Tottenham rikkoi viime kesänä siirtoennätyksensä pariin otteeseen. Lopulta Baldini haki vanhasta seurastaan AS Romasta Erik Lamelan noin 30 miljoonalla punnalla. Lamela on kiistatta älyttömän lahjakas, mutta nuori pelintekijä/laitahyökkääjä ei ole saanut peliaikaa juurikaan, ja ne saadut minuutit eivät ole kuin hetkittäin tuonut hänen potentiaaliaan esille. Asiaa ei auta, että samaan aikaan joukkueseen yritettiin integroida kuusi muuta pelaajaa, ja ruuhkaa on kaikille pelipaikoille, joista hän kilpailee. Tämän lisäksi vielä on epäselvyyksiä siitä, että halusiko AVB edes häntä. No, AVB ei ole enää joukkueen valmentaja, ja Lamelan on ilmoitettu olleen loukkaantuneena viimeisen kuukauden. Saako Sherwood vielä miehestä jotain irti?
Törmäsin viime viikolla twitterissä listaukseen yli 20 miljoonaa puntaa maksaviin pelaajiin, ja selattuani hetken listaa jäin pohtimaan kuinka moni näistä siirroista oli onnistuneita:
The 34 Premier League players who've cost £20m+ each, to date (attached)
#cfc #mcfc #mufc #lfc #thfc #afc pic.twitter.com/KO4POMMTp8
— sportingintelligence (@sportingintel) January 21, 2014
TOP 10:ssä esiintyy sekä Fernando Torres (50 miljoonalla Liverpoolista Chelseaan) että Andy Carroll (35 miljoonalla Newcastlesta Liverpooliin). Edellinen on kallein summa mitä englantilaisseura on maksanut pelaajasta ja jälkimmäinen kallein summa mitä englantilaisesta pelaajasta on maksettu. Kumpikaan ei maksanut hintaansa takaisin. Torres taantui työtä tekeväksi peruskärjeksi, joka edelleenkin missaa sellasista paikoista, joista olisi aina aiemmin tehnyt maalin. Carrollin ura Liverpoolissa ei lähtenyt koskaan käyntiin ja hän onkin jo siirtynyt West Hamiin.
Arsenal ei yleenä käytä rahaa pelaajiin. Poikkeuksena Özil, jonka logiikan voi hyvin ymmärtää. Katsotiin, että seura tarvitsee henkistä nostetta ja uskottavuutta. Samalla saataisiin maailman luokan pelinrakentaja. Özilin hinta oli oikeuteettu, mutta peliesitykset ovat jonkin verran hyytyneet, eikä tehot ole niin suuria kuin Real Madridissa. Kärjistäen on aivan eri asia syöttää pallo Ronaldolle missä tahansa tilanteessa kuin Nikke Bendtnerille.
Listaa selatessa näkee Cityn tehnen yksitoista pelaajakauppaa yli 20 miljoonalla. Niistä Tevez, Adebayor sekä Balotelli olivat kaikki hittejä alkuunsa, mutta osoittautuivat vaikeiksi persooniksi manageroida. Lopulta kaikki kolme lähtivät joukkueesta maksamatta täysin takaisin hinnan antamaa luottoa. Sen sijaan Aguero, Silva, Nasri (tällä kaudella nostanut tasonsa) , Dzeko, Fernadinho (vielä lopullinen tuomio antamatta) ja Toure ovat olleet loistohankintoja. Lescott ei ole täysi floppi, mutta 22 miljoonaa englantilaisesta topparista, joka parin kauden jälkeen ei saa juurikaan peliaikaa, näyttää aika huonolta.
Liverpoolin kaksi kärkihankintaa nuori-Torres sekä varsinkin nykyvireinen Suarez näyttävät hyvältä kaupankäynniltä. Sen sijaan Carroll-sekoilu sekä siihen liittyvä Downing kauppa (ideana hommata liigan paras pääpelaaja ja liigan paras keskittäjä ei toteuttanut yhtään tehopistettä keskenään) ovat kovaa rahaa viemäristä alas. Myös Romasta hommattu Aquilani tuli loukkaantuneena seuraan, eikä koskaan sopeutunut englantiin.
Abramovichin pelaajakaupat näyttäytyvät usein täysin hakuammunnalta, ja varsinkin viime kausina on ostettu väärien pelipakkojen pelaajia, jotka eivät mahdu joukkueeseen (Marin, de Brüne, Kakuta, Moses jne.). Nämä sitten lainataan edelleen ja myydän pois lopulta. Chelsea esiintyy listalla kahdeksan kertaa. Torres mainittiin jo aiemmin, joten jälkimmäiset voidaan jakaa onnistujiin (Drogba ja Hazard), floppeihin (Shenchenko, Essien ja Wright-Phillips) sekä kysymysmerkkeihin (Luiz ja Willian). Hazard on nuori ja oikeutetusti saanut aikaa kehittyä. Nyt, kun Mourinho on työntänyt Matan ulos joukkueesta, on hänen peliaikansa ja vastuunsa kasvanut ja myös nostanut profiiliiaan potentiaalista kovaksi pelimieheksi. Luizista maksettu summa on sen sijaan suhteellisen kova (nyt varsinkin, kun samassa diilissä siirtyi Matic toiseen suuntaan, jonka Chelsea osti nyt takaisin). Luiz ei ole floppi, mutta Chelsea on myös hävinnyt pelejä hänen "luovan" puolustustyöskentelyn vuoksi. Tuon hintaisen topparin pitäisi kyetä olemaan suora mantelinperijä John Terrylle. Sheva ei koskaan pystynt toisintamaan otteitaan englannissa ja, kun näin Wright-Philipsin pelaamassa lopulta QPR:n paidassa, ei olisi tullut mieleenkään, että hänestä on joskus maksettu 21 miljoonaa puntaa.
ManU:n osumat ovat olleet van Persie, Berbatov ja Ferdinand. Kaikki olivat valmiita pelaajia, joista kannatti maksaa pyydetty summa. Sen sijaan ManUn murheenkryyni, eli keskikentän kekusta on nähnyt kaksi suurta siirtoa: Fergusonin aikana kokeiltiin Juan Veronia ja Moyes toi Evertonista Fellainin. Veronin kaksi kautta olivat pettymyksiä ja Fellaini aloitti tämän kauden heikosti kunnes loukkaantui.
Vaikuttaisi siltä, että suuri osa suuren rahan siirroista on pyrkinyt täyttämään valmiilla pelaajalla jokin tietty pelipaikka. Kuitenkin usein pelaajien esityksiä verrataan toisinaan kohtuuttomasti pelaajan siirtosummaan. Erik Lamelan paineita menestyä ei varmastikaan vähennä se, että hänen kohdallaan muistetaan aina ilmoittaa siirtosumma. Muista sarjoista siirtyvien kohdalla on aina kysymysmerkki sopeutumisesta kieleen, kulttuuriin sekä pelityyliin. Toinen haaste on siirtyä sarjan sisällä pienestä lammesta isoon lampeen, ja se mukana tuomat paineet. Erik Lamela tarvitsee selvästi aikaa sopeutua ja osoittaa kykeneväisyytensä oppimaan ja sopeutumaan. Lamelalle on povattu kovaa tulevaisuutta niin seura- kuin maajoukkuepalloilussa, joten mikäli hän haluaa sen tulevaisuuden lunastaa, on se työ tehtävä nyt ja osoitettava olevansa sen arvoinen.
Arsenal ei yleenä käytä rahaa pelaajiin. Poikkeuksena Özil, jonka logiikan voi hyvin ymmärtää. Katsotiin, että seura tarvitsee henkistä nostetta ja uskottavuutta. Samalla saataisiin maailman luokan pelinrakentaja. Özilin hinta oli oikeuteettu, mutta peliesitykset ovat jonkin verran hyytyneet, eikä tehot ole niin suuria kuin Real Madridissa. Kärjistäen on aivan eri asia syöttää pallo Ronaldolle missä tahansa tilanteessa kuin Nikke Bendtnerille.
Listaa selatessa näkee Cityn tehnen yksitoista pelaajakauppaa yli 20 miljoonalla. Niistä Tevez, Adebayor sekä Balotelli olivat kaikki hittejä alkuunsa, mutta osoittautuivat vaikeiksi persooniksi manageroida. Lopulta kaikki kolme lähtivät joukkueesta maksamatta täysin takaisin hinnan antamaa luottoa. Sen sijaan Aguero, Silva, Nasri (tällä kaudella nostanut tasonsa) , Dzeko, Fernadinho (vielä lopullinen tuomio antamatta) ja Toure ovat olleet loistohankintoja. Lescott ei ole täysi floppi, mutta 22 miljoonaa englantilaisesta topparista, joka parin kauden jälkeen ei saa juurikaan peliaikaa, näyttää aika huonolta.
Liverpoolin kaksi kärkihankintaa nuori-Torres sekä varsinkin nykyvireinen Suarez näyttävät hyvältä kaupankäynniltä. Sen sijaan Carroll-sekoilu sekä siihen liittyvä Downing kauppa (ideana hommata liigan paras pääpelaaja ja liigan paras keskittäjä ei toteuttanut yhtään tehopistettä keskenään) ovat kovaa rahaa viemäristä alas. Myös Romasta hommattu Aquilani tuli loukkaantuneena seuraan, eikä koskaan sopeutunut englantiin.
Abramovichin pelaajakaupat näyttäytyvät usein täysin hakuammunnalta, ja varsinkin viime kausina on ostettu väärien pelipakkojen pelaajia, jotka eivät mahdu joukkueeseen (Marin, de Brüne, Kakuta, Moses jne.). Nämä sitten lainataan edelleen ja myydän pois lopulta. Chelsea esiintyy listalla kahdeksan kertaa. Torres mainittiin jo aiemmin, joten jälkimmäiset voidaan jakaa onnistujiin (Drogba ja Hazard), floppeihin (Shenchenko, Essien ja Wright-Phillips) sekä kysymysmerkkeihin (Luiz ja Willian). Hazard on nuori ja oikeutetusti saanut aikaa kehittyä. Nyt, kun Mourinho on työntänyt Matan ulos joukkueesta, on hänen peliaikansa ja vastuunsa kasvanut ja myös nostanut profiiliiaan potentiaalista kovaksi pelimieheksi. Luizista maksettu summa on sen sijaan suhteellisen kova (nyt varsinkin, kun samassa diilissä siirtyi Matic toiseen suuntaan, jonka Chelsea osti nyt takaisin). Luiz ei ole floppi, mutta Chelsea on myös hävinnyt pelejä hänen "luovan" puolustustyöskentelyn vuoksi. Tuon hintaisen topparin pitäisi kyetä olemaan suora mantelinperijä John Terrylle. Sheva ei koskaan pystynt toisintamaan otteitaan englannissa ja, kun näin Wright-Philipsin pelaamassa lopulta QPR:n paidassa, ei olisi tullut mieleenkään, että hänestä on joskus maksettu 21 miljoonaa puntaa.
ManU:n osumat ovat olleet van Persie, Berbatov ja Ferdinand. Kaikki olivat valmiita pelaajia, joista kannatti maksaa pyydetty summa. Sen sijaan ManUn murheenkryyni, eli keskikentän kekusta on nähnyt kaksi suurta siirtoa: Fergusonin aikana kokeiltiin Juan Veronia ja Moyes toi Evertonista Fellainin. Veronin kaksi kautta olivat pettymyksiä ja Fellaini aloitti tämän kauden heikosti kunnes loukkaantui.
Vaikuttaisi siltä, että suuri osa suuren rahan siirroista on pyrkinyt täyttämään valmiilla pelaajalla jokin tietty pelipaikka. Kuitenkin usein pelaajien esityksiä verrataan toisinaan kohtuuttomasti pelaajan siirtosummaan. Erik Lamelan paineita menestyä ei varmastikaan vähennä se, että hänen kohdallaan muistetaan aina ilmoittaa siirtosumma. Muista sarjoista siirtyvien kohdalla on aina kysymysmerkki sopeutumisesta kieleen, kulttuuriin sekä pelityyliin. Toinen haaste on siirtyä sarjan sisällä pienestä lammesta isoon lampeen, ja se mukana tuomat paineet. Erik Lamela tarvitsee selvästi aikaa sopeutua ja osoittaa kykeneväisyytensä oppimaan ja sopeutumaan. Lamelalle on povattu kovaa tulevaisuutta niin seura- kuin maajoukkuepalloilussa, joten mikäli hän haluaa sen tulevaisuuden lunastaa, on se työ tehtävä nyt ja osoitettava olevansa sen arvoinen.
No comments:
Post a Comment