Maailman katsotuin arvoturnaus aloittaa kuukauden mittaisen kestonsa ensi torstaina. MM-kisojen historiassa Amerikan mantereella pelatut kisat ovat päättyneet aina Etelä-Amerikkalaisen joukkueen voittoon. Brasilian aiemmat kotikisoissa 1950 ei pelattu varsinaista finaalia ollenkaan, vaan voittajan määräsi välieräjoukkueiden minisarja, jossa ykköseksi nousi Uruguay. Itse näen mestaruudestaiston ykkösinä Brasilian lisäksi aina vaarallisen Saksa, teknisen Italia sekä vuosia dominoineen Espanjan. Argentiina on vedonlyöntitoimistojen kärkipäässä ja joukkue varmasti pärjää hyvin näissä kisoissa. Argentiinan ongelmana on kovan hyökkäyskaluston ailahtelevuus. Lionel Messi ei oikein koskaan ole kyennyt toisintamaan seurajoukkueessaan menestymistä maajoukkueeseen. Syitä on varmasti monia, aina pelisysteemeistä siihen, ettei Argentiinan keskikentällä häärää Xavin, Iniestan ja Fabregasin kaltaisia pelintekijöitä, jotka rakentaisivat tilaa Messille.
Brasilia lähtee ykkössuosikkina ja voittaa varmasti A-lohkon kärkisijan. Haastajana on lähinnä Kroatia, jonka uskotaan yllättävän näissä kisoissa. Sen sijaan Mexicon peli on ailahtelevaa ja Kamerun kompastelee joukkueen sisäisissä lakoissa. Sen sijaan jatkopeleissä tulee todennäköisesti heti ensimmäiseksi vastaan Hollanti tai Espanja. Selecaon joukkueessa on sekä kokemusta, vauhtia ja taitoa mutta itse koen joukkueen hieman epätasapainoiseksi. Keskikentän pohjalle joko ankkuriksi tai box-to-box -pelaajaksi on tarjolla useita vaihtoehtoja mutta hyökkäyspään tehokkuus on vahvasti kiinni Oscarin, Neymarin ja Hulkin maalinteosta. Oscar nousi kovaa vauhtia avainpelaajaksi Chelseassa viime kaudella Mourinhon menettettyä luottonsa Mataan sekä Hazardiin. Tulos olis ailahteleva. Neymaria vaivaa myös se, että superhinnastaan huolimatta, ei kyennyt sulautumaan täydellisesti Barcelonan peliin. Nuori ikä painaa kumpaakin. Hulkin ongelmana on ollut siirtyminen Venäjän liigaan, joka on jarruttanut voimakkaan laitahyökkääjän kehitystä. Kulkiessaan erirytmistä kautta, itselleen haasteettomassa sarjassa, voi Hulkin pelikuntoa vain arvailla. Tämän lisäksi kärjessä häärää eurokentillä epäonnistunut Jo sekä vain Brasilialaisille tunnettu Fred (joka tosin laukoi joukkueensa viime kesänä Confederations Cupin voittoon). Nuori, hieman epätasapainoinen joukkue voi joutua keskittymään kurinalaiseen kokonaispeliin, jonka myötä haluttu lopputulos voidaan saada, mutta odotettu vauhdikkuus saattaa jäädä uupumaan.
Saksan nousua on odotettu jo vuoden 2006 kotikisoista lähtien. Guardiolan johtaman Bayernin ylivoima koti- sekä eurokentillä nähtiin vahvana voimasuhdemuutoksena Espanjasta Saksaan. Saksalaiset kuitenkin kompastelivat ja lopulta Espanjalaiset mittelivät keskenään Mestareiden liigasta. Kova kausi verottivat ennen kisojen alkua ensin Dortmundin ankkurin pois lopullisesta ryhmästä ja nyt hyökkääjä Marco Reussin. Saksalla on kuitenkin keskimääräistä parempi ja syvempi pelaajamateriaali, joten Joachim Löw voi heittää suoraan korvaavat pelaajat muuttamatta radikaalisti taktiikkaansa. Joukkue ei ole nimennyt kuin yhden varsinaisen keskuhyökkääjän, Miroslav Klosen, joille nämä kisat ovat varmasti viimeiset. Saksalainen tiki-taka on kuitenkin kasvattanut sellaisia kylmiä isojen pelien ratkaisijoita kuten Mario Götzen ja Lukas Podolskin (poikkeuksellisesti parempi esittäjä maajoukkueessa kuin seurakentillä) sekä varsinkin Bayern kaksikon Thomas Müllerin ja Toni Kroosin. Saksan edessä G-lohkossa potkivat myös Portugal, USA ja Ghana. Lohko on astetta tasaväkisempi kuin Brasilialla, mutta avausvoitto Portugalista määräisi jo suunnan. Lohkovoitolla eteen saattaisi asettua Belgia tai Venäjä. Tässä mielessä Saksan tie jo neljän parhaan joukkoon on suhteellisen helppo.
Espanjan haasteena on päivittää pelityylinsä. Joukkue on veivannut samaa pallonhallintapeliänsä jo viimeiset kuusi vuotta. Tämän aikana joukkueen avainpelaajat ovat voittaneet kaiken mahdollisen mutta myös ikääntyneet. Real Madridin ja varsinkin viimeisen kahden kauden Barcelonan kompastelu on osoittanut, että Espanjalainen jalkapallo tarvitsee uusia ideoita ja nälkäisiä pelaajia. Espanjalaisilla on ollut tapana viime aikoina pelata älyttömän teknistä ja kurinalaista peliänsä. Tämä on johtanut ennalta-arvattavuuteen. Tämä laiskuus ja haluttomuus rikkoa oman tekemisensä rajoja tunnetaan suomessa nimellä Gijonin ihme. Mixun Huuhkaajat näyttivät kuinka, jos kurinalaisuuteen vastaa kurinalaisuudella, kaikki on mahdollista. Tästä huolimatta. Espanja voittaa lähes kaikki pelinsä. Se rutiininomaisesti poistaa tieltään itseään heikommat. Sen sijaan viime kesän Confederations Cup osoitti, että vertaisiaansa vastaan taktiikka ei toimi. Espanjan epätasapaino liittyy taasen puolustuspelaamiseen. Pique ja Ramos aloittavat toppareina, ja ovat eliittiä parhaina päivinä. Jos jomman kumman pelivire ei ole kohdallaan tai eteen tulee loukkaantumisia, tilanne vaikenee. Javi Martinezia peluutettiin usein Athletic Bilbao vuosinaan peliä rytmittävänä topparina, mutta se ei ole se pelipaikka, jossa hän haluaa pelata. Laitapakkina hääräävä Albiol voi ottaa paikkansa keskustasta, mutta maailmanmestari vaatii jokaiselle tontille todellisen pelimiehen, ei hätäpaikkaajaa. Hyökkäyspää tarvitsisi myös enemmän dynamiikkaa, jonka Diego Costa toisi hyvin. Kärjettömistä 4-3-3 taktiikoista voisi hyvin siirtyä vahvaan 4-2-3-1:n. Costan tekniikka ja fysiikka pystyisi repimään vahvempiakin linjoja auki, jolloin keskikentän ja laitojen pelaajat saisivat kunnolla tilaa nopeatempoisessa pelissä, sen sijaan että syötellään keskenään, jonka päätteeksi Xavi yrittää läpisyöttöä. Espanja avaa Hollantia vastaan, ja tämän ottelun lopputulos voi ratkaista hyvinkin miten tiukaksi lohko menee. Tasapeli, ja tämän jälkeen joko Chile tai Australia yrittävät kampittaa suosikkeja ja varastaa jatkopaikan. Lohkovoitolla B-lohkosta eteen astuisi joko Kroatia tai Meksiko.
Italia on hävinnyt kartalta sitten 2006 mestaruuden. 2008 EM-kisoihin joukkue ei selvinnyt ja MM 2010 se ei voittanut otteluakaan. Viime EM-kisoissa Italia selvisi finaaliin asti, mutta Espanja näytti sille mistä tuulee 4-0 voitolla. Vedonlyöjät eivät näe Italiaa kärkikahinoissa. Mutta jotain mielenkiintoista tässä joukkueessa kuitenkin on. Maalia vartioi yksi maalman parhaista maalivahdeista, Gianluigi Buffon. Puolustuslinjassa häärää Barzagli, Abate, Bonucci ja Chiellini. Kurinalaista puolusta vartioi vielä pelipaikkansa parhaimpiin kuulu AS Roman luottopelaaja Daniele de Rossi ja joukkueen sykkeenä tuottaa värikästä syksyään elävä Andrea Pirlo. Italia on osittain kärsinyt heikoista kärkipelaajistaan. Inzaghi oli todellinen superkärki, jonka tuuletukset merkityksettömistäkin maaleista näyttivät pelaajan reaktioista päätellen ratkaisseen mestaruuden. Balotellin piti olla se Italian uusi suunta. Vahva, tekninen maalintekijä, joka pystyi ratkaisemaan millä tahansa hyökkäyssektorilla. Balotellin lahjakkuus ei ole ollut kyseenalaisena, mutta pelaajan asenne kentällä ja sen ulkopuolella on työntänyt hänet liian usein pois siitä mitä hänen todella pitäisi tehdä. Sen sijaan tässä ryhmässä on kaksi uutta tulokasta. Loistavan kauden Torinossa pelannut ja ensi kaudeksi Dortmundiin siirtyvä Ciro Immobile näytti harjoitusotteluissa, että hän voi nousta tämän turnauksen yllättäjäksi. Laidalta tuli tukea tuo Napolin Lorenzo Insigne. Mikäli puoluspelaaminen on tiivistä, keskikentän metronomi Pirlo jaksaa tikittää ja Balotelli pysyy rauhallisena, voi nuoremman polven hyökkäyskalusto yllättää kovimmatkin joukkueet. Italian D-lohkossa kisaavat myös heittopussiksi odotettava Costa Rica, mutta myös vaarallinen Uruguay (jo pelkästään Cavannin sekä Suarezin tulivoiman takia) sekä uudistunut Englanti. Lohkovoitolla D-lohkosta vastaan asettuisi vaikean C-lohkon kakkonen. C-lohkosta on vaikea nostaa ennakkosuosikkeja. Kakkossijan voi yhtä hyvin napata Kolumbia, Japani, Norsunluurannikko taikka Kreikka.
Saksan nousua on odotettu jo vuoden 2006 kotikisoista lähtien. Guardiolan johtaman Bayernin ylivoima koti- sekä eurokentillä nähtiin vahvana voimasuhdemuutoksena Espanjasta Saksaan. Saksalaiset kuitenkin kompastelivat ja lopulta Espanjalaiset mittelivät keskenään Mestareiden liigasta. Kova kausi verottivat ennen kisojen alkua ensin Dortmundin ankkurin pois lopullisesta ryhmästä ja nyt hyökkääjä Marco Reussin. Saksalla on kuitenkin keskimääräistä parempi ja syvempi pelaajamateriaali, joten Joachim Löw voi heittää suoraan korvaavat pelaajat muuttamatta radikaalisti taktiikkaansa. Joukkue ei ole nimennyt kuin yhden varsinaisen keskuhyökkääjän, Miroslav Klosen, joille nämä kisat ovat varmasti viimeiset. Saksalainen tiki-taka on kuitenkin kasvattanut sellaisia kylmiä isojen pelien ratkaisijoita kuten Mario Götzen ja Lukas Podolskin (poikkeuksellisesti parempi esittäjä maajoukkueessa kuin seurakentillä) sekä varsinkin Bayern kaksikon Thomas Müllerin ja Toni Kroosin. Saksan edessä G-lohkossa potkivat myös Portugal, USA ja Ghana. Lohko on astetta tasaväkisempi kuin Brasilialla, mutta avausvoitto Portugalista määräisi jo suunnan. Lohkovoitolla eteen saattaisi asettua Belgia tai Venäjä. Tässä mielessä Saksan tie jo neljän parhaan joukkoon on suhteellisen helppo.
Espanjan haasteena on päivittää pelityylinsä. Joukkue on veivannut samaa pallonhallintapeliänsä jo viimeiset kuusi vuotta. Tämän aikana joukkueen avainpelaajat ovat voittaneet kaiken mahdollisen mutta myös ikääntyneet. Real Madridin ja varsinkin viimeisen kahden kauden Barcelonan kompastelu on osoittanut, että Espanjalainen jalkapallo tarvitsee uusia ideoita ja nälkäisiä pelaajia. Espanjalaisilla on ollut tapana viime aikoina pelata älyttömän teknistä ja kurinalaista peliänsä. Tämä on johtanut ennalta-arvattavuuteen. Tämä laiskuus ja haluttomuus rikkoa oman tekemisensä rajoja tunnetaan suomessa nimellä Gijonin ihme. Mixun Huuhkaajat näyttivät kuinka, jos kurinalaisuuteen vastaa kurinalaisuudella, kaikki on mahdollista. Tästä huolimatta. Espanja voittaa lähes kaikki pelinsä. Se rutiininomaisesti poistaa tieltään itseään heikommat. Sen sijaan viime kesän Confederations Cup osoitti, että vertaisiaansa vastaan taktiikka ei toimi. Espanjan epätasapaino liittyy taasen puolustuspelaamiseen. Pique ja Ramos aloittavat toppareina, ja ovat eliittiä parhaina päivinä. Jos jomman kumman pelivire ei ole kohdallaan tai eteen tulee loukkaantumisia, tilanne vaikenee. Javi Martinezia peluutettiin usein Athletic Bilbao vuosinaan peliä rytmittävänä topparina, mutta se ei ole se pelipaikka, jossa hän haluaa pelata. Laitapakkina hääräävä Albiol voi ottaa paikkansa keskustasta, mutta maailmanmestari vaatii jokaiselle tontille todellisen pelimiehen, ei hätäpaikkaajaa. Hyökkäyspää tarvitsisi myös enemmän dynamiikkaa, jonka Diego Costa toisi hyvin. Kärjettömistä 4-3-3 taktiikoista voisi hyvin siirtyä vahvaan 4-2-3-1:n. Costan tekniikka ja fysiikka pystyisi repimään vahvempiakin linjoja auki, jolloin keskikentän ja laitojen pelaajat saisivat kunnolla tilaa nopeatempoisessa pelissä, sen sijaan että syötellään keskenään, jonka päätteeksi Xavi yrittää läpisyöttöä. Espanja avaa Hollantia vastaan, ja tämän ottelun lopputulos voi ratkaista hyvinkin miten tiukaksi lohko menee. Tasapeli, ja tämän jälkeen joko Chile tai Australia yrittävät kampittaa suosikkeja ja varastaa jatkopaikan. Lohkovoitolla B-lohkosta eteen astuisi joko Kroatia tai Meksiko.
Italia on hävinnyt kartalta sitten 2006 mestaruuden. 2008 EM-kisoihin joukkue ei selvinnyt ja MM 2010 se ei voittanut otteluakaan. Viime EM-kisoissa Italia selvisi finaaliin asti, mutta Espanja näytti sille mistä tuulee 4-0 voitolla. Vedonlyöjät eivät näe Italiaa kärkikahinoissa. Mutta jotain mielenkiintoista tässä joukkueessa kuitenkin on. Maalia vartioi yksi maalman parhaista maalivahdeista, Gianluigi Buffon. Puolustuslinjassa häärää Barzagli, Abate, Bonucci ja Chiellini. Kurinalaista puolusta vartioi vielä pelipaikkansa parhaimpiin kuulu AS Roman luottopelaaja Daniele de Rossi ja joukkueen sykkeenä tuottaa värikästä syksyään elävä Andrea Pirlo. Italia on osittain kärsinyt heikoista kärkipelaajistaan. Inzaghi oli todellinen superkärki, jonka tuuletukset merkityksettömistäkin maaleista näyttivät pelaajan reaktioista päätellen ratkaisseen mestaruuden. Balotellin piti olla se Italian uusi suunta. Vahva, tekninen maalintekijä, joka pystyi ratkaisemaan millä tahansa hyökkäyssektorilla. Balotellin lahjakkuus ei ole ollut kyseenalaisena, mutta pelaajan asenne kentällä ja sen ulkopuolella on työntänyt hänet liian usein pois siitä mitä hänen todella pitäisi tehdä. Sen sijaan tässä ryhmässä on kaksi uutta tulokasta. Loistavan kauden Torinossa pelannut ja ensi kaudeksi Dortmundiin siirtyvä Ciro Immobile näytti harjoitusotteluissa, että hän voi nousta tämän turnauksen yllättäjäksi. Laidalta tuli tukea tuo Napolin Lorenzo Insigne. Mikäli puoluspelaaminen on tiivistä, keskikentän metronomi Pirlo jaksaa tikittää ja Balotelli pysyy rauhallisena, voi nuoremman polven hyökkäyskalusto yllättää kovimmatkin joukkueet. Italian D-lohkossa kisaavat myös heittopussiksi odotettava Costa Rica, mutta myös vaarallinen Uruguay (jo pelkästään Cavannin sekä Suarezin tulivoiman takia) sekä uudistunut Englanti. Lohkovoitolla D-lohkosta vastaan asettuisi vaikean C-lohkon kakkonen. C-lohkosta on vaikea nostaa ennakkosuosikkeja. Kakkossijan voi yhtä hyvin napata Kolumbia, Japani, Norsunluurannikko taikka Kreikka.
No comments:
Post a Comment