginaalit pettivät kuitenkin lopulta ja joukkue jäi peräti kymmenen pistettä Arsenalista ja neljännestä sijasta.

 

Tuleva kesä ei ole pitkä aika kehittää joukkueetta, koska mm-kisat katkaisevat perinteisen silly seasonin. Siirtomarkkinoilla tuskin tehdään yllätysvetoja tai kovia hankintoja, ennenkuin pelit on pelattu. Vaarana on tietenkin kisaylisuorittajien tarjonta, johon Spurs saattaa helposti kompastua. Mikäli nyt saadaan määritettyä ensin joku valmentaja joukkueelle. Frank de Boer oli vahva kandidaatti jokunen viikko sitten, mutta se rintama on hiljentynyt. Southamptonissa hyvää työtä tehnyt Pochettino on nyt noussut ykkösvaihtoehdoksi englantilaisessa mediassa. Hänen vahvuuksiaan on selkeä yksilöistä riippumaton pelisysteemi (vielä sellainen offensiivinen prässipeli, jolla AVB:n piti nostaa Spurs vahvaksi haastajaksi) ja nuorten pelaajien kehittäminen. Pochettino ei ole ideaali valmentaja siksi, ettei hän eroa mitenkään AVB:n tasosta: nuori ja lupaava. Toisaalta van Gaalin mennessä ManU:n, ei markkinoilla ole tarjolla kovan luokan kokoneita managereita.

 

Seuraavaksi arvioin muutamat joukkueen onnistujat, epäonnistujat sekä potentiaalit. Pyöröovi saattaa käydä lujaa kesällä, mutta toivottavasti ei liikaa. Taitoa on, uskoa ei.

 

Onnistujat

 

Hugo Lloris

 

Lloris on ehdottomasti liigan parhaimpia maalivahteja. Vasta 27-vuotiaalla ranskalaispelaajalla on kaikki mahdollisuudet nousta maailman eliittiin. Hienoista tasonotkahdusta nähtiin kauden aikana, varsinkin syksyn Everton-pelin päävamman jälkeen. Hermostuneisuus karisi kuitenkin kauden loppupäätä kohden, siitäkin huolimatta että epävarmuuden tilan luonut puolustuslinja ei parantanut otteitaan missään vaiheessa. Markkinoilla ei ole tarjolla yhtä valmista huipputason torjujaa, joten Tottenhamilla on täysi työ pitää mies joukkueessa kesän yli.

 

Christian Eriksen

 

Tanskalainen pelinrakentaja on viime kesän hankinnoista ainoa, joka lunasti paikkansa lopulta avauksessa. Nuoren superlupauksen kausi ei lähtenyt kunnolla lentoon heti alkuun. Oli loukkaantumista ja penkkikomennusta. Sherwoodin otetua ohjat, Eriksen tuotti liigassa tehot seitsemän maalia ja seitsemän syöttöä. Hänen kohdallaan van der Vaartin lähtö on vihdoin korvattu. Hetkellisesti Adebayor ja eriksen muodostivat loistavan tutkaparin ja pyörittivät keskenään koko Tottenhamin hyökkäystä. Eriksenillä on kaikki mahdollisuudet kehittyä yhdeksi Euroopan kuumimmaksi pelintekijäksi, jolla on jokainen osa-alue hallussa. Se vaatii vielä hyvän pelisysteemin, joka rakennetaan hänen ympärilleen sekä kunnollisen kärjen, joka ratkaisee tarjoilusta. Adebayor tuskin tulee olemaan se.

 

Epäonnistujat

 

Michael Dawson

Kaboulin loukkaantuminen viime kauden alussa avasi Dawsonille paluun avauksen mieheksi. Samalla pätevän debyyttikauden pelannut William Gallas osoitti, ettei kykene enää ikääntymisen vuoksi vastaamaan fyysisiin ja taktisiin vaatimuksiin. Silti AVB:llä kesti aikaa ratkaista toppariongelma, eikä tammikuun siirtoikkunassakaan tuotu apujoukkoja. Dawson pelasi hyvän loppukauden, mutta tänä vuonna hän on jäänyt auttamattomasti liigan kovimpien hyökkääjien jalkoihin. Toistuvasti laitureiden oli vastahyökkäystilanteissa helppo höynäyttää kokenutta Spurs-pelaajaa, heittämällä pallo toiselta puolelta Dawsonia ja juoksemalla itse toiselta puolelta. Hitaasti kääntyvä ja kiihdyttävä Dawson, ei enää saanut tilannetta tämän jälkeen haltuun. Toisaalta, jos joukkue olisi kyennyt pelaamaan pelikuntoisella ja vireisellä Sandrolla koko kauden, ei ehkä tällaisia yksi vastaan yksi tilanteita olisi ollut tarjolla. Caulkerin myynti Cardiffiin elokuussa näytti kierros kierrokselta entistä typerämmältä ratkaisulta. Toivottavasti hänet ostetaan takaisin tänä kesänä.

Roberto Soldado

Espanjalaiskärjen suurin ongelma oli alkukaudesta, ettei pelisysteemi tukenut häntä millään tavalla. AVB:n potkuihin asti ottelutilastoja katsomalla nähdään kuinka laitapelaajat eivät aja päätyviivalla, eikä keskustan pelaajat saa syötettyä palloa boksiin. Steriilillä pallonhallinnalla Soldado jäi täysin ilman tarjontaa boksissa, ja tämän jälkeen oli nähtävissä kierre: Soldado ei enää hakeutunut niille maalintekosektoreille, jossa oli vahvimmillaan. Koko pelisysteemi petti. Silloin, kun hän teki oikean juoksun, syöttöä ei tullut. Kun se tuli, ei hän ollut liikkeellä oikealla sektorilla. Lopulta, kun Sherwood tuli joukkueseen ja loi systeemin (hataran sellaisen toki), jolla ottelutilastoja katsomalla nähdään entistä enemmän syöttöjä boksiin sekä laukauksia boksin sisältä, ei Soldadolla ollut enää asiaa avaukseen. Adebayorin kunto toki vaikutti asiaan mutta sen pettäessä sisään tuli Harry Kane, joka pelasi vahvasti kolme ottelua putkeen. Soldadolla on ollut siis myös kohtuutonta epäonnea ja vaatisi hyvän managerin luomaan itseluottamusta. Riippuen kesän hankinnoista, espanjalainen pelannee vielä toisen kauden, ja tuskin se voi yhtä heikosti mennä.

Potentiaalit

Erik Lamela

Monissa artikkeleissa pitkin kautta, ja varmasti joissain kauden jälkeenkin, Erik Lamelaa luokiteltiin suurimpien floppien joukkoon. Mutta ongelma Lamelan kohdalla on ollut se, ettei kukaan ole nähnyt häntä oikeasti pelaamassa. Hän ei ensimmäiseen kahteen kuukauteen saanut juuri yhtään avauspaikkaa, eikä vaihtomiehenäkään vakuuttanut. Kyse ei ollut pelaajan taidoista, lähinnä hämmennyksestä. Itseluottamus ja ymmärrys halutusta pelitavasta puuttui. Jostain syystä asia, joka oli selvästi Levyn ja AVB:n pelaajahankintojen sekä sen myötä taktisissa epäonnistumisissa, asetettiin puhtaasti argenttiinalaisen harteille. Oikea valmentaja, oikealla pelisysteemillä saa tästä pelaajasta varmasti sen maailmanluokan tekijän mihin hänen lahjansa viittaavat.

Paulinho

Brasilialainen Paulinho loisti Confederations Cupissa, ja siirtyi kesällä Tottenhamiin. Pelaajassa oli kaikki potentiaalit olla se todellinen box-to-box keskikenttämies, Spursin Frank Lampard. Ominaisuudet ovat siellä, ja siitä syystä hänet on valittu heikon kauden jälkeen Brasilian mm-kisakoneeseen. Paulinhon vihdoin saaden otetta pelistä Sherwoodin alla, Spursin vanha ystävä Charlie "not that kind of a player" Adams kävi tallomassa miehen lasarettiin. Tämän jälkeen ei pelit ole maistuneet. Liike kentällä on ollut epätarkkaa ja innotonta. Vasta viimeisessä ottelussa Aston Villaa vastaan, nähtiin ensimmäisellä puoliskolla se keskikentän dynamo, joka hänen pitkin olla. Varsinkin avausmaalissa nähtiin se mikä idea on klassisessa 4-4-2:sessa, varsinkin Eriksenin pelatessa peliätekevänä laiturina. Toinen kärki joutuu usein valumaan laitaan täyttämään tyhjää tilaa, jolloin keskikentältä on jonkun noustava tarttumaan toisen aallon tilanteisiin. Paulinholla on vahva potentiaali ja toivoisin hänen selviävän kesän mahdollisista siivouksesta. 

 

Mestaruus ratkesi heikkouksilla, ei vahvuuksilla

Vuosi sitten Manchester United juhli kolmattatoista valioliiga mestaruuttaan 11 pisteen kaulalla hallitsevaan mestariin Manchester City:n. Tänä vuonna vastaavanlaista dominanssia ei kyennyt yksikään joukkue tekemään. Fergusonin ManU:n vahvuus oli vahva pelisysteemi ja kokonaisuuden hallinta. Vaikka joukkue kärsi jo silloin ikääntyvästä puolustuslinjasta ja keskikenkertaisesta keskikentästä, Fergusonin luotsaaman joukkueen mentaalinen vahvuus sekä ymmärrys pelisysteemistä olivat ylivoimaisia. Mancinin City ei kyennyt luomaan samanlaista mallia, vaikka materia oli liigan parasta. Tällä kaudella jokainen mestaruustaistossa ollut joukkue kompasteli toistuvasti, eikä loistanut kaikilla pelin osa-alueilla.

 

Liverpoolin maalintekovoima oli uskomaton. Viimeisestä 14 pelistään he voittivat 12. Monet kritisoivat Rodgersia siitä, että taktinen naivius kostautui Chelseaa vastaan ja lopulta henkinen kantti petti Crystal Palacea kohtaan. Tosiasia on kuitenkin se, että Liverpool oli sen verran jäljessä joulukuun jälkeen, että mikäli Arsenal, Chelsea ja City olisivat kyenneet pitämään oman vireensä kasassa, ei tätä jännitys näytelmää olisi edes nähty. Rodgersin työ on ollut hienoa. Tuollaisen piste- ja maalimäärän tuottaminen kauden toisella puoliskolla mustalle hevosellekin kova saavutus. Kuitenkin joukkueen keskittyminen herpaantui kauden pidentyessä, ja taktiikaksi jäi yrittää tehdä enemmän maaleja kuin vastustaja. Mourinho osaa peluutta hyvin tällaisissa otteluissa. Liverpool oli selvästi vaarallisin vastahyökkäysjoukkue liigassa. Mourinhon pyrkimys pelata itse vastahyökkäyspeliä johti voittoon sillä Liverpoolin puolustuslinja oli heikompi. Chelseaa ei häirinnyt se, että Pool piti palloa ja pyöritti.

 

Chelsea taas kaatui siihen, että vankasta puolustuspelaamisen huolimatta kokonaisuus ei Mourinhomaisesti toiminut. Joukkue on tehnyt suuren määrän hankintoja hyökkäyspäähän viimeisten kausien aikana, mutta se 20+ maalin hyökkääjä puuttuu edelleen. Torresin piti aikoinaan ratkaista Drogban tuleva poistuminen joukkueesta, mutta peli ei ole lähtenyt uuden managerinkaan alla lentoon. Maalinteko-ongelmat kevätkaudella, varsinkin alakymmeniköä vastaan, johtivat merkittäviin pistemenetyksiin (15 pudotettua pistettä samassa ajassa kuin voitot ManU:sta, Citystä, Liverpoolista,  Evertonista, Tottenhamista ja Arsenalista). Tappiot Crystal Palacea, Aston Villaa ja Sunderlandia vastaan sinetöivät Chelsean mestaruustaiston ulkopuolelle.

 

Arsenalin kausi lähti vahvasti käyntiin. Özilin hankinta nosti joukkueen henkeä, Giroud näytti nousevan huipulle ja Ramseyn renesanssi käynnistyi. Joukkue kykeni voittamaan otteluita tarpeen mukaan likaisesti tai näyttävästi. Wengerillä näytti olevan vihdoin osa-alueet tasapainossa. Superlupaavan joukkueen lähes jokainen pelaaja kykeni tekemään maaleja ja pelaamaan sulavaa dynaamista hyökkäyskolmanneksen peliä. Ramsey kuitenkin loukkaantui, Özil menetti vireensä ja Giroudilla ei ollut paikkaajaa, kun kuiva kausi alkoi. Tammikuu ei tuonut juurikaan apua loukkaantumisesta kärsineelle joukkueelle. Arsenallille tyypilliseen tapaan joukkueen materia ei kestänyt loukkaantumisten yli. Helmikuun tappio Liverpoolille ja tasapeli ManU:lle sekä mahdoton tehtävä Bayernia vastaan mestareidenliigassa aloitti tasaisen putoamisen taulukossa. Arsenal on toki kiini Fa Cupin voitossa, mutta sekin tuli kovan työn jälkeen rankkareilla Wigania vastaan.

 

Manchester City oli lopulta se joka vei mestaruuden. Rodgersin ja Mourinhon paistatellessa kärkisijoilla alkukeväästä, Cityyn ei kiinitetty samalla tavalla huomiota. Osittain tämä tietenkin johtui siitä, että cup-pelien vuoksi Cityllä oli huomattava määrä rästiotteuila. Voitettuaan nämä rästiottelut, ja Liverpoolin hävitessä Chelsealle, oli Cityn mestaruus yllättäen omissa käsissä. Pellegrinin City lähti yskällehden käyntiin. Syyskauden onneton vieraskunto näytti kostautuvan. Tappiot Cardiffia, Aston Villaa, Chelseaa sekä perinteikkäästi Sunderlandia vastaan, näytti asettavan kauden tyylin joukkueelle. Levottomalla kotivireellä pelaava joukkue (ensimmäisestä kymmenestä kotipelissään City teki seitsemässä 3+ maalia), kompasteli vieraskentillä. Pellegrini näytti juuri siltä valmentajalta kuin ennenkin: arvostettu, ymmärrys pelistä sekä selkeä pelisysteemi mutta ei voittaja. Vuodenvaihteen jälkeen City hävisi kuitenkin vain yhden pelin vieraissa.

 

Ehkä on kohtuutonta todeta, että City ei voittanut mestaruuttaan siksi, että oli paras. Joukkue teki eniten maaleja ja ainoastaan Chelsea päästi vähemmän maaleja. Silti on nähtävä se, että City oli puolessa välissä kautta selkeästi vain haastaja. Heidän vireensä vain parani pitkin kautta, samalla kuin Arsenal ja Chelsea menetti otteensa. Liverpoolin loppukausi oli ilmiömäinen, tosin jos joukkue voittaa Swansean 4-3 ja Cardiffin 6-3, voidaan nähdä että peli kulkee jossain määrin aallonharjalla. Ainoastaan Sturridgen ja Suarezin ilmiömäinen vire piti joukkueen niin vahvoilla mestaruustaistossa. Liverpoolin tappio oli kuitenkin hävitä kuudesta top4-pelistään neljä. Voitto Citystä joulukuussa, olisi ollut voitto mestaruudesta, mutta tämä nyt on sitä loputonta jossittelua.