Levyn otettava osavastuu Spursin epäonnistumisesta

Seurasin ensimmäisen puoliskon eilistä cup-ottelua West Hamia vastaan. Ensimmäiset 20-25 minuuttia jaksoin olla innostunut siitä millä intensiteetillä Tottenham pelasi. Palloa pelattiin nopeasti keskikentältä hyökkäyspäähän, laitoja käytettiin, keskityksiä heitettiin boksiin ja vauhtia oli niin hyökkäys kuin prässipelissä. Ensimmäisen 45 minuuttia täyttyessä päätin lopettaa ottelun katsomisen sillä joukkue oli useista laukauksistaan huolimatta saanut vain yhden niistä kohti maalia. Tavallaan se vanha Spurs oli tullut takaisin mitä monet toivoivat. Villiä ja jännittävää, mutta samalla niin tajuttoman epätehokasta. AVB:n taktisesti taantuneeseen lateraalifutiksen verrattuna tämä oli toki yleisöystävällistä, lopputulos oli vain täysin sama.

Kulunut viikko on ollut yhtä mediamyllyä Tottenhamin ympärillä. Joka suunnalta tuntuu vuotavan erillaisia visioita siitä, että mikä oli todellinen syy Spursin epäonnistumiselle tällä kaudella. Olen ilmeisesti valikoinut Twitter-feediini toimittajia ja bloggareita, jotka ovat AVB myönteisiä. Näiden analyysien ja tietolähteiden perusteella kyse onkin Daniel Levyn epäonnistumisesta. AVB ei saanut pelaajia, jotka oikeasti halusi. Moutinhon piti korvata Modric jo 2012 elokuussa mutta Levy jäi painimaan siirtosummasta viimeiseen minuuttiin asti. David Villa oli jo tulossa kesällä mutta jotenkin Levy jätti hankinnan roikkumaan ja lopulta Villa oli toisen joukkueen pelaaja. Hulkia on myös väläytelty mutta kyseisen pelaajan hinta on jo ehkä Spurs-omistaja Lewisille jo liian iso.

Joka tapauksessa AVB:n todellinen pyrkimys näytäisi analyysien perusteella olleen peluuttaa 4-3-3 -systeemiä todellisilla maalejatekevillä nopeilla laitahyökkääjillä. Eriksenin tyyppisen kymppipelaajan hankinta tuli listalle vain siitä syystä, että pelaajamateriaali ei soveltunut haluttuun taktiikkaan. Townsend, Lennon, Sigurdson ja Chadli ei kykene olemaan tarpeeksi hyviä käännettyjä laitureita edes 4-2-3-1 -systeemissä. Tavallaan koko taktiikka kuihtui kasaan. Materiaalissa ei ollut ongelmia, vaan taktiikassa. AVB ei kyennyt muokkaamaan taktiikkaa pelaajien mukaan, vaan yritty työntää neliötä pyöreään reikään toistuvasti. Menestyneet ja hyvä valmentajat osaavat rakentaa taktiikan vahvuuksien perusteella. AVB:llä oli vain yksi suunnitelma, eikä mitään sen varalla, jos se epäonnistuu. Se oli AVB:n heikkous.

Mutta Spursin johtokunnan on otettava vastuu tästä. AVB palkattiin rakentamaan joukkueelle suunta ja identiteetti. Hankintoja yritetään nyt vyöryttää AVB:n niskaan. Mutta on vaikea uskoa hänen olleen niin naivi, ettei olisi esimerkiksi halunnut ratkaissut laitapakkiongelmaa kesällä Coentrao olisi voinut olla tarjolla, mutta Levy laski vain Bale rahoja. Tottakai AVB on hyväksynyt jokaisen pelaajakaupan, mutta tuskin osa näistä oli ne ensimmäiset vaihtoehdot. Levyn aikaisemmat bisnekset huomioon ottaen, on vaikea olla näkemättä Levyä toteamassa, että Moutinhoa et saa mutta voit valita vaikka Eriksenin ja Huddlestonen väliltä. Tarkoitan, että AVB todennäköisesti valitsi jokaisessa tilanteessa paremman vaihtoehdon monen pelaajan kohdalla, joista yksikään ei toteuttanut sitä todellista visiota.

Sherwoodin pelillinen idealogiaa on vaikea arvioida yhden ottelun perusteella. Se on vähintäänkin erillainen. Onko se parempi, riippuu puhtaasti siitä miten nopeasti joukkue omaksuu sen ja tuottaako se tulosta välittömästi. Tässä tilanteessa melkein täysin sama kuka joukkuetta valmentaa loppukauden. Hyvät vaihtoehdot on tarjolla vasta ensi mm-kisojen jälkeen. Pelkään pahoin, että koko kriisin suurin häviäjä on Erik Lamela, pelaaja josta oikeasti voisi tulla mitä vaan. Nyt hän on täysin ulkopuolinen: ei osaa kieltä, ei pääse edes kokoonpanoon ja ihmettelee varmasti miksi vaihtoi Rooman lämmön valtataistelujen ja bisnesjuonittelujen Pohjois-Lontooseen.

Levyn viikate heilahti - AVB ulkona

Villas-Boas oli pitkästä aikaan sellainen valmentaja, joka vaikutti hyvältä. Kokonaisvaltainen nuori visionääri, joka voisi viedä Tottenhamin seurarakenteeltaan ja pelitavaltaan nykypäivään ja siitä pidemmällekin. Projekti ei lähtenyt sitten käyntiin. Liverpool tappiota katsellessa, oli helppo nähdä taas kerran, että jokaisella osa-alueella oli ongelmia mutta vaikea oli enää ymmärtää mistä nämä ongelmat johtuivat. Alkukausi lähti käyntiin nykien uusien pelaajien ja taktisten epäonnistumisten vuoksi. Joulukukuuhun tullessa taktiset valinnat paranivat ja muutaman viikon näytti siltä, että transitiovaiheessa löydettäisiin jokin välimuoto, jolla pystytään pelaamaan. Materiassa ei pitäisi paperilla olla mitään vikaa, vaikkakin jotkin hankinnoista eivät ole potentiaaliinsa osunut. Mutta se, että viimekausien parhaat pelaajat hetkittäin näyttävät alasarjatason pelaajilta, on todella huolestuttavaa. Tämän tason pelaajilta luulisi löytyvän työetiikkaa vaikeina aikoina, mutta murskatappioissa Cityä ja Liverpoolia vastaan oli nähtäväsissä luovuttamisen mentaliteettia.

Joukkueteknisesti ongelmat ovat olleet selkeästi siinä, että Caulker myytiin, vaikkei Kaboul ollut vielä pelikuntoinen. Caulker on osoittanut Cardiffin paidassa, että pystyy hallitsemaan puolustuslinjaansa kovankin paineen alaisena ja paukuttanut hurjia tilastoja puolustuspelaamisessa. Dawson ei vaan pysty viime kauden sankaruuksistaan huolimatta ottamaan linjan johtajuutta haltuun. Toinen oli onneton Danny Rosen loukkaantuminen heti Assou-Ekotton lainaamisen jälkeen. Naughton ei ole osoittanut pariin vuoteen kykenevänsä pelaamaan tasaisesti edes luonnollisella pelipaikallaan, eikä Rose kaikista hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta ole vielä se valmis pelaaja, joka tämän tason joukkueessa voisi olla joka viikon avauksessa. Keskikenttä pakattiin myös liian samanlaisilla pelaajilla, jotka vuorotellen ovat huonossa pelivireessä tai loukkaantuneena, eikä aitoa rotaatiota ole edes saatu aikaiseksi. Ainoa ilo on ollut Holtbyn nousu viimeisen kuukauden aikana.

Edelleenkin kysymyksenä on sitten kuka ottaa vastuun loppukaudesta tai seuraavista vuosista. Chelsea sai Benitezin kaltaisen kokeneen ja menestyneen valmentajan hoitamaan kunnialla vuosi sitten kauden loppuun. Ketä tällä hetkellä olisi vapaana? Entä sellaisia, jotka haluaisivat hypätä isolla rahallakaan kriisiseuran puikkoihin? Peli-idealogiaan sopivia olisi tällä hetkellä ainoastaan Laudrup, jonka viehätys Walesissa on ollut laskussa tämän kauden tai Pochettino, joka tuskin lähtee Southamptonista. Todennäköisesti jostain puskista ostetaan ulos Juande Ramos -tyyppinen uusi epäonnistuminen. Celta Vigon Luis Enriqueta on uumoiltu, mutta mies epäonnistui Romassa täysin muutama vuosi sitten, eikä tarttunut huhujen mukaan Barcelonan pestiin, jota Villanovan sairastuttua uudestaan tarjotiin hänelle. Tim Sherwood todennäköisesti ottaa vastuulleen liiga cup -pelin West Hamia vastaan. Levy on todennäköisesti kyllä jo päättänyt vaihtoehtonsa ja käynyt neuvotteluja epävirallisesti jonkin aikaa, tuskin kovinkaan pitkään odotellaan ratkaisua.

AVB:n otteet vajaassa puolessatoista kaudessa ovat olleet ristiriitaisia. Pelilliset ongelmat ovat olleet aina näkyvillä, mutta silti Spurs saavutti viime kaudella valioliiga-ajan piste-ennätyksen, aloitti tämän kauden toiseksi parhaalla pistetuloksellaan ja on liigan paras vierasjoukkue. Kotijoukkueena toki pohjalla. Silti AVB:n otteluiden voittoprosentti oli 54, mikä on paras potkut saaneelta spursvalmentajalta sitten 1899. Potkut onkin ehkä merkki siitä, että mitkä Levyn ambitiot ovat. Paras valmentaja vuosikymmeniin ei vain ole näillä sijoituksilla tarpeeksi hyvä. Mitä seuraavaksi?

Kolme ottelua, seitsemän pistettä. Spurs kriisissä?

Murskaavan City tappion jälkimainingeissa totesin ystävälleni, että jos City johtaa puolen tunnin pelin jälkeen ottelua 2-0, maaleilla jotka tulivat puhtaasti puolustuksen organisoinnin sekoilusta, ei yhdenkään joukkueen voinut olettaa nousevan siitä. En nähnyt ongelmaa edes siinä tappion suuruusluokassa. Se oikeastaan vaan osoitti paremmin ne joukkueongelmat kuin niukka tappio olisi koskaan voinut. Tottenhamin maaliero oli joka tapauksessa huono, ja se johtui tehtyjen maalien vähyydestä, eikä niinkään päästettyjen maalien määrästä.

Kolme ottelua myöhemmin AVB on kehittänyt taktiikkaansa, ja vapauttanut pelaajiaan enemmän kurinalaisuudesta. Tämä on tuottanut kaksi tehtyä maalia jo seuraavissa kolmessa pelissä. Päästetyt maalit näissä otteluissa kuvastavat osittain sitä, että aktiivisuutta on lisätty, mutta myös sitä että puolustuslinjan loukkaantumisien vuoksi Tottenham ei ole voinut pelata koko kautta juurikaan parhaalla avauksellaan. Dawson toki on hetkittäin hyvä taistelija, mutta auttamattomasti liian hidas korkeaan linjaan. Sunderland pelissä eräänä hetkenä hän viittoili käsillään linjaa suoraksi ja nostamaan sitä. Muut puolustajat asettuivat toiveen mukaan ja nostivat linjaa, mutta Dawson jäi heti jälkeen muutaman metrin. Johtajuus löytyy, mutta oma tekeminen uupuu. Samaan aikaan Dawsonin ominaisuuksilla varustettu Steven Caulker myytiin Cardiffiin ja esimerkiksi Crystal Palacea vastaan tuotti viisi taklausta, viisi syötönkatkoa, kaksi blokattua laukausta ja masiiviset 19 pallonpurkua (tilastot F365: Numers and Stats).

Sarja on todella tasainen ja yllätyksellinen tänä vuonna. AVB on siinä mielessä ehkä missanut joitain mahdollisuuksia olla mukana jopa mestaruustaistossa, mutta suhteessa muihin joukkueisiin saanut kohtuutonta kritiikkiä osakseen. Mourinhon nykyinen Chelsea on heikoimmin kautensa avannut Mourinhon joukkue koskaan (30 pistettä 15 ottelusta). Moyesin ManUlla on kasassa 14 pistettä ja 15 maalia vähemmän kuin vuosi sitten Fergusonilla. Manchester Cityn vieraskunto on Southampton tasapelin jäljiltä edelleenkin onnetont. Joukkue on menettänyt johtoasemasta kahdeksan pistettä vierasreissuillaan tällä kaudella. Sen sijaan AVB Tottenham tuotti ennätysmäärän valioliigapisteitä viime kaudella, ja nykyinenkin kauden alku on toiseksi paras valioliigassa. Ainoastaan Arsenal on parempi vierasjoukkue kuin Tottenham tällä hetkellä. (F365: Numers and Stats)

Siinä, jossa viikolla pelattu Fulham ottelu vaati onnea ja yksilösuorituksia, oli Sunderland peli jo askel parempaan suuntaan. Tosin, jos pallo olisi viety pilkulle Sandron käsipallon seurauksena, tämän postauksen tunnelma olisi hyvin erillainen. Vaikkakin taas noustiin takaa voittoon, oli Tottenham todella huono maalin edessä. Ensimmäisen puoliskon staattisen siirtelyn jälkeen toisella puoliskolla joukkue sai varmaan ensimmäistä kertaa luotua jatkuvasti Defoen ja Paulinhon juoksujen myötä maalinteko paikkoja boksin sisältä. Defoella oli neljä laukausta ja Paulinholla kolme, jotka olisi pitänyt kaikki saada selkeästi maalia kohti. Kerrankin boksiin myös pelattiin sellaisia palloja, joita Soldado on odotellut jo kohta puoli kautta. AVB:n siirryttyä aitojen kärkien käyttöön, kentän koko leveys on vihdoin saatu käyttöön. Townsendin tulo vaihdosta vasemmalle laidalle tuotti heti tulosta.

Koko joukkueen pelistä uhkuu entistä enemmän itseluottamusta. Holtby pystyy pelaamaan todellisella intensiteetillä lähes koko ottelun. Hän osallistui kaikkeen, prässiin, rakenteluun, juoksuihin, läpisyöttöihin ja laukauksiin. Naughton pelasin selkeästi parhaimman pelinsä vasempana laitapakkina, vaikka hänen oikea jalkaisuutensa tuottaa edelleen ongelmia. Tämä mahdollisti Chadlin pelaamisen selkeämmin hyökkäyksen tukena, lihaksena olemisen sijaan.Chadlin hieno pudotus Walkerin vapaapotkusta Paulinhon tasoitukseen osoittaa sen, että miehen pääpelivoimaa pitää kyetä hyödyntämään erikoistilanteissa.

Seitsemän pisteen jälkeen vastaan tulee Liverpool, joka on tähän mennessä pelannut yli odotustensa. Gerrard ja Sturridge ovat toki loukkaantuneina, mutta Suarez näyttää olevan sellaisessa vireessä, että pystyy ratkomaan yksinään otteluita. Pelistä ei todellakaan tule helppoa. Mutta jos puolustuslinjaan saadaan parhaat mahdolliset miehet ja keskikentän pohjalle Sandro #beastmode'ssa, voidaan ehkä kyetä hillitsemään Poolin hyökkäyspelaamista. Torstainen Anzi-peli eurooppa liigassa, määrittänee jonkin verran sunnuntain kokoonpanoa. Mikäli joukkue pystyy tämän kaltaiseen peliin, olisi syytä saada Soldado takaisin. Tulevissa peleissä ei ole mahdollisuutta tuhlata tällaista määrää maalintekopaikkoja.

Härkäviikon liigakatsaus

Joulunpyhät ovat kiireistä aikaa englantilaisille seuroille. Nyt nekin, jotka eivät pelaa euroopassa, joutuvat pelaamaan kahta ottelua viikossa pitkälle kevääseen FA Cupin tullessa vielä mukaan kuvioihin. Joulun odotuksen starttaa keskellä viikkoa pelattava liigakierros. Kierroksella ei ole hegemoniapelejä juurikaan. Martinez vastaan Moyes voidaan ehkä lukea sellaiseksi, vaikkei yleensä Evertonin ja ManUn kohtaamisessa ole ollut kummoisia jännitteitä. Chelsea pelaa vieraissa Sunderlandia vastaan, ja kysyä voikin, että kuka tulee paikalle. Sunderland on ollut sekoiluistaan huolimatta välillä hyvä ja epäonnekas. Chelsea taas yhdessä ottelussa maaginen ja toisessa täysin kateissa. Newcastle on voittanut jo neljä ottelua putkeen, jatkuuko vire Swansean vieraana? Tottenham vierailee managerittoman Fulhamin vieraana. Ykkösjoukkueen päävalmentaja Meulensteen ottaa ohjat, ja voidaan arvuutella tuleeko heti takkiin, vai klassinen suoritustason ylinousu uudella valmentajalla.

Kiinitetään hetkeksi huomio tämän hetkisen top4:n suorituksiin, ja yritetään löytää joku mittari niille. 

Arsenal johtaa sarjaa neljällä pisteellä. Arsenal on pelannut 13 ottelustaan yhdeksän tämänhetkistä alakymmenikköä vastaan (71% pisteistä) ja tehnyt niitä vastaan 22 maalia (81% kaikista). Yläkymmeniköstä Arsenal on pelannut vieraissa vain ManUa vastaan, ottelun jonka hävisi. Kotivoitot Liverpoolista ja Tottenhamista näyttivät silloin paremmilta kuin nyt, kun molempien seurojen otteita on seurattu pidemmin. Southampton kaatui lopulta yllättäen helposti Borucin sekoilun seurauksena. Arsenal kohtaa joulukuusa vielä kotona Evertonin ja Chelsean sekä Manchester Cityn vieraissa. Muut tiukat ottelut sijoittuvat helmi-maaliskuulle, joka on ollut Arsenalille yleensä se hetki, jolloin pudotaan parissa viikossa kaikista mahdollisista pokaalikilpailuista, paitsi neljännen sijan pokaalista. Joulukuun tulos sekä tammikuun siirtomarkkinat määrittävät Arsenalin mahdollisuudet mestaruuteen.

Chelsea seuraa Arsenalia toisella sijalla. Joukkueella on ollut yllättäviä suoritusongelmia. Yhdessä ottelussa peli soljuu ja seuraavassa on vaikeata jopa saada aikaiseksi laukausta maalia kohti. Chelsean kärjet ovat tehneet joukkueelle liigamaaleja vuonna 2013 vain viisi kappaletta. Se ei ole hyvä merkki. Chelsea on pelannut 13 ottelustaan alakymmenikköä vastaan kuusi ottelua (59% pisteistä) ja tehnyt niissä 18 maalia (67% kaikista). Chelsean on voittanut vain kolme peliä (kaikki kotona) nykyisestä yläkymmeniköstä. Näistä yksi on huono vieraskuntoinen Manchester City, kompasteleva Southampton sekä kymmenikköön vasta viime kierroksella noussut Hull. Ilman Hullin nousua ja Chelsean onnekasta tasapeliä WBA:sta, olisi WBA yläkymmenikössä, jolloin Chelsea olisi voittanut vain kaksi nykyisestä yläkymmeniköstä. Vierasrintamalla Chelsea on hävinnyt Evertonille sekä Newcastlelle ja pelannut tasan Tottenhamin ja ManUn vieraana. Chelsea kohtaa välittömistä kilpailijoistaan joulukuussa Liverpoolin kotona ja Arsenalin vieraissa. Muuten Chelsean vaikeammat ottelut ovat ripoteltu tasaisesti, eikä kovinkaan pahaa sumaa tule muodostumaan.

Manchester City norkoilee kolmossijalla lähinnä maagisen kotikunnon vuoksi. Joukkue on tehnyt enemmän maaleja (29) kotona kuin yksikään muu joukkue yhteensä. Kaikissa kilpailuissa City on tehnyt 42 maalia 12 kotipelissä, joka on aivan tajuton luku. Ainakin, jos vertaa Cityn vieraskuntoon liigassa: vain kahdeksan tehtyä maalia kuudessa pelissä. City on pelannut alakymmennikköä vastaan seitsemän peliä (40% pisteistä) ja tehnyt niitä vastaan 17 maalia (46% kaikista). City näyttäisi pärjäävän keskivertoa paremmin siis yläkymmenikköä vastaan. He ovatkint voittaneet kotonaan Tottenhamin, Newcastlen, Evertonin ja ManUn sekä tietenkin nyt kymmenikössä majailevan Hullin (joka on ainoa joukkue, joka on päästänyt Etihadilla alle kolme maalia ottelun päättyessä 2-0). Vieraissa yläkymmeniköstä City on pelannut vain Chelseaa vastaan, häviten ottelun. Cityn vieraskunto on ongelma. Muutosta ei näillä näkymin nähdä. Joulukuussa City pelaa kotonaan toki Arsenalia ja Liverpoolia vastaan, jotka voivat olla haastavia otteluita. Vieraissa käyvät Southamptonin luona, jonka aktiivinen prässipeli voi häiritä Cityn jo haurasta vieraspelaamista. Cityn muut kovat pelit sijoittuvat kauden loppupuolelle maalis-huhtikuuhun, ja siihen mennessä on tietyt ongelmat voitu ratkaista, ja City voi marssia mestaruuteen.

Liverpool istuu vielä nelossijalla Hull tappiostaan huolimatta. Liverpoolilla on ollut suuria ongelmia kyetä pelaamaan samalla intensiteetillä kokonaisia otteluita. Joukkue onkin tehnyt 76% maaleistaan ensimmäisellä puoliskolla ja päästänyt 69% maaleistaan toisella puoliskolla. Kärkipari Suarez ja Sturridge on tehneet 64% Liverpoolin maaleista. Sturridge on loukkaantuneena ensi vuoteen asti. Tämä ei välttämättä ole ongelma. Hyökkääjien keskinäinen peli on hetkittäin olematonta, ja Coutinhon paluu pelikuntoon voi ainoastaan hyödyttää Suarezin peliä. Liverpool on pelannut otteluistaan alakymmenikköä vastaan seitsemän (79% pisteistä) tehden 18 maalia niitä vastaan (72% kaikista). Poolin kohdalla on jo hyvä huomata maali ja pistekeskittymät, mitkä voivat muodostaa kauden mittaan ongelmia. Mestaruustaistossa ei riitä vain heikompien lyöminen suurinumeroisesti, mestareidenliigapaikassa tosin se voi riittää. Olettaen että maalintekijät pysyvät pelikunnossa ja -vireessä. Yläkymmeniköstä Pool on voittanut vain ManUn kotonaan, maalilla joka tuli kulman jälkitilanteesta. Muut kohtaamiset ovat olleet vierastappio Arsenalille, sekä maalilliset tasapelit Evertonin ja Newcastlen vieraana. Toinen vierastappio tuli sopivasti Hullille viime kierroksella, jonka myötä Hull nousi yläkymmenikköön. Liverpool pelaa joulukuussa kilpailijoistaan Chelsean, Manchester Cityn  ja Tottenhamin vieraana. Vaikea pyhäruuhka voi merkata Liverpoolin suunnan kohti loppukautta. Muut yläkymmenikön ottelut jakaantuvat pitkin loppukautta.

Nelikkoa määrittelee seuraavat kysymykset:

• Miten Arsenalin itseluottamus kestää oikeasti kovissa peleissä, jotka määrittävät mestaruustaistoa?
• Pystyykö Chelsea tarpeeksi tasaiseen pelaamiseen, jotta voi kilpailla mestaruudesta?
• Saako Manchester City vieraskuntonsa samalle tasolle kuin kotikuntonsa?
• Miten Liverpool selviää hyökkäyspään loukkaantumisista? Sekä keskiinäisistä peleistä top4-kandidaattien kanssa?

Jos tehdään pikaisesti sama herkkyysanalyysi Tottenhamille, voidaan todeta Tottenhamin pelanneen alakymmenikköä vastaan kuusi ottelua (71% pisteistä), häviten ainoastaan West Hamille, joka Hammersin nykykunnolla näyttää pelkästään nololta. Näissä otteluissa Spurs on tehnyt seitsemän maalia (64% kaikista). Yläkymmenikköä vastaan tuloksena on kotona voitto Hullista sekä tasapelit Chelsean ja ManUn kanssa. Vieraissa tasapeli Evertonin vieraana sekä tappiot Arsenalia ja Manchester Cityä vastaan. Joulun alla Tottenham pelaa ainoastaan Liverpoolin kotona ja Newcastlen vieraissa. Uudenvuodenpäivänä kohdataan ManU jo toistamiseen. Tottenham on pelannut koko yläkymmenikön maaliskuun loppuun mennessä, joten ns. run-in on tänä vuonna helpompi. Jos joukkue selviää kunnialla joulukuusta ja tekee tarvittavat hankinnat tammikuussa, voi mahdollisuus top4-sijoituksella palata. Erona nykyiseen ylänelikkoon, joiden sijoitus ehkä hieman vääristää pelillisiä tuloksia, Tottenham on aidosti ollut huono, ja suunta voi olla vain ylöspäin. Otteet ManUa vastaan osoittivat, että Spurs pystyy henkisesti nostamaan tasoaan ja pelata uskaliaammin saaden tuloksiakin. Tämän viikon ottelut Fulhamia ja Sunderlandia vastaan ovat pakkovoittoja, ja hyvä tulos ensi viikolla Liverpoolia vastaan voi kääntää joukkueen kurssin.

AVB muuttaa taktiikkaansa rohkaisevalla tuloksella

ManUn hakatessa Leverkusenia 5-0 vieraissa viikolla, oli helppo uskoa, ettei Tottenhamin kausi vielä saisi kaivattua suunnan muutostaan. AVB yllätti tekemällä usean vaihdon avaukseen ja samalla muuttaen taktiikkaa ja pelisysteemiä. Aluksi näytti, että pelattaisiin normaalia 4-2-3-1:stä Dembelen ottaessa kymppipaikan, Paulinhon ja Sandron ankkuroidessa. Ensimmäisen puoliajan edetessä tuli selväksi, että AVB peluuttikin eräänlaista 4-4-1-1:stä, jossa Paulinho oli suoraan Soldadon alla tukihyökkääjänä. Samalla peliä levitettiin rajusti käyttämällä kerrankin oikeita laitureita oikeilla pelipaikoillaan. Chadlin esitykset vasemmalla olivat hänen parastaan tällä kaudella, vaikkakin kehitystä vielä tarvitaan. Lennon sen sijaan pisti Evran ongelmiin jo alussa muutamaan otteeseen.

Walkerin vapaapotkusta tullut maali tuli tärkeässä vaiheessa, tosin ehkä helpostikin, sillä ManUn hyppäävän muurin alta maalin mennyt veto, olisi helposti katkottu. Tottenham pääsi vihdoin pelaamaan kaipaamaansa prässipeliä sekä vastahyökkäyspeliä, johon kokoonpanon pelaajat soveltuivat oivallisesti. Soldado pelasi huomattavasti paremmin ja aktiivisemmin alkuun. Pelasi itsensä avopaikaan ohjaamalla nopean pystypallon Paulinholle, joka pisti miehen yksin läpi oikealta. Ainoastan Pavluychenkomainen ratkaisu yläkatsomoon oli pettymys. Hetkeä myöhemmin Soldado pelasi Lennonin yksin läpi, jonka veto meni suoraan kohti ManU veskari De Gea:aa, eikä Lennon saanut löydettyä takatolpalla väijyvää Paulinhoa saatua torjunnasta pallon takaisin itselleen. Sitten Walker Jonjo Shelveyn -tyyliin järjesti Rooneylle avopaikan pudottamalla Valencian keskityksen suoraan Rooneyn jalkaan.

Toisella puoliajalla mentiin ensin ManUn viedessä peliä, Chiricesin ja Sandron katkoessa ratkaiseviä syöttöjä ja taklaamassa kovaa mutta oikein. Sandron eurogoal ylänurkkaan toi Spursin taas johtoon, mutta vain pari minuutta myöhemmin Lloriksen virhearvioinnin tuloksena Wellbeck kaatui nurmen pintaan ja pallo vietiin pilkulle. Peli oli sen jälkeen täysin avoin. Kumpi tahansa pystyi voittamaana ottelun ja loppua kohden Tottenham sai vapaapotkuja ja kulmia ja ManU pelaajat väsyneinä keltaisia kortteja. ManUn rikkeistä vihellettiin hyvistä asemista kahdeksan vapaapotkua Tottenhamille. Pitkästä aikaa näytti siltä, että Spurs on saanut vireensä takaisin, ja mitä parasta vauhtinsa. Palloa siirrettiin pelottomasti ja nopeasti hyökkäysalueelle ja aikaan saatiin vaarallisia tilanteita ja prässin avulla hyvää painetta.

Vaikka tasapeli ehkä oli hyväksyttävä tulos tästä ottelusta, oli kuitenkin ikävää nähdä ManUn molempien maalien johtuvan puolustusvirheestä, eikä heillä muuten ollut kovinkaan vaarallisia tilanteita tai pitkäkestoista pommitusta Spursin boksiin. Myös hyökkäyspään impotenssi on edelleen vallitseva ongelma. Soldadon itseluottamus on varmasti heikko tällä hetkellä, ja hän tarvitsee kipeästi pelitilannemaalin tai useamman, saadakseen uskonsa takaisin. Keskityksetkin ovat enimmäkseen heikkoja, ja erikoistilanteista yleensä saadaan veto aikaseksi ekaan mieheen taikka hävitään pääpallo. Mutta mikä tärkeintä, joukkueen tahto oli aivan toista luokkaa. Jopa monta ottelua täysin sumussa pelannut Dembele näytti heränneen Tromsön pakkasessa, jossa meinasi vaihdosta tullessaan tehdä kaksi maalia muutamassa minuutissa, ainoastaan tolpan estäessä toisen osuman. Mutta hän jatkoi esityksiään hyvin tähän peliin ja antoi Paulinholle aidon mahdollisuuden pelata ylempänä hyökkäyksen tukena, jotain mikä on tällä kaudella tehnyt Spurssista lähes poikkeuksetta vaarallisemman.

Seuraavat kaksi viikonloppua käytetään vieraskiertueella ensin Fulhamin vieraana ja sitten Sunderlandin. Paperilla kaksi helppoa peliä, joista voitot ovat pakollisia tässä vaiheessa kautta. Tällaiset ottelut ovat tosin edelleenkin arvelluttavia Tottenhamin kannalta. Näistä pudotetaan pisteitä joka kausi. Onneksi sentään Eurooppa Liigan lohko on jo voitettu ja viimeinen kotipeli Anzia vastaan voidaan käyttää puhtaasti harjoitteluun ja b-joukkueen testaamiseen.

#AVBOut mutta #kukasisään?

Postauksen tarkoitus ei ole oikeastaan esittää AVB:n korvaamista toisella valmentajalla. Eikä varsinkaan AVB:n korvaamista entisellä tsekkikärki Pavel Kuka:lla. Tarkoitus olisi pohtia hetki niitä ongelmia, joita Tottenham kohtaa tällä hetkellä, ja miten niitä voidaan ratkoa. Ilmeisesti Alan Curbishley on ilman töitä?

Jalkapallo on entistä kiihtyneemmin muuttunut oligarkkien harrastuskentässä, jossa joukkueen koko, saavutukset ja tulokset tavallaan reflektoivat heidän elämänvalintojaan ja persoonaa. Chelsean Roman Abramovich oli yksiä ensimmäisiä nykyisen omistajuusaallon tekijöistä. Aiemmin englannissa seurat omistivat joko yhteisöt tai sitten joku paikallinen patruuna, ja siten joukkue oli sidottu kotikaupunki identiteettiin. Suomessa on vahvat perinteet tässä, jotka voidaan nähdä esimerkiksi vahvan jalkapallokulttuurin nouseen esimerkiksi paperiteollisuuskaupunkien ympärille. Cardif Cityn Vincent Tan, AC Milanin Berlusconi, Watfordin taustalla oleva Pozzon suku ovat uutta kaartia. Jopa monet hengettömät sijoituskonsortiumit, jotka löytyvät Manchester Cityn ja PSG:n taustalta, käyttävät joukkueita tavallaan imagon rakentamiseensa. Ainoastaan Espanjassa on vahva historia persoonallisten johtajien kanssa. Real Madridin ja Barcelonan toki omsitavat fanit, mutta niiden johtoon nousee toistuvasti Florentin Perezein kaltaisia egomaanikkoja, jotka pönkittävät omaa arvovaltaansa räikeillä ulostuloilla ja massiivisilla pelaajakaupoilla.

Kasvavassa kilpailussa, siirtosummien ja palkkabudjettien kasvun myötä, joukkueet ovat entistä enemmän median huomiossa. Tästä syystä yhä useampi omistaja painaa paniikkinappulaa suhteellisen nopeasti. Newcastlen omistaja Mike Ashley heitti Chris Hughtonin ulos, vaikka paluu valioliigaan oli onnistunut ja tulokset rohkaisevia pitkälle tähtäimelle, Blackburnin sekoiluista puhumattakaan. Arsene Wenger on tällä hetkellä pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut manageri missään joukkueessa. Wenger on saanut rakentaa dynastiaansa jo yli seitsemäntoista vuotta. Kakkosena tulee Newcastlen nykyinen valmentaja Pardew, joka on kohta kestänyt kolme vuotta pestissään. Vaikka valmentajanvaihdokset toisinaan antavat uskoa parempaan menestykseen, ei ne yleensä pitkällä tähtäimellä ole toimineet. Organisaation vaihtuminen ja pelaajaruletti yleensä sekoittaa yhteinäisyyden täysin. Liian usein ei uusi valmentaja ehdi rakentaa omaa pelillistä identiteettiään seuraan ja joukkueeseen, kunnes liipasin käy uudestaan.

Tottenhamin entinen omistaja Lordi Sugar on käyttänyt Twitteriä pitkin syksyä ilmaistaakseen pettymyksensä joukkueen nykymenoon. AVB ei hänen mukaansa tiedä mitä tekee, ja joukkueen toiminta on hävettävää. Toki totta, mutta ennen Levyn nousua Tottenhamin johtoon seura oli jopa putoamisvaarassa kaudella 1997-98. Levy on rakentanut pragmaattisuudellaan vakaan pohjan, joka on mahdollistanut uuden stadionin rakentamisen lähitulevaisuudessa. Levyn ainoa heikkous on ollut ambivalentti siirtopolitiikka. Hetkittäin viime aikoina hankinnat on ollut maagisia joukkueelle ja hyvää liiketoimintaa (van der Vaat, Kranjcar, Holtby, Lloris, Adebayor laina), toisinaan taas hätäostoksia  tai vääriä profeettoja (Saha, Bentley, Nelsen, Pienaar, Dos Santos, Hutton, Pavlyuchenko). Täsmälliset ohilaukaukset ovat häirinneet joukkueen kehitystä, ja liian usein parhaat pelaajat vielä Jollin aikana jouduttiin myymään pahimmille kilpailijoille. Sugar ei ole kuitenkaan kyennyt osoittamaan, että kuinka Levyn tai AVB:n pitäisi toimia, jotta paketti olisi paremmin kasassa.

Valmentajamarkkinoilla ei tällä hetkellä vain ole ketään nuorta, modernia ja nousevaa valmentajaa, joka istuisi Tottenhamin peli-idealogiaan paremmin kuin AVB. Varovasti sitä haluaisi uskoa, että Jürgen Klopp vapautuisi Dortmundista, ja hän ottaisi vetovastuun ja rakentaisi Spurssin samalla tavoin kuin Dortmundin. Sekoitus omaa akatemiaa ja halpoja pelitapaan sopivia täsmähankintoja. Tällaista unelmaa emme tuskin pääse elämään. Jos Kloppin aika Dortmundissa loppuu lähivuosina, on varmasti suuri osa euroopan suurseuroista tarjoamassa allekirjoitettua shekkiä ilman summaa. Swansean Laudrup tai Southamptonin Pochettino ovat tavallaan saman profiilin valmentajia kuin AVB, mutta lähtisikö kumpikaan tässä tilanteessa vaihtamaan seuraa mikäli Levy soittelisi. Jotkut Spurs fanit toivoivat puolitosissaan edellä mainitun Klinsmannin paluuta seuraan, mutta Klinsi vie USA:n maajoukkuetta ensi kesänä Brasilian lopputurnaukseen. Tavallaan jos Big Sam Allardyce saa potkut West Hamista, on se taso, jota juuri nyt on tarjolla. Muuta vaihtoehdot ovat lähinnä yhtä hakuammuntaa kuin AVB. Voi olla, että jokin ulkomaainen valmentaja on todellinen hitti, mutta näin luultiin myös Juande Ramosista ja miten siinä sitten kävikään? Cardiffin Malky MacKayn ottaisin ehkä viiden vuoden päästä. Hän on näyttänyt miten joukkue saadaan pysymään omassa pelisuunitelmassa loppuun asti, ja miten sillä tavoin saada revittyä pisteitä vaikeistakin peleistä.

Tässä tilanteessa olisi järkevintä, antaa kausi aikaa AVB:lle. Rakentaa pelisysteemiä, kokeilla niissä rajoissa kuin tulokset eivät kärsi tämän enempää. Europaikka on vaatimus, Mestareidenliigan paikka kohta jo toiveunta. AVB: pitää joustaa taktiikassaan ja yrittää löytää joku balanssi joukkueen taitojen ja halutun systeemin välille. Olin sanomassa viikonlopun jäljiltä, että ManU ei välttämättä olisi vaikea vastustaja Cardiffin esitysten perusteella, mutta eilinen 5-0 voitto Leverkusenista vieraissa herättää pelkoja. Tänä iltana Spurs on pohjois-Norjassa pelaamassa peliä, joka ei kiinnosta ketään muuta kuin joukkueen physioita. Kuinka moni liukastelee tekonurmella itsensä lasarettiin?

Mitä jo viikkoja soineet hälytyskellot varoittivat?

Manchester Cityn 6-0 kotivoitto Tottenhamista aiheutti ottelun edetessä ensin hämmästystä, sitten välipitämättömyyttä, hetkellistä vihaa, surua ja lopulta naurua. Ottelun päätyttyä oli täysin epäkiinnostunut koko otteluun taikka joukkueeseen. Siinä, missä Newcastle-ottelu ennen maaottelutaukoa voidaan sanoa vain olleen yksi niistä päivistä, kun ei vain onnistu, oli tämän ottelun johtopäätös jotain aivan muuta. Tavallaan ottelua on täysin turha yrittää analysoidan tilastoilla taikka taktisista näkökulmista. Tottenham oli huono ja Manchester City ilmiömäinen.

Ensimmäinen maali 14 sekunnissa. Monen sekoilun summa. Navasin todella "cheeky" putoava lehti takanurkkaan oli vain magiaa. Koko kuvio kuvastaa sitä eroa Cityn pelaajien asenteissa suhteessa Spursin. Avauspotkusta samantien palautetaan alaspäin maalivahdille asti. Kai ideana oli yrittää organisoitua ja rakentaa rauhassa. Mutta City, jolla on itsellään ollut yskivä alku kauteen, lähti pelaamaan samantien. Lloris joutui paineen noustessa yrittää pitkää purkua yllättäen mutta Tottenhamin keskikenttä jäi täysin vauhdista jälkeen ja pallo oli yhtäkkiä laidalla ja Navas ratkaisi. Cityn pelaajat olivat valmiina peliin. Tottenhamin usko omaan tekemiseensä oli avauspotkusta jo hutera, ja näin nopean maalin jäljiltä murskana.

Seuraavat 20 minuuttia Tottenham hallitsi peliä, mutta samat ongelmat hitaassa rakentelussa ja käänettyjen laitureiden tehottomuus pakkasivat keskikenttää. Sitten vastahyökkäys ja flipperin tuloksena pallo Kaboulin ja Sandron kautta omiin. Korkea puolustulinja oli toistuvasti ongelmissa Cityn vahvojen ja nopeiden vastahyökkäysten edessä. Southampton on osoittanut tällä kaudella miten AVB:n haluamaa peliä pelataan. Se vaatii jatkuvaa koko joukkueen kollektiivista prässäämistä. Nyt pallonmenetyksen jälkeen vastustaja saa usein helpostikkin rauhoittaa pelinsä ja antamaan harkitun pystysyötön, jotka pyritään entistä useammin kohdistamaan siten, että Dawson joutuu kääntymään vauhdissa. Se tarkoittaa yleensä automaattisesti maalintekotilannetta Dawsonin hitauden vuoksi.

Taktiikka ei sikäli ole ongelma. AVB:llä on hyvä pelisysteemi. AVB:llä on hyvät pelaajat toteuttamaan sitä systeemiä tai jotain sen variaatiota. Jostain syystä kentällä näyttää pyörivän itseluottamuksen menettäneitä pelaajia, jotka eivät tiedä mitä tehdä. Joko pelaajat eivät ymmärrä mitä AVB haluaa, tai sitten he eivät usko siihen. AVB ei toki aina ole toiminut johdonmukaisesti. Välillä avauskokoonpano ei tunnu vastaavan haluttua taktiikkaa, tai taktiikka vastustajaa. Ikäänkuin kenet tahansa voisi laittaa mille paikalle tahansa ja olettaa toimivan samallalailla kuin ihanne. Välillä vaihdot ovat joko passiivisia tai vääriä. Joskus taas vaihdot ovat ratkaiseet otteluita. Pelkona on tietenkin, että uudella joukkueella aika loppuu kesken kokeiluille.

Tässä vaikeuksien hetkessä olisi tärkeätä, että joukkueen sisältä nousisi selkeitä johtajahahmoja, jotka ruoskisivat omiaan parempiin suorituksiin. Cardiff City on osoittanut esimerkiksi tällä kaudella todellista kovuutta ja yrittämistä vaikeissakin otteluissa, ja on helppo ajatella että taustalla on sellaiset hahmot kuin Whittinghamin kokemus, Gary Medelin kontrolli, Caulkerin luontainen puolustuksen johtajuus sekä ehkä tärkeimpänä kylän oman pojan, Craig Bellamyn aggressiivinen rakkaus kotikaupunkiansa ja sen ylpeyttä kohtaan. Tottenhamista pitäisi nousta nyt tällaisten persoonien ottamaan vastuu, ja luomaan yhteishenkeä. Ensin kiltisti, sitten hyvällä ja lopulta pahalla.

Onni suosii rohkeaa

White Hart Lanen katsomoa kiertävässä kaistaleessa on muun muassa toistuva Tottenhamin slogan: "To Dare Is To Do". Tämä kuvasi hyvin menneiden vuosien Tottenhamin pelityyliä. Eräänlaista kamikaze jalkapalloa. Tyyli tuli ennen kaikkea. Tästä syystä piti tehdä aina 3-4 maalia ennen kuin kyynisinkin Spurs kannattaja pystyi rauhoittumaan ja uskomaan voittoon. Tällä hetkellä joukkue ei edelleenkää tee maaleja, ja pelkoni siitä että vähämaaliset voitot ja tasapelit vaihtuisivat vähämaalisiksi tappioiksi toteutui Newcastlea vastaan.

AVB sentään yritti tällä kertaa ottaa hieman aktiivisemman kokoonpanon, jättämällä peliä rikkovan Sandron penkille ja loukkaantumisesta palautuvan Capouen kokonaan kokoonpanosta pois. Mutta taas kerran tuli todettua, ettei Dembele ole lähelläkään sitä pelivirettä mitä hän oli viime kaudella, eikä hän pysty pelaamaan rikkovana tarpeeksi tehokkaasti, jotta Paulinhon hyökkäystä tukevat ominaisuudet tulisivat esille. Dembele oli vahva viime kaudellakin siihen asti kunnes Sandro loukkaantui ja Paulinho on ollut parhaimmillaan, kun Sandro on ottanut puhtaan puolustusta suojaavan roolin. Äkkiä voisi todeta, että Sandro onkin koko AVB:n Spursin tärkeimpiä, ellei tärkein pelaaja. Laiskasta ja hengettömästä ensimmäisesen puoliajan pelistä, Spurs sai aivan uuden vireen Sandron tullessa kentälle toiselle jaksolle.

Ottelun toinen puolisko oli hämmennystä täynnä. Katsojasta tuntui, että Tottenhamin höykkäys oli yhtä sekavaa ja ponnetonta kuin aiemmissakin otteluissa, mutta tilastot näyttävät muuta. Newcastlen maalivahdin Tim Krullin 14 torjuntaa on eniten yksittäisessä ottelussa suoritettu torjuntamäärä sitten 2006-07 kauden valioliigassa. Christian Eriksenin yhdeksän luotua maalintekopaikkaan ylsi euroopan suurista sarjoista viime kaudellakin vain muutamat pelaajat, ja näiden joukossa oli sellaisia nimiä kuin Andrea Pirlo ja Mesut Özil. Eriksenin kolme laukausta, joista kaikki olivat maalia kohti, on myös positiivisuuden merkki. Eriksenin otteita analysoi mielenkiintoisesti Statsbomb-sivusto. Vaikka artikkelin tarkoitus onkin tilastoja käyttäen pyrkimys saada kuva pelaajan onnistumisesta, on se taas yksi osa nykyistä tilastot vs. intuitio -keskustelua. Tilastotulkitsijat ovat sitä mieltä, että numerot kuvaavat paremmin totuutta kuin havainnot. Havaitsijat taas pitävät tilastoja merkityksettöminä, koska numeroilla ei ole kvalitatiivisia arvoja ts. ne ei ota kantaa siihen päätyikö luotu tilanne todelliseen maalintekopaikkaan, vai oliko lopputuote laukaus 30 metristä keskellä sumppua yläkatsomoon. Totuus on varmasti jossain siellä välissä, mutta artikkelia lukiessaan täytyy häkeltyä Eriksenin tehokkuuden edessä. Olin itse tulkinnut, että hänen onneton 72% syötön onnistumisensa kuvaisi täysin epäonnistunutta peliä, mutta kuten yllämainittu artikkeli valottaa, lasketaan tähän mukaan hänen keskityspallonsa, jotka olivat epäonnisia. Maata pitkin syöttöjen onnistuminen olikin 88%. Keskittämisten epäonni johtunee pelitilanteessa siitä, ettei meillä ole juuri ole keskityksen päässä sellaisia pelaajia, jotka kykenisivät voittamaan pallon toppareiden puristuksessa, ja toisekseen siitä että Eriksenin vapaapotkut ja kulmat olivat luokattomia sunnuntaisessa pelissä.

Mutta 14 laukausta maalia kohti ilman maalia. Vaikkakin osa laukauksista olivat helppoja torjuttavia Krullille, tällainen pommitus johtaisi ennemmin tai myöhemmin maaliin. Voidaan argumentoida, että onnella, tai pikemminkin sen puutteella oli osansa tässä ottelussa. Yksikin onnistuminen olisi voinut kääntää ottelun täysin päälaelleen. Mutta oikeastaan mitä onni on? Jos kyse on satunnaismuuttujasta, jolla on positiivinen arvo silloin kuin se hyödyttää tarkastelijaa, ei kukaan voi siihen vaikuttaa. Klassinen "se vain oli sellainen peli". Varmaankin näin. Jalkapallotilastotieteilijät törmäävät jatkuvasti siihen ongelmaan, ettei tilastoilla voida osoittaa varmoja lopputuloksia peleille, tai edes selittää mennyttä ottelua. Onni siis vaikuttaa joukkueen onnistumiseen siten, että se joko pelaa yli tai alle odotustensa. Tottenham pelaa selvästi alle odotustensa monellakin mittarilla. Mutta voisiko onnen nähdä myös itseluottamuksen johdannaisena. Arsenal on hyvä osoitus ollut tällä kaudella, ja varsinkin Aaron Ramsey. Kun itseluottamus on huipussaan, pelaaja pelaa tavallaan yli rajojensa, hän tekee ratkaisuja, joita ei uskaltaisi normaalisti tehdä, sillä uskoo sokeasti omaan tekemiseensä. Vaikeiden ja turhauttavien otteluiden jäljiltä Tottenhamin pelaajilta tuntuu puuttuvat tämä sokea usko, joka kantoi viime kaudella joukkuetta hyvin. Ja ei, se ei ollut vain Bale. Ilman muun joukkueen tekemistä ja uskoa, ei Balella olisi ollut tilaa tehdä sitä mitä teki.

AVB:llä tuntuu olevan hyvä idea siitä miten pitäisi pelata, ja hetkittäin sen näkeekin. Everton pelin ensimmäinen puoliaika ja Newcastlen toinen oli hyvä esimerkki siitä rajusta intesiteetistä, jolla AVB haluaa saada liikettä ja estämään vastustajan pelaamisen täysin. Mutta ehkä ylipuolustaminen vie vähän terää hyökkäyksestä, ja ehkä Spursilta puuttuu tällä hetkellä ne muutamat magiaan taipuvat, jotka veisivät tilanteet loppuun. Dembele pitäisi nyt penkittää ja Sandron pitäisi olla ensimmäinen nimi avauksessa Lloriksen jälkeen. Lamelan olisi pitäny saada aloittaa parantuneen pelinsä vuoksi. Townsend on taas hetkellisesti taantunut. Peluuttaisin ehkä jopa Soldadon alla hyökkäyskolmikkona Holtby - Eriksen - Lamela. Jotkut pyytävät Adebayorin paluuta. Vaikkakin ymmärrän tämän logiikan, varsinkin kun Defoe ei tunnu tarjoavan mitään tällä hetkellä vaihtomiehenä, mutta he näkevät vain Adebayorin ominaisuudet, eivät hänen mielentilaa. AVB:llä on syynsä pitää häntä syrjässä. Mielummin penkille voisi nostaa jopa Harry Kanen. Monet eivät häntä hirveästi arvosta, mutta nuori lupaus kuitenkin teki osansa, jotta saimme jatkaa Liigacupissa vielä hetken.

Nyt seuraamme kuitenkin maajoukkuetaukoa, jonka jälkeen pelaamme Manchester Cityn vieraissa ja sitten Manchester Unitedin kotona. Kauden alussa olisin heittänyt, että helposti neljä pistettä. Nyt en osaa sanoa.

Varovaisuus kostautuu Tottenhamille

En uskoisi, että olen tämän kauden katsonut samaa seuraa kuin aikaisempina vuosina. Yhdeksän liigamaalia, kolme rankkarieista ja seitsemän nollapeliä. Sijoitus jaetulla kakkossijalla kahden muun seuran kanssa maalierolla. Mieleen tulee Nick Hornbyn Fever Pitch -kirjan maalaama "boring boring Arsenal". Vaikka tässä transitiovaiheessa en pidä pahitteeksi, ettei peli ole niin räiskyvää kuin on totuttu (toisaalta Spurs ei ole sama ilman kausittaisia 3-3 ja 4-4 -tasapelejä). Silti ennemmin tai myöhemmin itseluottamus kääntyy ja pelaamme Everton-pelin kaltaisia 0-0 tasureita ja sitten hiljalleen alamme häviämään 1-0, ja jos yritämme liikaa päästä takas peliin, käy niinkuin West Hamia vastaan.

On vaikea sanoa kuka uusista hankinnoista olisi jotenkin erityisesti pettänyt odotukset. Lamelasta on vaikea sanoa, sillä häntä ei ole paljoa kentällä näkynyt, ja olen valmis hänelle aikaa antamaan. Selvää on edelleen se, että pelisysteemissä on heikkoutensa. Soldado tarvisi niitä läpisyöttöjä boksiin taikka keskityksiä päätyviivalta. Tällä hetkellä Townsend on taas taantunut alkukauden yksiuloitteisuuteen ja Lennon on täysin kyvytön pelaamaan käännettynä laiturina vasemmalla. Mitään ei yksinkertaisesti tapahdu, joka johtaisi vaaralliseen maalintekopaikkaan. Mitä pidemmälle kausi on mennyt, sitä enemmän näyttää siltä, että Soldado alkaa kyllästymään hyökkäyskolmikon liikkeisiin, eikä itse tunnu tekevän mahdollisuuksia. Ei hän toki sellainen pelaajakaan ole.

AVB:n pitäisi ehkä tässä vaiheessa palata askel taaemmas transitiossaan ja palauttaa oikeat laiturit käyttöön. Laitapakkien pitäisi venyttää puolustusta taustajuoksuilla. Walkeria on joko kielletty tekemästä sitä, tai sitten hän on menettänyt itseluottamuksensa. Jos kerran pelaamme vahvalla puolustuslinjan suojalla, en näe välitöntä vaaraa siinä, että epäonnistunut nousu aiheuttaisi väistämättömän vastahyökkäyksen. Evertonia vastaan esitettiin hyvin, että kykenemme prässipeliin ja estää vastustajan hyökkäyksen alkaminen. Sen lisäksi Sandro on niin hurjassa pelikunnossa, että edes Lukaku ei pärjännyt hänelle. Vertonghen on hyväkuntoinen ja vahva vasemmallakin tontilla ja Ciriches on näyttänyt miksi hänet ostettiin. Vaihtoehtoisesti peluuttaisi Holtby:tä Sandron tai Capouen rinnalla pohjalla. Mutta puolustuksen ylisuojeleminen ja pelkkä pallonhallintapeli näyttää syövän maalintekopaikat. Missä on alkukaudella puhuttu AVB:n Vertical Football?

Tänään yllättävän vaikeaksi osoittautunut Sheriff Tiraspol saapuu WHL:lle. Spurs voi toki olla yhden vahvan tuloksen ja pelillisen esityksen myötä täysin uusi joukkue. Sitä tarvitaan. Muuten kisa top4:sesta tulee liian vaikeaksi.

Hullvatonta

1-0 kyseenalaisesta rankkarista. Onko Tottenham uusi Manchester United? Fergusonin ManU oli kuulu siitä, että heikollakin materiaalilla tai pelillä, voitto oli varma, joko pakottamalla ja uskolla tai tuomarin avustamana. Tottenhamin pelaajilta sen sijaan näytää usko puuttuvan tällä hetkellä voitoista huolimatta. Pelin taso näyttää siltä, että mikäli Tottenham päästäisi ensimmäisen maalin, ei voittoa voisi pitää varmana. Paras taktiikka on saada itse ensimmäinen maali ja käyttää vastustajan aktiivisempaa peliä heitä vastaan. Näin se toimi Aston Villaa vastaan. Ehkä tämä onkin syy siihen minkä takia Tottenham on kyennyt pelaamaan jo kuusi nollapeliä. Pelko omasta haavoittuvuudesta on niin suuri, että peli on turhankin varmistelevaa, joka taas rikkoo oman hyökäyspelaamisen riskinottoa. Hyvänä esimerkkinä tuntuu edelleen olevan se, että varsinkaan laitapakit eivät tee niitä taustajuoksuja, jotka loisivat tilaa laitureille.

Redknappin Tottenhamilla oli hetkittäin täydellinen hyökkäysrakenne. Parker voitti pallon, antoi Modricille viereen, joka toimitti sen eteenpäin van der Vaartille. Rafa oli kykeneväinen pitämään palloa, syöttämään tai laukomaan. Laidalla juoksivat tehokkaat Bale ja Assou-Ekotto vasemmalla sekä oikealla Lennon ja Walker. Kärjessä hääräsi Adebayor, jota kiinnosti. AVB joutui oikeastaan aika vaikeaan tilanteeseen menettäessään viime kauden kynnyksellä sekä Modricin ja van der Vaartin, pelinrakentelun sielun. Tätä ongelmaa ei saatu kiitettävästi korjattua. Dembele ei ollut Modricin korvaaja, vaan täysin erillainen pelaaja. Dempsey ei istunut suoraviivaisuutensa vuoksi pelisysteemiin ja lisäksi Sigurdson ei ole näyttänyt olevansa kymppipaikalla yhtä hyvä kuin van der Vaart.

FourFourTwo:n statszonen hyökkäyskolmanneksen syöttölinjoja katsoessa huomaa, että lähes kaikki onnistuneet syötöt on annettu selvästi keskiympyrän jälkeen, ja keskiympyrästä tai alempaa ylöspäin annettujen syöttöjen määrä on vähäinen ja niistäin suurin osa epäonnistuneita. Keskialueen poikittaisia syöttökassa näyttäisi juuri sitä mitä ottelukin. Pallon kanssa seisoskellaan ja syötellään kaverilta toiselle, sitten joku käy viemässä sen hyökkäysalueelle, mutta Hullin 5-4-1 bussi on jo parkissa. Varsinkin tällaisissa peleissä pitäisi Paulinhon box-to-box pelaajana olla vahvemmin osallisena hyökkäyspelaamisessa.

Voi kyse olla toki siitäkin, että otteluruuhkien keskellä tämä ny vain oli tällainen peli. Kukaan ei tuntunut oikein onnistuvan toistaan paremmin. Eriksen oli vaihdosta tultua lähes yhtä tehoton kuin Holtbykin. Lennon ei kykene pelaamaan vasemmalla laidalla ja suuri osa hyökkäyksistä työnnettiin joka tapauksessa Townsendille, jolla ei taas ollut erikoisen hyvä peli. Sandro otti turhan keltaisen heti ottelun alkuun, jonka vuoksi hänen suojaamiseensa ei voitu samalla tavalla luottamaan. Tätä kirjoittaessa huomaan Tottenhamin twitter tilin kertovan triviatietona, että tämä oli ensimmäinen kotivoitto liigassa Hullista sitten vuoden 1978. Saavutus sekin. Huomenna jatkuu liigacup kotona samaista joukkuetta vastaan. Triviana sain tietää, että viimeiseksi kotivoiton Hullista cupissa on saavutettu 1981. Miten huomenna?

Kannattajille tilanne, voitoista huolimatta, on raastavaa. AVB kritisoi ottelun jälkeen, että tunnelma stadionilla on kuin pelaisi vieraspelissä. Tosin maalinteko-ongelmat ovat kuin vieraspeleissä. 23:ssa kotiottelussa tehty 34 maalia. Kannattajat äänestävät hiljaisuudellaan, koska eivät näe sitä kehitystä, jonka joukkue on saavuttanut ja mikä on vielä saavutettava. Vielä Martin Jollin alaisuudessa Tottenham oli vasta nouseva seura, joka pelasi räväkkää ja pelotonta jalkapalloa, osittain siksi, ettei heitä pidetty suorana kilpailijana kenellekään. Nyt heikoimmat joukkueet tulevat istumaan pallon alle, pyrkien saamaan edes pisteen. Tämä toimikin viime kaudella, ja mestareiden liigapaikka hävittiin näissä Stoke, Wigan, Norwich -tasureissa. Ensi viikonloppuna Tottenham kohtaa Evertonin vieraissa. Tähän mennessä ns. kovista otteluista Chelseaa ja Arsenalia vastaan on onnistuttu saamaan yksi piste, eikä tämä ottelu tule olemaan yhtään sen helpompi. Martinez on saanut Evertonin pelaamaan liikkuvaa ja tehokasta jalkapalloa lähes samalla pelaajamateriaalilla kuin Moyes. Erona on se, että Evertonilla on kerrankin se todellin ykköskärki, jota he kaipasivat kaikki nämä vuodet. Romelu Lukaku on haaste Tottenhamin korkealle linjalle.

Eurooppaliiga ennen Hull-viikkoa

Sunnuntain Aston Villa -peli tauon jälkeen osoitti samat pelilliset ongelmat ja niiden ratkaisut. Vaikka AVB painottaa joukkuetta yli yksilötaitojen, on tämän kauden ottelut olleet hetkellisesti kiinni puuttuvista yksilösuorituksista, joukkuesuoritusten epäonnistuessa. Viime kauden lopulla joukuepelillisiin ongelmiin ei tarvinnut panostaa, sillä Gareth Bale pelasti meidät lähes jokaisessa ottelussa. Tällä kaudella Tottenhamilla ei ole moista voimavaraa käytössä, joten AVB:lla tulee melkein kiire saada sekä taktinen peli, että pelaajavalinnat klikkaamaan yhteen.

Yleinen mielipide tuntuu olevan, että Tottenhamin peli kärsii rajusti leveyden puutteesta. Andros Townsend on hurjassa nosteessa ja tuokin sitä haluttua leveyttä oikealle laidalle, varsinkin nyt kun on nopeasti oppinut varioimaan peliänsä, välillä leikaten sisään ja toisinaan ajamalla päätyviivalle. Heikompia bussijoukkueita vastaan taktiikka ei edelleenkään tunnu toimivan. Aston Villa on vaarallinen vastahyökkäyksisä ja oli enemmän kuin iloinen antaessaan Tottenhamin pyöritää peliä keskialueella. Koska vasemmalla pelannut Vertonghen ei hirveästi luo painetta hyökkäysalueelle, ja sisäänpäin lähes aina liukuva Sigurdson eivät luoneet sitä vaadittua puolustuksen venyttämistä, jotta keskelle saataisiin tilaa. Villa keskittyikin enemmän pakkaamaan keskustaa ja Agbonlahor oli Bacunan kanssa merkkaamassa koko ajan Townsendiä. Townsendin vapauttava maali tulikin tilanteessa, jossa Walker teki taustajuoksun vetäen Bacunan mukanaan ja kymppipaikalla pelanneen Holtbyn liikkuessa keskelle ottaen huomion itseensä, Soldadolla oli tilaa antaa pallo Townsendille ja aloittaa oma juoksu rangaistusalueelle. Bacunan tajutessa juonen, oli jo liian myöhäistä ja Townsendin keskitykseksi tarkoitettu pallo pomppi takanurkkaan, sillä maalivahti Guzan seurasi etutolpalle liikkuvaa Soldadoa ja Holtbyä. Maali kuvasti sitä kuinka paljon Tottenham tarvitsee nopeaa liikettä, avatakseen puolustuksen. Liian usein peli hidastuu kävelyvauhtiin, jolloin heikompi mutta organisoitu puolustus pystyy lukemaan seuraavat liikkeet.

Lambert teki kuitenkin tavallaan taktisen virheen ottaessaan Benteken kentälle. Belgialaisen fyysinen preesens tunsi tuovan joukkueelle uskoa tasoituksesta. Beteneke pääsikin puskemaan täysin vapaasta paikasta yli maalin ja Tottenham oli helisemässä hetken. Villan usko kuitenkin kääntyi heitä vastaansa. Aktiivisempi hyökkäyspeli tuotti tilaa Spursille. Tämän vuoksi Bacuna joutui Townsendia vastaan toistuvasti työskentelemään yksin ja silminnähden väsyi. Osaltaan tämä johtui siitä, että 4-3-3:n laitahyökkääjinä olleet Agbonlahor ja Weiman näyttivät liikkuvan enemmän keskelle tukemaan Bentekeä. Ajatuksena oli ilmeisesti käyttää Benteken fysistä voimaa pääpelitilanteissa ja Agbonlahorin ja Weimannin hyökkääjän vaistoja kakkospalloissa. Fabian Delph joutui entistä rajumpaan rooliin puolustussuuntaan ja ottikin keltaisen kortin päättömästä taklauksesta pelin loppupuolella, kun Townsend oli jällleen kerran menossa Bacunasta ohi.

Tottenhamin toinen maali kuitenkin kertoo siitä millä tyylillä AVB haluaa joukkueen pelaavan. Soldado voittaa pallon hyökkäysalueen vasemmalla laidalla, syöttää Holtbylle ja jatkaa samalla juoksuaan boksiin. Holby syöttää takaviistoon puolustuksen läpi Paulinholle. Tässä vaiheessa linjan katseet ovat siirtyneet Holtbystä Paulinhoon, mutta koska brassi laittaa pallon yhdellä kosketuksella Soldadolle jalkaan, ei linja ehdi reagoimaan ja espanjalainen kylmästi katsoo maalivahtia ja toimittaa pallon verkon perukoille. Maali muistuttaa muitakin tällä kaudella tehtyjä joukkuemaaleja, joissa muodostuu selkeä visio syöttökolmioista. Jos Tottenham saa aikaan oikeanlaisen tempon, että tilaa muodostelmille löytyy, on maalinteko-ongelmat ratkaistu.

Tänään Moldovassa pelattavassa ottelussa Paulinho, Walker ja Townsend lepäävät, eivätkä matkusta joukkueen mukana. Anzhi-otteluun AVB raahasi lähes jokaisen pelikuntoisen ykkösjoukkueen pelaajan, kuitenkaan käyttämättä heitä edes vaihdosta. Tällaiset reissut ovat raskaita ja se saatiin nähdä West Ham -pelissä. Tällä kertaa mukana on selvästi enemmän kakkosjoukkueen ja junioriosaston pelaajia. Adebayor on myös palannut rinkiin ja matkustanut Moldovaan. Toivottasti myös Lamela saa peliaikaa ja osoittaisi vihdoin miksi hänestä maksettiin seuran ennätyssumma. Mikäli voitto tulee tänään, voi Tottenham jo rauhassa valmistella pudotuspelivaihetta ja peluuttaa kotipeleissään junioriosastoa.

Sunnuntaina Spurs kohtaa Steve Brucen luotsaaman Hull Cityn, joka on toistaiseksi osoittautunut poikkeavaksi nousijajoukkueeksi. Maalien teko ei ole ollut Brucen joukkueille aina avainasemassa, vaan tiukka perusasioista lähtevä puolustuspelaaminen. Senpä vuoksi suhteellinen tehtyjen maalien määrän putoaminen sarjatasoa vaihtaessa, ei ole vaikeuttanut Hullin tilaa. Sen sijaan keskimäärin sarjanousija päästää lähes 75% enemmän maaleja ensimmäisellä valioliigakaudellaan. Hull sen sijaan on päästänyt jopa suhteessa vähemmän maaleja per ottelu kuin viime kaudella. Hull on myös löytänyt Sone Alukon möytä hyökkäyspäähän potentiaalia ja kovan syötelijän Tom Huddlestonen muodossa. Tässä vaiheessa kautta, kun Chelsea ja Arsenal ovat hyötyneet verrattain helpoista otteluohjelmista, on Tottenhamin ylitettävä vanha ongelmansa, jossa ottaa joka kausi ne ratkaisevat pistemenetykset aina heikoimmilta vastustajilta. Tässä ottelussa Spurs joutuu todennäköisesti saman tilanteen eteen kuin aikaisemmissakin otteluissa: vastustaja puolustaa ja odottaa yksilövirheitä. Tottenhamin olisi kyettävä saamaan joukkue tasapainoon nyt. Poikkeuksellisesti Spurs jatkaa myös liigacupissa keskiviikkona kotonaan Hullia vastaan, joten toivotaan, ettei Steve Brucen painijoukkue tuota lisää loukkaantumishuolia.

Jalkapallo jatkuu

Ensi kesän mm-kisojen joukkueet ovat selvillä, ja kansa voi taas hetkeksi keskittyä siihen olennaisinpaan eli seurajalkapalloiluun. Maajoukkuetaukoina mieleen hiipii usein tyhjyys. Henkilökohtaisesti maajoukkuepalloilu on kiinnostavaa lähinnä pelillisistä näkökulmista, mutta suurta tunnetta ja huumaa on siihen vaikea saada sisällytettyä. Kansainväliset kilpailut ovat jossain määrin vähän päälleliimattuja kokemuksia, joissa joukkueilla ei ole sen kummempaa identiteettiä, kuin että muodustavat saman maan kansalaisiksi. Kansalaisuudet itsessään ovat sen verran monimutkainen kysymys, että kuinka kannattajajoukot tai pelaajat voisivat luoda järkevää yhtenäisyyttä. Ystäväni argumentti sille, ettei Espanja voi voittaa EM-kisoja 2008, lähti siitä että mitä laulua he laulaisivat voitonjuhlassaan. Pelilliset osaamiset kuitenkin ylittivät kansan sisäiset jakolinjat.

Jalkapallo oli seurajoukkuelaji kauan ennen kuin siitä tuli säännöllistä ja yleisesti hyväksytty maajoukkuelaji. Seurajoukkueiden taustalla oli nimenomaan jonkun yksittäisen yhteisön muodostama identiteetti. Kansainvälisellä tasolla maajoukkueiden kohtaamisessa on loppupeleissä kyse nationalistisesta tunteesta, kansojen välisestä me vastaan te asetelmasta, joka ei ole urheilullisesti miellekästä. Urheilutoimijat arvostelevat usein, urheilun käyttämistä poliittisena välineenä, kun pyritään osoittamaan boikottia jotain maata kohtaa esimerkiksi arvokisoja jaellessa. Mutta usein kuitenkin hyväksytään jalkapalloilun käyttämistä poliittisena välineenä kansallistunnon nostattamisessa ja maiden välisten historiallisten konfliktien ylläpitäjinä. Tavallaan jopa ihannoidaan sitä, että jalkapallo-ottelut aiheuttavat sotia.

Manchester Unitedin superlupaus Adnan Januzaj:n provosoima keskustelu viime viikolla oli hyvä esimerkki siitä, että kuinka määritellään maajoukkuepelaajan tausta. Arsenalin Jack Wilshere otti kantaa, ettei Januzaj:ta pitäisi pyytää englannin maajoukkueeseen, sillä viisi vuotta englannissa ei tekisi kenestäkään englantilaista. Vaikka Wilsheren näkemys oli se, että kuten suurjoukkueiden suorittama nuorten lahjakkuuksien haaliminen, ei pitäisi maajoukkuetasollakaan aloittaa tällaista tapaa, jossa "ostettaisiin" muiden maiden lahjakkuuksia. Silti Wilsheren kompastuskivi oli minusta sanoa, että viisi vuotta ei tee englantilaista. Mikä tekee? Mihin se raja vedetään, milloin voidaan määritellä jonkun olevan oikeutettu tuntemaan identiteettinsä johonkin maahan? Joku voisi esittää, että pitäisi syntyä ko. valtiossa, mutta silloin koko kysymys kansallisesta identiteetistä kärjistyy edelleen, ja asettaa ihmisiä erillaisiin asemiin. Vapaa liikkuvuus euroopassa on joka tapauksessa mahdollistanut sen, että entistä suurempi osa ihmisiä siirtyy työn perässä valtiosta toiseen ja näiden lapset muodostavat identiteettinsä omien valintojensa ja integraationsa kautta. Pelaako Januzaj joskus englannin maajoukkueessa pitäisi olla hänen itsenäinen päätös, eikä johtua englannin jalkapalloliiton opportunismista taikka nationalististisesta vastustuksesta.

Viikonlopun valioliigakierroksen jännittävimmät kohtaamiset ovat ehkä Tottenhamin vierasmatka Aston Villan vieraaksi. Villa on pelannut hyvin ilman Bentekeä, ja osoittaut omaavansa hyvän vastahyökkäysmateriaalin ja pelitavan. Peli ei tule olemaan helppo, sillä maajoukkuetauon aikana ei todennäköisesti olla kyetty ratkaisemaan niitä ongelmia, jotka johtivat West Ham tappioon. Andros Townsendin maajoukkuedebyytin pelityylin ja otteiden olisi parempi näkyä myös liigassa. Sen sijaan Manchester City pelaa vaikean ottelun West Hamin vieraana. Pragmaattiseksi taktiikkaguruksi osoittautunut Big Sam voi häiritä Pellegrinin keskeneräistä työtä. Hetkittäin maaginen City on kaatunut yksittäisiin virheisiin, ja Kompanyn loukkaantuminen ei välttämättä auta asiaa ollenkaan. ManUn sekava alkukausi jatkuu Southamptonin kestittämisenä. Rannikon edustus on pelannut hyvin ja järkevästi ja istuukin kärkikahinoissa tällä hetkellä. Vaikkakin sarjasijoitus jäänee keskikastiin loppukaudesta, on tässä hyvä mahdollisuus kaataa suurjoukkue. Norwichin vaikea alkukausi tuskin kokee käännettä Arsenalin vieraana, ja Arsenal vahvistaa asemiaan kärjessä. Liverpooli vierailee Newcastlen luona. Poolin alkukausi on ollut huima ja Suarez on tuonut takaisin oman ulottuvuutensa peliin, mutta joukkue ei vielä tähän mennessä ole voittanut yhtään toista puoliaikaa ja aika olisi kyetä ymmärtämään, että peli kestää 90 minuuttia.

Rude Awakening Spurs 0 - 3 West Ham

Olihan se jotenkin nähtävävissä, että ennemmin tai myöhemmin pelilliset heikkoudet tulevat ilmeiseksi, eikä pelkällä onnella selvitetä. Voidaanhan tämä yksittäinen ottelu toki nähdä vaan tilastollisena poikkeuksena ts. tilastollisena pakkohäviönä. West Ham oli viimeksi voittanut liigassa Tottenhamin vieraissa 1999, tehnyt viimeksi White Hart Lanella liigassa kolme maalia 1994 ja kärsinyt nyt yhdeksän ottelun voitottoman vieraspeliputken. Olihan se selvä, että kaikki putket katkeavat.

Kaikki kunnia pitää kyllä antaa Big Samille ottelun taktisesta voitosta. Allardyce on malliesimerkki valmentajasta, joka saa joukkueensa pelaamaan hyvin sillä, että laittaa ensin perusasiat kuntoon. Olisi kohtuutonta nähdä, että se tarkottaisi sitä, että Allardycen pelisysteemi olisi ultra-defensiivinen. Se vain yleensä heikommalla pelaajamateriaalilla tarkoittaa sitä, että pelisysteemi lähtee siitä ettei päästetä maalia, ja sitä myötä mietitään kuinka itse tehdään maaleja. Tämä on ollut West Hamille selkeä ongelma, varsinkin ilman Andy Carrolia. 

Tähän otteluun Allardyce parkkeerasi bussin pelaamalla kärjetöntä 4-6-0:aa, ja osoittautui vaaralliseksi vastahyökkäyksissä. Tämä ei sikäli ollut yllätys, koska West Ham työnsi hyökkäyksiään laidoille, jossa vastassa olivat edelleenkin väärällä pelipaikalla pelaava Kyle Naughton vasemmalla laitapakin tontilla, ja ilmeisesti juuri ja juuri kuntotestistä selvinnyt Kyle Walker oikealla. Tämän lisäksi Paulinhon rooli on katsojalle entisestä sekavampi kuin se on hänelle itselleenkin. Pelaajan pitäisi olla se ajava voima, box-to-box pelaaja, joka tukee hyökkäystä hyökkäyskolmanneksella. Dembele sen sijaan pitäisi siis pelata puolustavana keskikenttäpelaajana, mutta on aivan liian hidas kääntymään, eikä osaa tukea laitapakkien nousuja. Nyt meillä on kaksi samanlaista pelaajaa keskikentän pohjalla, joista kumpikaan ei tee sit mitä tarvitsisi.

Hyvän esimerkin antoi toisen puoliajan alku. Paulinho nosti selvästi omaa peliasemaansa, ja Spursin hyökkäyspeli terävöityi. Samalla tosin West Ham sai otetta pelistä, koska Dembele ei kykene tarpeeksi katkomaan vastahyökkäyksiä. Todellinen ongelma oli tosin staattinen Defoe, joka hurjasta pallonhallintaprosentista huolimatta ei koskenut palloon ekalla puoliskolla kuin neljä kertaa, ja toisella puoliskolla syötettiin läpi Jääskeläistä vastaan ja ratkaisi vetämällä päin linjaltaan lähtenyttä maalivahtia. Defoella oli täsmälleen samanlainen paikka Chelsea-pelissä, jonka jälkeen totesin monen muun mukana, että yhdeksän kertaa kymmenestä hän olisi tehnyt maalin. Tätä vauhtia, Defoeta ei vain voi pitää avauksen miehenä liigassa, jonka vuoksi tammikuu vaatii laitapakkien hankinnan lisäksi kärjen hankintaa.

F365:n Daniel Storey huomauttaa kirjoituksessaan, että Tottenhamilla on suuria vaikeuksia kotipeleissä. Joukkue on AVB:n alaisuudessa tehnyt 23 pelissä ainoastaan 33 maalia. Tämä tarkoittaisi pitkälti sitä, että Tottenhamia vastaan heikommat joukkueet pyrkivät sumputtamaan peliä, jota taas pelaajamateriaali ei kykene avaamaan. Turhautuminen on ilmeistä, kun ei ole olemassa plan b:tä, ja pelaajat antavat hermostuksissaan heikkoja syöttöjä tai laukovat boksin ulkopuolelta, menettäen senkin hyvän hyökkäysliikkeen rippeet. Tottenhamin vastahyökkäyksille sopiva voimapelaajien materiaali taas on osoittautunut hyväksi hyviä joukkueita vastaan sekä vieraspeleissä, joissa vastustaja on pyrkinyt pelaamaan aktiivisemmin. Jopa Harry Redknap oli tajunnut tämän aikoinaan, kun peluutti usein koti-otteluissa 4-4-2:sta ja vieraissa ja euroopassa 4-2-3-1:stä. AVB:n pitää löytää samanlainen balanssi.

Tätä ottelua jälkikäteen arvioidessa on ollut helppo nähdä, että Walkerin olisi pitäny levätä torstain eurooppa liiga peli, sillä pelaajan työmäärä on aivan valtava. Kaikkia muita pelipaikkoja rotatoidaan paitsi hänen. Hän pelasi viime kaudella 47 ottelussa, ja liian usein puolikuntoisena. Toissa kaudella hän pelasi 48 ottelussa ja missasi kisakoneen Euro 2012:sta, koska pelasi murtuneella varpaalla viimeiset ottelut. Parantaisiko lepo ja terve kilpailu pelipaikasta Walkerin fyysistä kuntoa sekä pelitehokkuutta?

AVB:n tulisi myös harkita mahdollisuutta tällaisissa bussioteluissa peluuttaa Sandroa, joka on aidosti puolustava keskikenttäpelaaja, ja tämän rinnalla sitten Holtby:tä tai Paulinhoa, jolla saataisiin lisää miehiä hyökkäyspeliin, pelkäämättä kuitenkaan että puolustus kärsisi.

Maajoukkuetauko tulee tavallaan juuri huonoon hetkeen, nyt joukkue on "kriisissä" ennen Aston Villa peliä kahden viikon kuluttua, eikä se kykene selvittämään pelillisiä ongelmia viikkoon. Ainoa toivo on, että osa pelaajista saisi lepoa tänä aikana.

Mietteitä viikonlopulta: tekeekö Arsenal sen?

Tätä kirjoittaessa Arsenal johtaa Napolia kotonaan 2-0 ensimmäisen 15 minuutin jäljiltä. Olihan se jo todettava muutama kierrosta nöyryyttävästä tappiosta Aston Villaa vastaan, ettei Arsenal tällä kertaa olekaan kriisiseura. Monet ailahtelevat ja nuoret pelaajat lisättynä Özilin maagisuudella ja Flaminin raudalla, nousivat yhtäkkiä pykälän ylöspäin. Katkerin silmin katson Aaron Ramseyta taas. Ehdin nähdä sotkuiselta streamilta Ramseyn pelaamassa brittifutiksen kakkossuosikkini, Cardiff Cityn paidassa, ennen kuin tämä siirtyi Arsenaliin. Ensin raivostutti se, että suurseurat ostavat junnuja pois ja istuttavat näitä penkillä ja reserveissä. Ramsey pilkahteli välillä ja loukkaantui vakavasti Shawcrossin taklauksesta. Takaisin tuloa vaikeutti Jack Wilsheren nousu omasta akatemiasta sekä epätasaiset esitykset, jotka veivät miestä eri pelipaikoilla lopulta laitapakin tontille. Nyt hän on yhtäkkiä rautaa, tekee loputonta työtä sekä hyökkäys- (liigassa neljä maalia ja kaksi syöttöä) että puolustuspäähän (tehnyt tällä hetkellä enemmän taklauksia kuin kukaan muu liigassa) ja on oikeastaan juuri se pelaaja, jonka Jack Wilsheren piti olla. Nyt olen katkera siitä, tosin en varmaankaan niin katkera kuin Roy Hodgson, joka ihmettelee miksi tämäkin superlupaus on Walesilainen.

Arsenal kuitenkin kyykytti viikonloppuna Swansean ja on yhden voiton päässä seuraennätyksessä peräkkäisissä vierasvoitoissa. Mestareiden liiga näyttää pyörivän, ja joukkue on selvitynyt ongelmitta loukkaantumissumastaan ja voi jo valmistua muutamien palaamiseen kokoonpanoon. Kauden kynnyksellä monet myönsivät ensin, että Arsenalin avaus on eliittiä, mutta kokoonpanon syvyys ei riitä. Mitä jos se riittääkin? Jos Arsenal painaa vahvasti kaikissa kisoissa tammikuuhun asti ja Wenger tekee pari täsmähankintaa, onko joukkue musta hevonen? Liiga tullaan joka tapauksessa voittamaan pienemmällä pistemäärällä, sillä kaikki mestaruustaistelijat ovat pudottaneet pisteitä jo nyt merkittävästi, ja niillä on suuria ongelmia ratkottavana.

Manchester City pyöritti peliä ensimmäisen puoliskon Aston Villaa vastaan, mutta nukahti toisella puoliskolla. Tilastoissa muistutettiin viime kaudella Komppanyn ollessa loukkaantuneena, kuinka paljon joukkue päästi maaleja tai hävisi pisteitä hänen ollessaan poissa kokoonpanosta. Kukaan tuskin muistaa milloin City on päästänyt kolme maalia hänen pelatessaan avauksessa. Vaikkakin Villa tappio voidaan osoittaa tapahtuvan hetkittäisestä nukahtamiseta, olisi se silti epäreilua Villan junnuja kohtaan, jotka taistelivat ilman talismaaniaan Christian Bentekea ja rankaisivat Cityä ylimielisyydestään. Jotain kertoo sekin keskittymisestä, jos Brad Guzan oli kauden ensimmäinen maalivahti, joka saa syöttöpisteen. Eniten maaleja tehty (14) tässä vaiheessa, mutta silti kaksi 3-2 tappiota selvästi heikoimmille joukkueille, kertoo siitä työstä jota Pellegrini joutuu vielä tekemään. Kyse ei ole niinkään taidosta, eikä edes pelisysteemistä, vaan jostain muusta. Silti edelleen ehkä liigan paras materiaali.

Katselin sivusilmällä Unitedin peliä West Bromwichia vastaan. Jos en olisi tiennyt paremmin, olisin voinut hetkittäin luulla katsovani jotain merkityksetöntä keskikastin vääntöä. Ja siltä se ManUlle näyttää loppukauden ellei tulokset ala paranemaan. Joukkue pumppaa keskityksiä boksiin otteluista toiseen, ja vain viisi kolmestakymmenestä päätyi omalle pelaajalle lauantain pelissä. Katsoessani hyökkäyskolmanneksen syöttölinjoja FourFourTwon statzonesta, tuntuu pelin menneen kuten Spurs viime kaudella. Pallo pyörii hyökkäyskolmanneksella mutta vain murto-osa niistä saadaan boksiin sisään. Ilman van Persietä, ja ylipäätään kyvykästä keskikentän kaukolaukojaa, pitäisi läpisyöttöjä saada aikaiseksi. Rooney on toisinaan paras vaihtoehto pelinrakentelulle ManU:ssa, varsinkin silloin kuin RvP on vireessä, mutta ilman RvP:tä, Rooneyn kyvyt menevät hukkaan. Carrick-Anderson yhdistettynä onnettomaan laitapelaamiseen, ei vain luo tarpeeksi hyviä mahdollisuuksia maalinteolle. Fellainin piti tuoda sitä iskua keskikentän dominansiin sekä maalivaaraa, jotta ManU pystyisi kontroloimaan peliä ja nostamaan painetta hyökkäspäätyyn. Mitään tällaista ei ole nähty viime otteluissa. Ja Rion peluuttaminen toistuvasti viikolla ja viikonloppuna, alkaa näyttämään virheeltä.

Cardiff ja Hull jatkavat tasaisia otteitaan. Cardiffin Gary Medel valittiin Soccernetin Team of the Weekin. Ja oikeutetusti. Chileläinen on ottanut haltuun keskikentän haltuun ja on juuri sellainen pelaaja, jota nousijajoukkija kaipaa. Lisäksi Fulhamia vastaan hän suoritti hämmentävän 99% syöttöprosentin, ainoan epäonnistuneen syötön ollessa diagonaalinen puolenvaihto. Medelin siityessä Cardiffiin, monet epäilivät ostoa aikapommiksi. La Ligan korttikuningas ei pysyisi englantilaisen tyylin vauhdissa ja ottaisi punaista aina kuin mahdollista. Kukaan ei muistanut mainita, että englannissa saa keskimäärin pelata myös kovempaa. Tai sitten Cardiffin pelisysteemi lähtee sen verran matalemmasta linjasta, ettei juoksukilpailuja tarvitse hävitä ja luottoa on jättää osa tilanteista Caulker-Turner toppariparille, sillä Medel ei ole ottanut vielä yhtään keltaista korttia tähän mennessä.

Lewis Holtby voi olla kauden yllätys

Viime tammikuussa koin hämmentävän man-crushin saksalais-englantilaista Lewis Holtbyä kohtaan, joka siirtyi vain 1,5 miljoonalla punnalla Tottenhamiin. Alunperin suunitelmissa oli, että Holtby tulee vasta joukkueeseen vasta kesällä, ja päättää kautensa Schalken paidassa. Lähes välittömästi Holtbyn esiintyessä ensimmäisiä kertoja, monet valioliigaa seuraavat toimittajat olivat polvillaan. Holtby on jonkinlainen hybris Modricin ja Huddlestonen syöttövoimasta, mutta omaa Modricia paremman fysiikan kaksintaistelutilanteissa sekä laukaisuvoiman ja Huddlestonea paremman liikkuvuuden.

Holtby on täydellinen pelaaja 4-3-3 järjestelmään, hän voi joko pelata syvempänä pelintekijänä keski kolmikossa tai ylempänä pelintekijänä tai peräti laitahyökkääjän yläkolmikossa. AVB 4-2-3-1 systeemissä pohjalla pelaa kaksi ankkuria, jotka vuorottelevat linjan nostoa kuljettamalla pallon hyökkäysalueelle. Hyvästä kestävyydestään ja vauhdista huolimatta, Holtby ei kuitenkaan ole puolustussuuntaan niin hyvä, että voisi ottaa toisen ankkurin paikan. Harry Redknappin systeemi oli parhaimmillaan sellainen, että Parker voitti pallon ja antoi sen Modricille, joka nopealla syötöllä pisti pallon laitaan taikka van der Vaartille keskelle. Valmentaja on toki vaihtunut ja yksikään mainitsemistani pelaajistakaan ei enää ole seurassa. Vertailuksi tällä systeemillä pohjalla pelaisi siis Holtby ja Sandro.

AVB:n vertikaalinen pallonhallintaan ja voimakkaisiin vastahyökkäyksiin perustuva pelitapa taas vaatii sen, että molemmat pohjan pelaajat kykenevät voittamaan pallon, ja joo syöttää sen välittömästi ylös ilman välittäjää kuten Modricia tai itse vie pallon hyökkäykseen. Tässä mielessä Holtbyn vahvuus olisi nimenomaan hyökkäys kolmikon tai nelikon pelaajana. Tämän hetkisellä systeemillä hän kilpailee suoraan avauksen paikasta Eriksenin kanssa, vaikkakin olisi mielenkiintoista nähdä heidät samaan aikaan kentällä.

Holtbyn tehot ovat hurjat tällä hetkellä. Vaikka hän onkin avannut ainoastaan eurooppaliigassa ja liiga cupissa, hän on ollut pelintekijänä ratkaisevassa asemassa. Viimeisessä kahdessa startissaan, hän on syöttänyt neljä ja oli Cardiffia vastaan lopussa ratkaisevassa asemassa 1-0 voittomaalin rakentelussa.

Alkukauden kokeiluissa kymppipaikalla peluutettiin Dembeletä epäonnistuneesti. FourFourTwon:n statzonen hyökkäyskolmanneksen syöttöjä tutkailemalla huomataan, että Dembelen tilastot näissä syötöissä oli Arsenalia vastaan viisi onnistunutta syöttöä kuudesta sekä yksi maalintekotilanteen luonti. Swanseata vastaan luvut olivat seitsemän onnistumista kahdeksasta ja kaksi tilannetta luotu. Sigurdson pelasi paikalla avausottelussa Palacea vastaan tilastoilla 15 onnistunutta syöttöä 20 eikä yhtään luotua tilannetta. Näistäkin onnistuneista syötöistä ainoastaan muutama oli avaavia syvältä lähteviä ja vain yksi suuntautu vastustajan boksiin. Demebele yritti läpisyöttöä kerran molemmissa kymppipaikan esiintymisissään, epäonnistuen molemmissa. Näin ollen on helppo huomata, että Eriksenin esiintymiseen asti peli pyöri nätisti, katsoen pallonhallintaprosentteja sekä onnistuneiden syöttöjen lukumäärää, mutta syötöillä ei ollut sellaista osoitetta, joka olisi voinut johtaa maaliin lopulta.

Eriksenin ensimmäisessä ottelussaan Norwichia vastaan, hän yritti 27 syöttöä hyökkäyskolmanneksella, onnistuen 22:ssa. Tuloksena oli kaksi tilannetta ja yksi syöttö. Muutenkin syöttölinjat lähtevät lähempää boksia ja suuntautuvat lähes poikkeuksetta hyökkäyssuuntaan, joko siirtelemällä lyhyesti läheisten pelaajien kanssa tai levittämällä peliä laitaan. 2-0 osumaan johtanut tilannekin lähti Eriksenin jalasta, oikea aikaisella levityksellä laitaan ehtineelle Paulinholla. Cardiff puolusti huomattavasti paljon paremmin yksikkönä, joten Eriksenin tilastot jäivät hieman varjoon. 22 onnistunutta syöttöä 23:sta hyökkäyskolmanneksella ja yksi maalintekotilanne. Eriksen sai kuitenkin operoida samalla korkeudella kuin Norwichia vastaan, vaikkakin sivuttaisliikettä on enemmän.

Holtbyltä ei samanlaista dataa ole saatavilla vielä, sillä on on esiintynyt vain myöhäisenä vaihtopeljaana liigassa. Silti molemmat ovat hyvässä vireessä, mutta soisin Holtbyn aloittavan Chelsea-ottelun hänen taistelumentaliteetinsä vuoksi. Todennäköisesti kolmikossa avaa Sigurdson vasemmalla, Eriksen keskellä ja Townsend laidalla. Keskikentän pohjalle toivoisin Sandroa toiselle paikalle, koska hän on ollut todella hyvässä kunnossa viimeiset ottelut, ja toisi vaadittua fysiikkaa Chelsean pakattua keskikenttää vastaan. Vasemman laitapakin paikka on kysymysmerkki. Rose on loukkaantuneen, Fryers taitaa olla vielä turhan kokematon, Naughton ei osaa pelata siellä ja Vertonghenia voi tarvita keskustassa, mikäli Kaboul ei ole käytettävissä. Chiriches on vielä keskeneräinen, jonka sai valitettavasti todeta Villa-peliä katsoneet tiistaina.

Joka tapauksessa. Liigaa ei voiteta syyskussa tai edes lokakuussa, mutta Chelsea-ottelu tulee olemaan todellinen mittari sille, kuinka hyvin uudet pelaajat sulautuvat pelitapaan, ja mihin asti Tottenhamin lento voi tällä kaudella viedä.

Mestaruuskisa levällään

Viiden kierroksen jälkeen Arsenal on sarjan ensimmäisenä maalierolla Tottenhamin edellä. 

Liverpoolin kone alkoi yskimään jo aiemmalla kierroksella. ja varsinkin nyt Rodgersin erikoinen valinta peluuttaa neljää toparia puolustuslinjassa aiheutti omat ongelmat. Southampton käytti hyödykseen tämän. Koostetta katsellessani, komentaattori tekee hyvän huomion siitä, kuinka Southampton prässää rajusti Liverpoolin puolustuslinjaa, joka ilman todellista leveyttä luonnollisten laitapakkien muodossa, pelaa pallon toistuvasti maalivahdilleen, joka joutui paineen alla joko pistämään pallon sivurajasta yli tai sortui virheeseen, joka johti maalintekotilanteeseen. Linjalta näytti puuttuvan muutenkin ymmärrys siitä, että miten organisoidutaan ja yksilövirheiden sarjana syntyi Southamptonin maali. Toki Poolille olisi ollut asiallista ehkä viheltää rangaistuspotku, mutta tämän kaltaisissa otteluissa, joissa vähän muuta oli todistettavana kentällä, tuntuisi typerälä syyttää tuomaria. Suarez palaa kokoonpanoon pannastaan todennäköisesti huomenna ManUa vastaan, mikä varmasti helpottaa Coutinhon jättämää aukkoa hyökkäyskolmanneksen rakentelussa.

David Moyes sen sijaan on tosi paikan edessä. Viikko sitten uhosin, että ManU on hajuton ja näkymätön ja jatkaa inertiallaan tämän kauden sarjan yläpäässä ja voittaa jotain tai sitten ei voita. Mutta 4-1 tappio paikallisvastustajalle on anteeksiantamatonta.  Monet, minä mukaanlukien, koki että joukkueen rungossa ei juurikaan tarvetta kovinkaan akuuteille, tai ison rahan hankinnoille, mutta nyt tilanne näyttää heikommalta. 

Fellaini, joka tuntui linkittävän keskikentän kompaktiksi paketiksi Leverkusenia vastaan, ei löytänyt peli-identiteettiään ottelun aikana ollenkaan, ja kaiken lisäksi katselee vierestä Agüeron juoksua ja Cityn 3-0 osumasta. Kuvaavaa on, että Vidic on purkanut palloja enemmän kuin kukaan muu tällä kaudella liigassa, sen lisäksi tässä ottelussa ManUn hyökkäyskolmikko ei taklannut kertaakaan. City ottelun näkökulmasta näyttäisi siltä, ettei ManUn keskikenttä tee sitä kovaa ja tarpeellista työtä, mistä se oli Scholesin aikoihin tunnettu. Fyysinen ja pragmaattinen peli on ollut Moyesille myös luontainen tapa toimia heikommalla materiaalilla Evertonissa, nyt hän ei tunnu saavan samaa menttaliteettia aikaiseksi. Sen lisäksi Ashley Young on onnistunut keskityksillään tällä kaudella vain kerran saavuttamaan oman pelaajan, eikä Antonio Valenciankaan esitykset ole merkittävästi parantuneet, ja hänenkin haluttomuus osallistua joukkueen puolustukseen painetilanteissa. Esimerkiksi katsoessaan vierestä Kolarovin pystyjuoksua, joka päättyi 1-0 maaliin. Silti Kagawalla tai Nanilla saati Hernandezille ei ole asiaa joukkueeseen. Alkaa myös näyttää siltä, että Ferdinand ja Vidic ovat uransa ehtoo puolella, ja ehkä siinä oli syynsä miksi Ferguson ei loukkaantumisien lisäksi muutenkaan peluuttanut molempia avauksessa toistuvasti.  ManUlla on näytön paikka. Liverpoolille ei voi hävitä toistamiseen liiga cupissa, ja West Bromwich, joka muuten on alkanut tekemään maaleja, on moraalin kannalta pakkovoitto.

City sen sijaan teki juuri taas sen mikä nähtii helposti Mancinin viime kauden ongelmana. Muutaman kokeiluluonteisen ottelun jälkeen, Pellegrini on löytänyt tasapainoisen avauskokoonpanon. Siinä missä Mancini yritti sumputtaa käyttämällä vale-laitureita, laitapakkeja ja liikkuvaa kymppiä boksin kulmia ja avata siten tilaa toiselle laidalle tai keskelle, Pellegrini pyrkii nopeuteen ja leveyteen. Navas on aito laituri, ja Nasri jostain hyökkäävän keskikentän ja kympin välimaastosta. Mutta kumpikin ovat taitavia ja mukautuvia nykykunnossaan, joten puolustava joukkue ei voi olettaa heidän tekevän vain tiettyä roolia. Leveys oli kuitenkin nyt tärkeässä roolissa. Kolarov oli taas kerran todella hyvä hyökkäyssuuntaan, ja se ettei joutunut kunnolla uhriksi vastahyökkäyksissä kuvastaan sitä missä vireessä Cityn keskikentän keskusta on. Ferdaninho suojaa puolustulinjaa ja Yaya Toure saa olla vapaammassa roolissa sekä laitapakit nousevat jatkuvasti hyökkäyskolmannekselle asti. 3-0 osumassakin Kolarov tekee tilaa Nasrin juoksulle vetäessään Smallingin pois nelikosta. Jos City pystyy tällaiseen suoritukseen tulevillakin kierroksilla, saattaa se hyvin olla edelleenkin suurin mestarisuosikki.

Chelsea jatkoi varman voiton linjalla. Fulham, ei tuntunut antavan mitään indikaatiota, että kyseessä olisi lontoolainen derby, ja Marin Jolin geriatrikot eivät juurikaan viitsinneet pelata. Chelsea tulee varmasti nousemaan sarjataulukossa ja haastaa mestaruudesta loppuun asti, mutta onko Mourinholla oikeasti ongelma, jos ei peluuta Juan Mata, joukkueen parasta pelaajaa viimeiseltä kahdelta kaudelta. Rungossa olevista kahdeksasta kymmenestä hyökkäävästä keskikenttämiehestä on avaukseen valittu tällä kaudella lähes tulkoon kaikki muut paitsi Mata. Mourinhon lupaus antaa avauksen paikka liiga cupissa Swindon Townia vastaan, tuskin herättää intohimoja liigan parhaimmistoa edustavassa pelaajassa. Lisäksi tuntuu erityiseltä, että Lukaku ei mahdu tähän joukkueeseen, josta puuttuu selkeä ykkössentteri ja maalintekijä. Torres tulee ja menee. Tekee maaleja, syöttää maaleja, mutta ei tunnu luotettavalta ja tekee virheitä ottelusta toiseen. Demba Ba oli tarvehankinta viime tammikuussa, mutta ei ole saanut Newcastlen virettään toisinnettua kertaakaan ja Samuel Eto, Barcelonan ja Interin vuosinaan yksi maailman parhaista viimeistelijöistä, näyttää puolikuntoiselta.

Chelsea kohtaa Tottenhamin ensi lauantaina. Jos Chelsealla on jonkinasteinen maalintekoidentiteettikriisi, Tottenhamilla on sitäkin suurempi idetiteettikriisi. Joukkue ei nimittäin ole päästänyt kuin yhden maalin ensimmäisessä viidessä ottelussa, ollen puolustuksellisesti paras joukkue euroopassa tällä hetkellä. Tämän lisäksi viimeisten otteluiden aikana Tottenhamilta on puuttunut, yksittäisiä lapsuksia lukuunottamatta, täysin viime kauden tyypilliset katastrofivartit, jotka päättyivät maaliin, jotka vaativat taas Balen huimaa yksilösuoritusta ja kannattajat etsimään nitroja farkkujen taskuista. Tottenham on keskiarvoisesti laukonut eniten ja antanut laukoa vähiten tällä kaudella. Tilastoanalyytikot puhuvat TSR arvosta, joka kuvastaa näiden lukujen suhdetta. Korkea TSR korreloi yleensä mestaruustaistossa olevien kanssa, vaikka onkin hyvä kysyä, onko myös laukauksilla joku arvo itsessään. Joukkue voi nostaa TSR rekisteröimällä lisää laukauksia, mutta se ei välttämättä johda maaleihin ja sen myötä pisteisiin. Tästä pääsemmekin:

Cardiffia vastaan toistui tosin sama vanha ongelma. Vastustaja istuu pallon alla ja antaa hyökkäyksen valua turhankin arvattavaksi jauhamiseksi, joka päättyy laukaukseen boksin ulkopuolelta. Rosen loukkaantuminen Eurooppaliigassa oli paha takaisku, sillä nyt Naughton otti paikan vasemmalta puolustuksessa, Sigurdsonin pelatessa ylempänä. Taas kerran puuttui leveys täysin, koska Townsend tuntuu käyttävän otteluitaan vetotreeneinään, löytääkseen Balemaisen kosketuksen. Androksella on tietävästi edelleenkin eniten laukauksia liigassa ilman maalia. Sigurdson oli hetkittäin kateissa pelistä, vaikkakin pommitti tyylillä ylärimaa toisella puoliskolla. AVB vaihdettua aivan lopussa Holtby ja Lamela sisään muuttui pelin rytmi yllättäen. Holtby näyttää kasvavan ottelu ottelulta ja Lamela tuo juuri sitä yllätyksellisyyttä. Maali tuli juuri sellaisesta tilanteesta, jossa kerrankin pelaaja ajoi itsensä päätyviivalle asti vastahyökkäyksessä, jolloin tilaa oli boksissa.

Näin Cardiff sympatiseeraajana, viimeisen hetken tappio oli ehkä hieman epäreilu. Cardiff pelasi todella hyvin ja pyrki peliin heti mukaan saatuaan pallon, mutta Tottenham näytti poikkeuksellisesti viimeiseen minuuttin asti siltä, että uskoo voittoon, jaksoi prässätä ja yrittää rakentaa jotain sekunneissa. Dembele valitettavasti edelleenkin jarruttaa liikaa nopeaa hyökkäyspeliä. Toivoisin jopa sellaista kokeilua, että vähemmän fyysisiä joukkueita vastaan pohjalla peluutettaisiin vain yhtä ankkuria ja esimerkiksi Holtbyä, jolla riittää energia ja taito molemman suunnan peleihin. Jos Spurs puolustaa yksikkönä ja voittaa keskikentän taistelun, voi Chelsea kaatua, ja silloin voidaan puhua Spursin mestaruushaaveista, ainakin toistaiseksi.

Arsenalista sanon vain: Mezut F*ucking Özil! Ja kysyn: riittääkö se?

Spurs-juniori Alex Pritchard pelannee tänää Chelseata vastaan Swindonin kokoonpanossa. Ryan Mason puuttuu loukkaantuneena. Jos pelitilillä olisi rahaa, laittaisin Prithardille markan maalintekoon.

Valioliigan neljäs kierros

Kuluva kausi tuntuu tuovan entistä enemmän yllätyksiä. Olisin olettanut, että tähän mennessä olisi saanut jo jonkun kuvan miten voimasuhteet jakautuvat tulevan kauden aikana, mutta näyttää siltä, että tätä saa oottaa vielä lokakuulle. Mitä opimme kierroksesta neljä:

Chelsean ensimmäisten neljän ottelun tulos on huonoin sitten kauden 2002/03. Rorberto Martinezin Everton sen sijaan tuntuu kasvavan joka ottelulta. Ennen kautta yleisenä epäilyksenä oli, osaako Martinez organisoida puolustuksen. Viime kaudella Wigania valmentaessaan, joukkue päästi 73 maalia. Ainoastaan Reading ylsi samaan määrään päästettyjä maaleja. Wigan oli sentään vuosikausia valioliigassa selvinnyt joukkue. Martinez aloitti varovasti kolmella tasapelillä, ja ei ole päästänyt ensimmäisen ottelun jälkeen yhtään maalia. Maalinteko on toki ollut myös tiukassa, mutta Romelu Lukakun saaminen lainalle Chelseasta tuo varmasti maaleja kauden edetessä. Everton on yllättäen vahvimmillaan vuosiin.

Sen sijaan Jose Mourinholla on enemmän töitä edessään. Kausi alkoi puolivillaisella voitolla Hullista jota seurasi onnekas voitto Aston Villasta. ManUa vastaan ei tuntunut olevan uskallusta pelata, ja ideat vähissä Evertonin tiukassa puristuksessa. Mourinho tuskin luovuttaa kovin helpolla, ja voi olla jopa onni Chelsealle aloittaa heikosti, ja iskeä kisaan kiinni, kun paras avauskokoonpano alkaa toteuttamaan Mourinhon visiota. Kuluneilla kausilla Chelsea on yleensä aloittanut pirteästi, ajautuen sittemmin vaikeuksiin. Valioliigan voimasuhteet ovat muuttuneet ja tasottuneet sitten Mourinhon viime kierroksen. Vanha top4:n sijaan puhutaan top6:sta, miksei jopa top7:stä, jos molemmat liverpoolilaiset pitävät tasonsa.

Tulevat ottelut

West Ham - Everton

Allardycen West Ham tulee olemaan vaikea vieraspeli mille tahansa joukkueelle tällä kaudella ja Evertonin tämän hetkiset maalinteko-ongelmat eivät varmaankaan auta asiaa. Evertonille tärkeä ottelu.

Everton - Newcastle

Newcastle on pikkuhiljaa saanut pakkansa kasaan loukkaantumisten jäljiltä, ja on kyennyt pitkästä aikaa peluuttamaan ihannekokoonpanoaan tuloksenaan kaksi voittoa. Castlen materiaalia säilyä valioliigassa tuskin on kukaan epäillyt, mutta pelillisten ja seurallisten ongelmien korjaamiseksi Joe Kinnear oli täysin väärävalinta urheilutoimenjohtajan rooliin. Jos Castle jatkaa virettään, ei tämäkään ole helppo peli Evertonille. Tasapeli ei oikein riitä näistä kahdesta pelistä, vaan Evertonin on pysyttävä kärjen vauhdissa läpi kauden.

Chelsea - Fulham

Fulhamilla on hyökkäyspäässä Darren Bentin, Adel Taarabtin ja Dimitar Berbatovin kohdalla parhaita paikkansa pelaajia, mutta kauhuskenaariossa Bent ei saa mitään luotua itse, ja mikäli Taarabt ja Berbatov kiinnostuvat pelaamisesta, eivät he ainakaan tue toisiaan. Chealsealle helppo peli.

Tottenham - Chelsea

Hegemoniaotteluiden sarja jatkuu. Tottenhamin ei ole pakko voittaa tätä, mikäli hoitaa heikommat joukkueet tällä kaudella, mutta kärjen tasaisuus jo tässä vaiheessa kautta tekee helposti pakkovoiton kummallekin. Chelsean on uskallettava pelata, jotta ManU tasapeli ei uusiudu.

Liverpoolin ensimmäisen neljän ottelun tulos (10 pistettä) on sama kuin kaudella 2008/09, jolloin joukkue sijoittui toiseksi. Kausi jolloin Liverpool hävisi mestaruuden ManUlle turhilla tasapeleillä tuntuu jo miltei ikuisuuden takaiselta. Sen kauden jälkeen Pool on menettänyt parhaat pelaajansa, sekoillut valmentajavaihdoksilla, pelaajamarkkinoilla sekä seuran myynnillä. Nyt Brendan Rodgersin rakentama ryhmä on tiukasti kiinni kisassa mestareiden liigasta ensi kaudelle. En uskalla povata mestaruutta, koska huippu avauskokoonpanosta huolimatta, joukkueen materiaali on jotakuinkin ohut. Joukkueen on myös kyettävä avaamaan maalihanat kunnolla, vaikkakin Sturridge on vasta yhdeksäs pelaaja (Giroud oli kahdeksas lauantaina), joka on tehnyt maalin ensimmäisessä neljässä pelissä. Kysymyksenä on myös, kuinka Suarezin paluu vaikuttaa joukkueen rakenteeseen. Pystyykö Rodgers peluuttamaan Sturridgea ja Suarezia samaan aikaan kentällä, työntämättä Sturridgea takaisin laitahyökkääjän tontille, jossa hän ei ole koskaan viihtynyt.

Tulevat ottelut

Liverpool - Southampton

Southampton, Etelä-Englannin pikku-Barcelona omaa liigan toiseksi parhaan pallonhallintaprosentin Cityn jälkeen, mutta ei ole voittanut kuin yhden viimeisestä kymmenestä valioliigaottelustaan. Jännittävästä ryhmästään ja peli-idealogiastaan huolimatta tuskin haastaa Liverpoolia.

Sunderland - Liverpool

Sunderland näyttää tässä vaiheessa täysin sekaisin olevalta joukkueelta. Joukkue on voittanut vain kaksi yhdestätoista ottelusta, jota di Canio on valmentanut. Adam Johnson tuntuu löytäneen itsensä toiseksi parhaalla maalintekotilanteiden luonneilla, mutta ei ole saanut vielä syöttöä. Tämä kertoo jotain hyökkäyskolmanneksen organisoinnista tai ehkäpä vain joukkueen itseluottamuksesta. Jos kurssi ei käänny, di Canion Sunderland voi joutua ikävään putoamiskamppailuun koko kaudeksi.

Manchester City on edelleen 'work in progress'. Pellegrini tuli valioliigaan sisään rytinällä, kaataen Newcastlen 4-0. Sen jälkeen häviö Cardiffille, innoton voitto Hullista ja 0-0 tasapeliin taipuminen Stokelle. Poikkeuksellista näyttää olevan pelaajien sopeutumisvaikeudet uuden managerin alla. Puolustus ei tosin ollut enää edes viime kaudella yhtä varma kuin mestaruuskaudella, ja pelinrakentelun ideattomuus johti suoraan maalinteon vaikeuteen. Viikonlopun ottelussa liigan parhaita oleva laitapakki, Pablo Zabaleta, ei tuottanut yhtään maalintekotilannetta yhdessä oikealla laidalla pelanneen James Milnerin kanssa. Tämä kuvastaisi sitä, että joukkueessa joko sijoitutaan väärin, tai ei tiedetä mitä tehdä, sillä kokoonpano ei niinkään ole muuttunut. Cityn voidaan olettaa edelleenkin olevan mestaruustaistosa mukana, mutta ellei kurssi käänny tasaiseen voittoputkeen, voi nämä alkukauden pistemenetykset olla ongelmallisia, sillä helppoja otteluita näyttää olevan tällä kaudella entistä vähemmän.

Tulevat ottelut

Manchester United - Manchester City

Manchesterin derby iskeytyy tiukkaan paikkaan. Molemmilla managereilla on debyyttikausi käynnissä ja oman peli-identiteettinsä muovaaminen joukkueille kesken. Tässä ottelussa tosin voitolla on enemmän merkitystä kuin vain sarjataulukon sijoitus tai pisteiden keruu.

Aston Villa - Manchester City

Aston Villa ei vain voi pudota tällä kaudella. Voitettuaan avauskierroksella Arsenal, hävisivät he Chelsealle ja Liverpoolille yhtä lailla kokemuksen puutteen, että huonon onnen vuoksi. Cityn itseluottamus tässä vaiheessa on kovasti kiinni derbyn tuloksesta, joten jos Benteke jatkaa maalitehtailujaan (18 osumaansa on eniten liigassa tänä kalenterivuodella), voidaan nähdä vaikea vieraspeli Citylle.

Manchester United tekee tasaisesti pisteitä tällä kaudella. Kauden päätteessä ManU voittaa mestaruuden tai ei voita, eikä kukaan kiinnitä siihen sen kummempaa huomiota. Joko Fergusonin rakentama ryhmä jaksaa painaa vanhalla vauhdilla ja Moyes toimii vain motivaattorina, tai sitten Moyesin työ kestää pidempää. Kukaan ei oleta hänen voittavan mestaruuttaan ensimmäisellä kaudellaan, se taakka on Mourinhon harteilla. Kyse onkin siitä miten ManU pärjää cupeissa ja varsinkin mestareiden liigassa. Joukkueen runko ja pelityyli on kunnossa muutamaa pikkuviilausta vaille (mikä on Kagawan rooli tällä kaudella? Ashley Youngin onnettomat tehot), mutta Crystal Palacen kaltaiset vastustajat eivät tule yllättämään. Miten Moyes uskaltaa pelata lähimpiä kilpailijoitaan vastaan, jää nähtäväksi jo ensi viikonlopun derbyyn.

Tulevat ottelut

Kts. Manchester United - Manchester City

Manchester United - West Bromwich

WBA ei ole toipunut Lukakun lähdöstä. Kaksi tasapeliä ja yksi maali neljästä ottelusta kielii jotain menetystä hyökkäyspelissä, vaikkakin päästetyt neljä maalia ei ole mikään paniikki. Joukkue ei ole kuitenkaan voittanut kuin yhden viimeisestä kolmestatoista ottelustaan, eikä vieras peli Old Traffordilla varmaankaan tuota yllätystä.

Tottenhamin tyyli on jotain aivan muuta kuin aiemmin. Vaikka joukkue menetti parhaan yksilönsä, on runko paljon vanhempi kuin aiempina vuosina. Tottenhamin molemmat maalit Norwichia (joukkue jota Tottenham ei kyennyt voittamaan viime kaudella) vastaan olivat joukkuemaaleja, jonka keskiössä oli Eriksenin visio. Yhdestä ottelusta on vielä vaikea sanoa, mutta on hämmentävää miten nopeasti nuori tanskalainen on oppinut lukemaan pelitovereidensa liikkeitä. Tottenham on myös tällä kaudella laukonut eniten liigassa, mikä ei ole hyökkäävälle jalkapallolle poikkeuksellista, mutta se on myös päästänyt vähiten laukauksia. Tämä kuvastaisi sitä, että puolustuksen organisaatio ja varsinkin sen päälle pelaavan keskikentän pohjan varmuus on parantunut huomattavasti, eikä tällä kaudella ole yksittäisten lapsusten sijaan nähty ollenkaan pitkiä paniikkijaksoja ja totaalista pelikontrollin menetystä.

Tulevat ottelut

Cardiff - Tottenham

Walesilais joukkue ei ole avauspäivän tappion jälkeen hävinnyt seuraavaa kolmea. Hullia vastaan tuli viime kierroksella tärkeä vieraspiste, ja Cityn kaataminen kotona silkkaa magiaa. Nykytilassa olevalta Everttonilta otettu tasapeli kertoo siitä, ettei Mackayn joukko ole tullut antautumaan liigaan. Lisäksi Sunderlandin, Stoken, Palacen ja Fulhamin heikot esitykset ennustavat laajaa putoamiskamppailua. Cardiff tulee olemaan vaikea vieraspeli Tottenhamille, sillä se on äärimmäisen tärkeä ennen ottelua Chelseata vastaan.

Kts. Tottenham - Chelsea

Arsenal 1 - 0 Tottenham

Ottelun analysointi on kestänyt odotettua pidempään. Asiaan vaikutti eilinen siirtoikkunan sulkeutuminen sekä launtaisesta seitsen ottelusta jääneet mustelmat. Ensimmäistä kertaa elämässäni osallistuin yleisurheilukilpailuun, kaverihengellä toki. Tuloksena rimakauhua korkeuspaikalla, ihmettelyä keihäänheinton tekniikasta, ruhjoutunut polvi kuularingissä, hajonnu häntäluu pituushypyssä ja ahdistuneet tupakan nuolemat keuhkot 800 metrin juoksussa, muuten tuntuu ihan hyvältä.

Lämmittelin katsomalla Liverpoolin ja Manchester Unitedin kohtaamisen sunnuntai-iltapäivänä. Olin jo ihmetellyt suurten otteluiden kasautumista heti kauden alkuun. ManU - Chelsea ei tuottanut kummoista jännitystä, eikä myöskään ManUn arkkivihollisen, Liverpoolin kohtaaminen. Kysymykset Moyesin kyvyistä valmentaa joukkueita kovissa otteluissa jatkuvat. Ilmeisesti valmentaja ei ole voittanut vanhaa top4:sta kertaakaan liigassa vieraskentällä. Suurin ongelma oli ManUn hyökkäyspään pelinrakentelussa, Liverpool prässäsi hyvin ja jaksoi juosta, varsinkin kun vastassa oli keskikentän kaksikko Michael Carrick ja Ryan Giggs. Vaikkakin Carrick on kaikessa hiljaisuudessa noussut Paul Scholesin lopulliseksi korvaajaksi, ei Ryan Giggs enää kykene olemaan 40-vuotiaana vaaditusta kunnossa isoissa peleissä. Tuoko siirtoikkunan viime minuuteilla vahvistettu Fellaini tähän apua? Tuo varmasti, mutta se ei poista sitä ongelmaa, että ManU on menettänyt farssiksi paisuneen siirtoikkunan aikana ison osan uskottavuudestaan suurseurana.

Tottenham kärsii odotettavasti vielä siitä, että tekivät niin monta siirtoa ikkunnan aikana. Joukkueen runko on rajusti uusiutunut, ja on selvä, että liigan ulkopuolelta tulleilta kestää oma aikanasa sopeutua valioliigan fyysisyyteen. On toki jo väläytelty, ettei Naher Chadli ole tarpeeksi hyvä edes valioliigaan. En olisi niin pessimistinen, mutta näyttäisi kuitenkin, että hänet oli hankittu rotaatiopelaajaksi hoitamaan vaihtomiehen ja cup-kilpailuiden roolia. Erik Lamela ja Christian Eriksen tulee ottamaan hyökkäyskolmikosta kaksi paikkaa kolmesta, mikäli jatketaan 4-2-3-1:n taktiikalla.

Arsenal lähti hyvällä kokoonpanolla otteluun, eikä avauksessa ollut yhtään heikkoa pelaajaa. Mutta, näytti aika nopeasti siltä, että taktiikassa oli pyritty matalaan prässiin, jotta Tottenham nostaisi puolustuslinjaa, mikä helpottaa vastahyökkäyspelaamista. Samalla keskikenttä saatiin tukittua, ja Tottenham normaaliin tapaansa jäi pyörittämään palloa keskiympyrän tienoilla laidalta toiselle. Selkeä ongelma oli Dembélén pelaaminen kymppipaikalla. Vaikkakin hän periaatteessa soveltuu tälle paikalle, on hän selvästi parhaimmillaan pohjan moottorina. Nyt Dembélé oli luontaisesti jatkuvasti liian alhaalla hakemassa palloa, jolloin keskikentän pohjalta ei saatu syötettyä linjonen väliin, koska siellä ei yksinkertaisesti ollut ketään, ja koska Arsenal oli valinnut vastaanottajan roolin, tila loppui kuljetuksissa puhtaasti kesken. Seuraava linkki keskikentältä olikin Soldado, joka kärkenä seisoo puolustuslinjan rinnalla selkä maaliin päin. Tällöin palloja pystyi tarjoamaan vain laidoille. Townsend oli hyvässä vireessä ja näyttää jo nyt olevan halukas ottamaan vahvan laitahyökkääjän roolin, sen sijaan ensimmäisen 15 minuutin hassuttelun jälkeen Chadli ei enää kyennyt tarpeeksi hyvin haastamaan Gibbsiä, ja päätyi tekemään väärän ratkaisun useasti. Koin myös vaihdot erikoisiksi,  Capouen loukkaantumisen vaatimaa Sandroa lukuunottamatta. Chadli olisi pitänyt ottaa pois ja tilalle joko nyt tullut Lamela tai hyvässä vireessä ollut Holtby. Koin myös erikoiseksi Defoen sisäänvaihdon ilman, että Soldado poistui. Pelijärjestelmän muutos kesken ottelun tappioasemassa on aina riskipeliä.

Vaikkakin Lamela ja Eriksen toivottavasti tulevat ratkaisemaan tämän viimeisen kolmanneksen pelitekniset heikkoudet tuomalla tehokkuutta syöttöihin ja Soldadon tukemisen lisäksi itsekin ratkaisevat otteluita, oli taas huomio kiinitettävä siihen miten helpolla Arsenal sai voittomaalinsa aikaiseksi. Korkean linjan pelaaminen toimii vain niin hyvin kuin sen heikoin lenkki. Dawson on, liljanvalkoisilla laseillani katsottuna, liigan parhaimmistoa otteluissa, joissa peruuttelemaan joutuu jatkuvasti ja painia ei voi välttyä, mutta hänen keskittymisensä herpaantuu liian usein haastavissa vastahyökkäystilanteissa ja hitautensa vuoksi ei kykene paikkaamaan. Tämä nähtiin juuri tässä maalissa. Dawson ei pitänyt linjaa, pelasi näin sekä syötön antaneen Walcottin, että maalin tehneen Giroudin "sisälle", eikä kyennyt kääntämään itseään vaudhissa tarpeeksi, että olisi voinut haastaa maalintekotilannetta. Toivottavasti Kaboul ja Chriches ovat nopeasti pelikuntoisia, ja pääsemme rotatoimaan tätäkin pelipaikkaa.

Arsenal pudotti aikamoisen pommin ostamalla Mesut Özilin siirtoikkunan viimeisenä päivänä. Pelkään pahoin, että sorrun tämän siirron kohdalla vähättelyyn oman seurakannatukseni vuoksi, mutta koen koko tilanteen erikoiseksi. Miksi Madrid möi Özilin? Nyt Isco on käytännössä ainoa vaihtoehto ko. pelipaikalle, ellei lasketa, että Modric ottaa sen haltuunsa tarvittaessa. Bale ja Ronaldo eivät joko halua tai kykene pelaamaan sitä riittävällä tehokkuudella. Toiseksi Özil ei ole se mitä Arsenal tarvitsee. Arsenal tarvitsisi varmuutta puolustuslinjaan ja hyökkääjän. Flamini ratkaisee ikiaikaisen kysymyksen keskikentän pohjan painijasta, vaikkin on osoiteltu Wilsheren, Ramseyn ja varsinkin Artetan hoitavan ongelmitta tätä tonttia nykyään. Nyt Podolski on poissa kolme kuukautta, ja hän olisi voinut hoitaa keskushyökkääjän tonttia Giroudin loukkaantuessa. Jäljelle jää siirtää Walcott kärkeen, jossa haluaa toki pelata ja onnistuikin viime kaudella, mutta kyse ei ole kestävästä ratkaisusta. Onko nyt se kausi kun Nicklas Bendtner osoittaa olevansa Real Madridin arvoinen pelaaja? Özilin syöttötilastoja arvotetaan taivaisiin, ja aivan oikeutetustikin, mutta pitää muistaa kuinka monta hänen syöttöistään päätyi Cristiano Ronaldon jalkaan? Kyse on silti maailmanluokan hankinnasta, joka ei tule floppaamaan. Kyse on siitä, että riittääkö se?