Vuosi sitten Manchester United juhli kolmattatoista valioliiga mestaruuttaan 11 pisteen kaulalla hallitsevaan mestariin Manchester City:n. Tänä vuonna vastaavanlaista dominanssia ei kyennyt yksikään joukkue tekemään. Fergusonin ManU:n vahvuus oli vahva pelisysteemi ja kokonaisuuden hallinta. Vaikka joukkue kärsi jo silloin ikääntyvästä puolustuslinjasta ja keskikenkertaisesta keskikentästä, Fergusonin luotsaaman joukkueen mentaalinen vahvuus sekä ymmärrys pelisysteemistä olivat ylivoimaisia. Mancinin City ei kyennyt luomaan samanlaista mallia, vaikka materia oli liigan parasta. Tällä kaudella jokainen mestaruustaistossa ollut joukkue kompasteli toistuvasti, eikä loistanut kaikilla pelin osa-alueilla.
Liverpoolin maalintekovoima oli uskomaton. Viimeisestä 14 pelistään he voittivat 12. Monet kritisoivat Rodgersia siitä, että taktinen naivius kostautui Chelseaa vastaan ja lopulta henkinen kantti petti Crystal Palacea kohtaan. Tosiasia on kuitenkin se, että Liverpool oli sen verran jäljessä joulukuun jälkeen, että mikäli Arsenal, Chelsea ja City olisivat kyenneet pitämään oman vireensä kasassa, ei tätä jännitys näytelmää olisi edes nähty. Rodgersin työ on ollut hienoa. Tuollaisen piste- ja maalimäärän tuottaminen kauden toisella puoliskolla mustalle hevosellekin kova saavutus. Kuitenkin joukkueen keskittyminen herpaantui kauden pidentyessä, ja taktiikaksi jäi yrittää tehdä enemmän maaleja kuin vastustaja. Mourinho osaa peluutta hyvin tällaisissa otteluissa. Liverpool oli selvästi vaarallisin vastahyökkäysjoukkue liigassa. Mourinhon pyrkimys pelata itse vastahyökkäyspeliä johti voittoon sillä Liverpoolin puolustuslinja oli heikompi. Chelseaa ei häirinnyt se, että Pool piti palloa ja pyöritti.
Chelsea taas kaatui siihen, että vankasta puolustuspelaamisen huolimatta kokonaisuus ei Mourinhomaisesti toiminut. Joukkue on tehnyt suuren määrän hankintoja hyökkäyspäähän viimeisten kausien aikana, mutta se 20+ maalin hyökkääjä puuttuu edelleen. Torresin piti aikoinaan ratkaista Drogban tuleva poistuminen joukkueesta, mutta peli ei ole lähtenyt uuden managerinkaan alla lentoon. Maalinteko-ongelmat kevätkaudella, varsinkin alakymmeniköä vastaan, johtivat merkittäviin pistemenetyksiin (15 pudotettua pistettä samassa ajassa kuin voitot ManU:sta, Citystä, Liverpoolista, Evertonista, Tottenhamista ja Arsenalista). Tappiot Crystal Palacea, Aston Villaa ja Sunderlandia vastaan sinetöivät Chelsean mestaruustaiston ulkopuolelle.
Arsenalin kausi lähti vahvasti käyntiin. Özilin hankinta nosti joukkueen henkeä, Giroud näytti nousevan huipulle ja Ramseyn renesanssi käynnistyi. Joukkue kykeni voittamaan otteluita tarpeen mukaan likaisesti tai näyttävästi. Wengerillä näytti olevan vihdoin osa-alueet tasapainossa. Superlupaavan joukkueen lähes jokainen pelaaja kykeni tekemään maaleja ja pelaamaan sulavaa dynaamista hyökkäyskolmanneksen peliä. Ramsey kuitenkin loukkaantui, Özil menetti vireensä ja Giroudilla ei ollut paikkaajaa, kun kuiva kausi alkoi. Tammikuu ei tuonut juurikaan apua loukkaantumisesta kärsineelle joukkueelle. Arsenallille tyypilliseen tapaan joukkueen materia ei kestänyt loukkaantumisten yli. Helmikuun tappio Liverpoolille ja tasapeli ManU:lle sekä mahdoton tehtävä Bayernia vastaan mestareidenliigassa aloitti tasaisen putoamisen taulukossa. Arsenal on toki kiini Fa Cupin voitossa, mutta sekin tuli kovan työn jälkeen rankkareilla Wigania vastaan.
Manchester City oli lopulta se joka vei mestaruuden. Rodgersin ja Mourinhon paistatellessa kärkisijoilla alkukeväästä, Cityyn ei kiinitetty samalla tavalla huomiota. Osittain tämä tietenkin johtui siitä, että cup-pelien vuoksi Cityllä oli huomattava määrä rästiotteuila. Voitettuaan nämä rästiottelut, ja Liverpoolin hävitessä Chelsealle, oli Cityn mestaruus yllättäen omissa käsissä. Pellegrinin City lähti yskällehden käyntiin. Syyskauden onneton vieraskunto näytti kostautuvan. Tappiot Cardiffia, Aston Villaa, Chelseaa sekä perinteikkäästi Sunderlandia vastaan, näytti asettavan kauden tyylin joukkueelle. Levottomalla kotivireellä pelaava joukkue (ensimmäisestä kymmenestä kotipelissään City teki seitsemässä 3+ maalia), kompasteli vieraskentillä. Pellegrini näytti juuri siltä valmentajalta kuin ennenkin: arvostettu, ymmärrys pelistä sekä selkeä pelisysteemi mutta ei voittaja. Vuodenvaihteen jälkeen City hävisi kuitenkin vain yhden pelin vieraissa.
Ehkä on kohtuutonta todeta, että City ei voittanut mestaruuttaan siksi, että oli paras. Joukkue teki eniten maaleja ja ainoastaan Chelsea päästi vähemmän maaleja. Silti on nähtävä se, että City oli puolessa välissä kautta selkeästi vain haastaja. Heidän vireensä vain parani pitkin kautta, samalla kuin Arsenal ja Chelsea menetti otteensa. Liverpoolin loppukausi oli ilmiömäinen, tosin jos joukkue voittaa Swansean 4-3 ja Cardiffin 6-3, voidaan nähdä että peli kulkee jossain määrin aallonharjalla. Ainoastaan Sturridgen ja Suarezin ilmiömäinen vire piti joukkueen niin vahvoilla mestaruustaistossa. Liverpoolin tappio oli kuitenkin hävitä kuudesta top4-pelistään neljä. Voitto Citystä joulukuussa, olisi ollut voitto mestaruudesta, mutta tämä nyt on sitä loputonta jossittelua.
No comments:
Post a Comment